lauantai 25. elokuuta 2012

AINA VALMIS PISTE COM

                         Elettiin vuotta 1992, kun olin sittemmin paljon kovemmaksi keihäänheittäjäksi - ja edelleen heittävä - kehittyneen Mika Nevasaaren kanssa nuorten Sm-kisoissa entisessä Vammalassa, nykyisessä Sastamalassa. Keihään karsinta oli muistaakseni n.klo.16-17 aikoihin, myöhään iltapäivällä siis.

                 Nukuimme kasarmilla, jonne meidät oli seuran puolesta osoitettu majoittuvaksi. Muistan kuinka meitä "hieman" kismitti, kun Reisjärven keppimiehet oli majoitettu kaverini sanojen mukaan 19 tähe Ilives-hotelliin, Tampereen keskustaan, parhaille pelipaikoille!!! Taisivat heittää nuo paremmin majoitetut ehkä viisi metriä pidemmälle, joten lienee ansainneet huohkeat sängyt ja puitteet, per---e.

                 Nati-nati, sanoi hetekat. Kenties Mika heräsi siihen, kun nati-nati -äänet puolittuivat kolokossa, lähes 19 metriä korkiassa kamarissa. Syy oli siinä, että oovee (eli minä) oli lattialla venyttelemässä! Mika tihrusti unisien silmien takaa... -"Mitä helevettiä sinä teet"!!! -"Paljonko kello"???... oovee: -"Käyhän tuo jo neliää kohen"... Mika: -"eikä karsintaankaan oo ku reipas kellon ympärystä... oovee: -"Lähetäänkö aamuverryttelylenkille"?... Ja niin mentiin, muutaman hetken tilannetta Mikan sulatellessa. Kyllä siinä Mika ehti manata otteeseen jos toiseen näitä minun valamistautumis rituaaleja. Lieneekö yllätys, sillä karsinnasta tuli lähtö ns. lauluun. Ei finaalia siis - sinäkään vuonna. Mutta jäipä hauskat muistot!!!

                Tuli tuokin mieleen tässä "tämän päivän" yölenkin aikana. Tässä sitä edelsi torstaina tuo tuplalenkkipäivä plus iltaman viihde ja kevennysosuus, jonka seurauksena en vihtinnä eilen tehä muuta kuin kalpeanmiehen puolituntisen venyttelyn. No, käytiin sentään poijjan kanssa tuolla metsissä käveleskeleen, pienesti hölkkäileen ja mustikoita syömässä n.4km lenkuran. Kattelin tuossa vielä mahollisia reittimuutoksia extremempään suuntaan VIIS-VIIS -retkelle, jonne odotellaan rohkeasti uusia ilmoittautujia! Osallistujat määrittelevät itse leppoisan vauhdin ja tahdin - ei kannata jännittää, kaikki jaksaa kyllä. :)

                Jepulis-jee, tuli mentyä suht aikasin eilettäin koisiin. Sellaisissa "liskojen yön" pätkissä tuli nukuttua. Kello kahen vessareissun jäläkeen olin virkkuna kuin kettu väijyssään! Koitin vielä päästä uneen - mutta turhaan - olin jo tiellä mielessäni. Niinpä läksin siinä kolomen kantturoissa kahavin keittoon ja notkisteleen. Tarkastin vielä varulta sykkeen, jotta ei oo ennää rapulaiset. 43 näytti istualtaan, joten ihan jees. Lähin sitten pukkaamaan ja lykkimään kevyttä hölökkää menemään siinä hyvän matkaa ennen neliää. Oli ryötti tuo ohtalamppu vaan niin piposäädöissä = löysällä, että se teetti ylimääräisiä teknoliikkeitä alun kilsoilla, kunnes laiton sen taskuun. Niinpä jatkoin muiden kuin näköaistin avulla, ja hyvin selvisin, kun kerran tässä oon, hä?

               Oli kyllä ouv-von herkkää tuo meno. Meinas pakata aluksi alle 5min menemään nuo km:t. Tein sitten lopulta tuollaisen ihan mukavan yölenkin, eli varttimaran, eli 10,6km. Tarkka (10,55km) varttimaran väliaika oli 54.15, joka ois niin ku äkkiä laskettuna 3.37 -maravauhtia. Nythän tepastelin tuosta 9,55km Pk-kevyttä ja yhen kilsan ajatelluilla maratehoilla (n.155sykkeillä) aikaan 4.27. Joten jäänpä edelleen sokiana siihen luuloon, jotta voin päiväsaikaan nykkiä viikon päästä neliä tollasta varttia vähintään 4:58/km- tahilla, eli alle 3.30 loppuaikaan.

               Tästäpä on kiva jatkella taasen tätä lepposta reenailua. Jos kävis tuossa iltapäivästä/alakuillasta tuolla tuiskulassa vähän ottamassa loikkia, aita - ja porrashyppyjä. Niistä on kyllä ollu mulle paljon hyötyä. melekeen -5sek/km/kerta, heh, heh... Kannattaa kokkeilla, heh, heh... Taijanpa mennä vielä nukkuun ja ottaa väen kainaloon, krhhhh, krhhh...


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 25.8.2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti