keskiviikko 12. joulukuuta 2012

LYHYT AUKASU

               Joulukiireet taitaa olla kovimmillaan, kun ei taho ehtiä ees kahestikkaan päivässä käyä juokseen??? Pirruuttani oon koittannu alotella reenejä joulukuun alusta lähtien. Aivan täysin en koe olevani toipunut Joensuun 12h kisasta vieläkään. Se nyt oli ootettavissakin, jotta jopa koko joulukuu voi mennä "ihan sumussa". Kunhan vain koittaa muistaa välistä ulkoilla - rakentaa hiljalleen uusia pohjia ees vuotta varten. Tai ees ylläpittää entisiä, vähäisiä rahkeita.

              Takamuksen/lonkan vaiva ei oo vieläkään antautunu täysin. Kaiken aikaa se siinä sulaa, mutta kyllähän tuo JURPPII välillä ja kovaa, kun ei voi täysin letkeää nytkyttää menemään. Väsynyt aihe. Alan kohta olla kuin perseelle ammuttu karhu.

              Anyway, oon ajatellu vetää 1-18.12. olevan jakson ns. määrää. Nyt on vasta 173km tälle kuulle, joten jos +250km kaan sais kokoon 18.12. mennessä niin täytyy olla TÄLLÄ PERSEELLÄ tehtynä ihan tyytyväinen = pakko, kun ei muuta voi. 19.12. aloitan sitten ns. KALIBROINTI viikon, joka sisältää 7 päivän (19-25.12.) sisällä VIISI LEPOPÄIVÄÄ ja vain kaksi kevyttä lenkkiä. Eli 19-21.12 Lepo, 22-23.12 yksi kevyt lenkki/päivä ja 24-25.12 Lepo. 26.12. alkaa sitten seuraava n.2vko:n jakso määrää. Ja heti eka päivänä on aamulenkki+ seuran 10km testilenkki + peruslenkki iltamassa. Ja ilmeisesti 27.12. palauttavat heti klo.4.30 kantturoissa. Että laidasta laitaan menoa.

              LUV -projektin lopullinen prosyyri (esite) on julkaistu. LUV -sivuun pääset vaikka TÄSTÄ.

             Seuran sisäisten historiatilastojen teko ei ole ainakaan aiheuttanut minulle jännetuppitulehusta. YKSIKÄÄN Lakeuden Kipinän jäsen ei ole nimittäin ilmoittanut minulle parhaita kisojen tuloksiaan. EI YKSIKÄÄN!!! Ehkä sieltä kohta alkaa tulvia tietoja??? Joulukiireitä??? Tilastojen keruusta voi muistutella kukin itselleen vaikkapa kautta.

              Eipä tässä jaksa tällä kertaa enempää virkata... tai no sen verran, että muistakaapa myös nuo varhais aamun yhteisaamulenkit. mm. huomenna klo.5 ja lauantaina klo.5.15 amiksen risteyksestä, uimahallin puolelta risteystä lähtö. Tarkemmin noihin aamuhäröilyihin voit tutustua TÄSTÄ.

               Mutta nyt nukku-masalle kylään ja aamusta ylös lykkään joku +10km kiekura. Iltamassa vois kokeilla sitten kossin joulujuhulien jäläkeen joloketella jonnin verran lisää. 

               Iloista joulun odotusta!!! Muistakaa nyt kuitenkin liikkua. Joulu tulee vähemmälläkin puunaamisella - vai-hä-tä???

             Yksi suosikkihahmoistani, Antti Rokka, josta ammennan energiaa, kun lähetään TOSISSAAN paahtaan. Alla olevan skeipin, kun kahtelee ja nakkaa keveät Sarvat jalakaan niin jo maisema vaihtuu ja kantapäät paukkuu takalistoon!!!
 

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 12.12.2012   
         

4 kommenttia:

  1. 15.12. Lauantaina on juhla-yhteis-aamulenkki = 10.aamulenkki, jossa mukana vähintään kaksi henkilöä samanaikaisesti hölkkäilemässä. Edellyttäen, että vähintään kaksi on lauantaina mukana. Tule mukaan varhaisaamun 10:lle juhla yhteislenkille :)

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti pakara-reisi akselisto alkaa antamaan hiljalleen toipumisen merkkejä. Ei ole kiva jatkuvasti pelätä meneekö lopullisesti rikki vai alkaako paranemaan. Hyviä Joulunajan treenejä!!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos samoin, hyviä treenejä sinne wanhaankaupunkiin! p-r-akseli alkoi antautumaan lähes heti tän blogin näppäilyn jälkeen. Eipä tuosta paljoa enää tiiä. Oli varmaan joku tulehus/siiiitkiä jumi. Välistä joutu buranaakin napsiin. Sitä otan, jos kyse on TULEHDUKSESTA, ei vammasta... Täysin kivutontahan meininki harvoin on. Nyt on toinen jalkapohja kipiänä ja ajoin wanha vas.polvi pari kertaa muistutti. Eli ei mitään sanottavaa probleemaa enää. Huomisen kun säilyy ehjänä niin sitten syljeskelen kattoon viikon. Ps. Yllättävän hyvin on kyllä jaksanu vääntää tätä 18pvn määräjaksosettiä. Siitä ehkä lähempiä tuntemuksien purkauksia lähiaikoina ihan blogin muojossa.

    VastaaPoista
  4. Ei oo tarvinna puunata perskules, ku minuuttiaikataululla rientää paikasta toiseen. Eilistyöpäivä klo 8- 17.30 ja on mukuloille numerot arvottu. Mutta enää ei olis "kuin" juhlasalin koristelut ja muutamat korttimaalaukset. Jospa loppuviikosta pääsis hiukan tekemään perheelle jouluakin. Ei täällä nyt kerkiä etes kantapää kipua miettiä ;)

    VastaaPoista