tiistai 2. huhtikuuta 2013

MÄÄRÄVIIKON SKITSOFRENIAA

                      Kun tämmönen kartti, raakile, alkutekijöissään oleva ultrajuoksija harrastaja lähtee hataralla, nippa-nappa yli 10 000km sisäänajolla natusteleen 3 viikon määräjaksoa, jossa tämän jopa koomisia piirteitä omaavan karpaasin on määrä juosta YLI 400km - on siinä askarretta. Se on siis karkiasti n.135km/vko keskimäärin. Olisi siinä jo itsessään haastetta 3-vuorotyöläiselle. Vieläkö tuo nivunen itki omaa virttään jo ennen bileiden alkua.

                     Mitä sitten tarvitaan eniten mieheltä tällaiseen "saavutukseen" (21pv/+400km) päästäkseen?? Aivan ENSISIJAISESTI huumoria, ja toiseksi huumoria, sekä vielä vähän huumoria. Katsotaanpa vähän tätä määrjakson starttia, joka siis alkoi eilen aamusella klo.7 jälestä.

                   Kävin hölkkäileen lähinnä eri teiden kuntoa tutkaileen 8km erittäin kevyttä hölkkää. Iltapäivästä kävin Jonte-Konden kanssa juokseen teitä, kelkkauria, lumisia, teknisiä polkuja 24,4km. Meinas vähän käyä "vanahanaikaiset", sillä lähdin tuolle lenkuralle keveillä edeltävillä syönneillä. Energiat väheni 95min kohilla niin, että tuli näköhäiriöitä, <-vaikka eihän tuota paljon väärin nähnyt - mitä nyt ihon värin, muuten aika lailla äijän meno oli samanlaista. Vai hä? Otin nopeasti mukaani ottaman Elovena keksin ja tujut vesikulaukset. A-vot, matka jatkui hyvin lenkuran loppuun asti.

                   Oli muuten hauska huomata tuon oranssin talvilenkuran taika jonkun muunkin toimesta. Olen sitä mainostanut voimajuoksun kehdokseni. Enkä näköjään turhaan. Jonte-Konde oli siis sujuttelemassa kanssani tuolla 24,4km lenkuralla. Tultiin oranssin lenkuran alkuun Jontella ollessa mittarissa apauttia-trallaa 13km. Sanoin: "-No niin, se on mulla yleensä 7-8min/km tällä polulla kevyttä lätkytellessä ja joskus jopa lähemmäs 9min/km". Jonte-Konde katsoi hetken miettivän, laskelmoivan näkösenä ja lähti paahtaan polkua hyvällä rytmillä. Seuraavan täyden kilsan alettua Jonte-Konde hieman alkoi kiilaamaan vauhtia, ottaan "trail-runningista" parhaat fiilikset mukaansa. Oltiin menty noin 600-700m, kun Jonte-Konde alkoi puuskuttaan... "-Kylläpä menee jännästi hapolle, sykkeet varmaan aika korkialla - on tämä haastavaa". Tuon jälkeen polku vaikeutui entisestään ja taisi se täysi kilsa tulla johonkin 8.10-8.30 välimaastoon. Siitäpä voi jokainen laskeskella. Ihtellänikin nousi sykkeet kuiten-niin sinne 4-osastoon, eli 145 kantille. Tiellä vedeltiin vähän alle @6.00 vauhtia noin125 sykkeillä, noin vertailuksi.

                    Tuon iltapäivän lenkuran jälestä oli nivunen jonnin ajan kuluttua taas aika ärhäkkä. No, johan ny on perkele - ajattelin. Sitten lähdin toteuttaan kahden sanan taikaa = Jäitä munille!!! Ja sehän tepsi, kun illan aikana puskin 3x20min setin jäitä nivuselle. Kalvo/jänne-akselilla pientä säikähdystilaa, kun tuli rynnittyä se yksi kilsa alle @4:00 kyytiä taannoin T´lammin kisan jälkeisen kevyen lenkien lomaan. Siitä nyt vähän maksellaan sitten.

                   Kaveri koitti ehotella tyyliin, että...ööööö, se ois varmaan lepo hyväksi. Niinpä! Osui oikeaan. Olenkin lepäillyt nämät lenkkien välit HYVIN huolellisesti ja vieläpä lellinyt nivusta jäilläkin. Ja jos ei se riitä lepäilyksi niin aletaan sitten mamoileen ja juokseen vain kerran päivässä. Siinä sitä ois lepoa ja kevennystä jo sitten lähes maksimaalinen annos. Määräviikolla kun ei aivan ensimmäisenä ruveta hempeileen, s-tana! Toki, jos tilanne menee pahemmaksi ja alkaa tuntuun jo ns. vakavalta niin sitten tietysti kaikki uho alas jne. nalle kainaloon ja peiton alle märsäämään. Argghhh...

                   Takaisin ns. subjektiin. Eli n.135km viikkotahtiin. Minähän oon nyt herroksi lomalla/vapailla vielä ma-ke. Joten tässä nyt koitan paahtaa perheen aikataulun puitteissa kilometrejä koneeseen. Jokainenhan voi laskea, että mikäli pitää lepopäiviä niin mitä se sitten vaatii muilta päiviltä. Niin, kahta kauhiammin kilsoja. Niinpä on otettava käyttöön myös erikoisia piilovapaita. Nimittäin tämä homma on jatkunut tuon maantain tuplalenkkipäivän jälkeen seuraavasti:

                  Tännään kävin aamusella 17,8km sujutteleen 90% erittäin kevyttä. Iltamassa ois tarkoitus käyä tytön kanssa Tuiskulassa maantiejuoksuissa napsuttelemassa vähän reippaampaa. On taasen aivan tuosta nivusesta kiinni, minkälaisia numeroita kello näyttää - tarkoittaeni siis keskivauhtia. Epäilen, ettei uskalla runtata 3:lla alkavia kyytejä. No, kunhan tulee vähän erilaista maustetta määräviikon ratoksi. Kasassahan on nyt kolmen lenkin jälkeen 50,2km tälle viikkoa ennen tuota illan maantiejuoksu hommelia. Kiva nähdä miten tytöllä menee. Ihan pakkaa jännäämään, kun siellä on paikoin aika jäiset tietkin.

                     Siis piilovapaan meinaan pitää sillei, että juoksen huomenna keskiviikkona aikaisin aamulla pitkän lenkin ja seuraavan kerran "vasta" torstaina Sorvalan jussin kanssa alkuillasta. Eli siinä tulee yli 30h vapaa, vaikka ei varsinaista vapaapäivää tulekaan. Muutoinkin on tarkoitus paahtaa reilusti kilsoja koneeseen sellaisissa väleissä kuin se on mahdollista ja vähänkään tuntuu olevan tossu syönnillään. Eli tarkoitus ei ole painaa kilsoja mitenkään tasasen tappavaan tahtiin vaan antaa sopivasti valtaa fiiliksille. Tehot koitan pitää aika paljon tuolla 1-tasolla, eli 129 ja sen alle. Tietysti välillä pitää mausteita raapia sekaan, sekä koittaa löytää myös vaihtelevaa alustaa jne. jotta vaikutus ois maksimaalinen.

                   Mikä sitten on tällaisen määrämätön tarkoitus? Tällä luodaan järeyttä peruskuntopohjaan vuoden lopun (toukokuu-syyskuu) kisahaasteisiin. Sekä tietysti harjoituspohjaa harjoitella esim. kovia vauhtiharjoituksia laadukkaammin, joissa tarvitaan yllätys, yllätys, myös paljon peruskuntopohjaa - KESTÄVYYTTÄ, jota ei ole KOSKAAN liikaa. Monenlaisilla alustoilla kolme viikkoa lähes asuessa myös perusvoima kehittyy niin jaloissa kuin keskivartalossakin. Väheksyä ei voi myöskään henkisen lujuuden kehittymistä. Tällaisilla viikoilla on pysyttävä nälkäisenä. Mentäessä paljon erittäin keveillä tehoilla, kehittyy myös rasva-aineenvaihdunta, josta on paljon hyötyä mm. maratonilla. Ja saattaapihan tällaisen jakson aikana  painokin tippua 1-2kg, vaikka koittaa syödä ihan hyvin. Sehän taasen vain lisää vauhtia. Tämä on siis ns. pohjan luontia vuoden haasteisiin. Tämän jälkeen aletaan sitten yhden SELKEÄN kevennysviikon (n.50km) perästä kiristämään äijjästä hapenottoa ja vauhtiominaisuuksia yms. irti. Tällaiset on tämän kylähullun pläänit lähiajoille. Eipä muuta kuin taas syömään ja valamistautuun illan kekkereihin! Tulekeepa teki ruikkiin reipasta hölkkää!!!

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 2.4.2013

3 kommenttia:

  1. Voin allekirjoittaa oranssin lenkuran rankkuuden! Eteenkin puolikkaan keskelle sijoitettuna. Huh huh! Uuuuh! Ihanaa...

    VastaaPoista
  2. Maantiejuoksuihin piti käyä tohinalla hakeen nastalenkkarit, kun baana olikin aivan jäinen, luminen tai sohjoinen. Vain pieneltä alueelta paistoi asfaltti ko.reitillä. Myös jäärailoja oli jonnin verran. 1,6km taittui ajassa 6.12 @3:53. Pikkasen oli varomista tuon nivusen vuoksi, eli ei päässyt raaston puolelle, mutta ihan reipasta omaakovaa päästelin. Onneksi nivunen toimi hyvin. Hyvä kokemus. Tuomas päästelikin sitten @3:26 (5.14) kyytiä! On se kova ukko.

    VastaaPoista
  3. Korjaan Tuomas @3:16 kyytiä. Pahoittelut virheestä. :) Ps. Tyttö selviytyi hienosti 575m matkasta ajassa 3.57 @6:52... Oishan tuonne mahtunna enempikin porukkata kirmaamaan.

    VastaaPoista