torstai 12. kesäkuuta 2014

6 VRK JUOKSU ALKAA LAUANTAINA KLO.12

                    Suusta tulisi nyt - ja on tullutkin - vaikka minkälaista hihhulointi-ääntä. On nimittäin ootinki jo kova lauantaina alkavaan 6vrk juoksuun. En oo terveenä ollessa juossut näin vähää sitten miesmuistiin. Viimeisen 8vrk:n aikana 10,3km ennen starttia. On virtaa, mutta on myös malttia. Olen käsitellyt tulevan koitokseni niin perusteellisesti kuin olen taitanut. Olen erittäin luottavainen.

                   Tässä teille vielä linkki SEURANTA JA INFO -sivulle. Mikäli omaatte twitter-tilin ja olette mukana lenkeilläni 6vrk juoksussa, twiitatkaa hastagilla #onni6vrk. Mikäli olette mukana lenkeilläni, mutta ette omista twitter-tiliä, olisi mukava jos te välittäisitte tunnelmia vaikka tämän kirjoituksen kommenttikenttään. Twiittejä voi lukea TÄSTÄ linkistä, vaikka ei sinulla twitteriä olisikaan.

                 Päivitän itse kilometrikertymät alustavan tavoitteen mukaan kolme kertaa vuorokaudessa seuranta sivulle. Klo.18-19 välillä, klo.24-01 välillä ja klo.11-12 välillä. Siis alustavan. Juoksen 6vrk juoksua, jossa muutokset ovat mahdollisia.

                 6vrk:n juoksun tulosveikkaus.

Radio nostalgia haastatteli minua Ti 10.6.2014. Tässä haastattelusta tehty video.

 

               Lopuksi vielä kertaus lenkki-aikataulusta, joka on ALUSTAVA. Kannattaa tulla siis Olkkosentie 5 tien varteen vähintäänkin ajoissa. Juoksen väljällä Hölkkää 4min + Kävelyä 1min -rytmillä.

6 VRK LIIKKEELLÄ OLO SUUNNITELMA



Noin 14,5h/vrk

(1.)   Klo.6.00-8.00 (2h)
       ***30min tauko

(2.)   Klo.8.30-11.00 (2h30min)
       ***60min tauko

(3.)   Klo.12.00-14.45 (2h45min)
       ***30min tauko

(4.)   Klo.15.15-18.00 (2h45min)
       ***60min tauko

(5.)   Klo.19.00-21.30 (2h30min)
       ***30min tauko

(6.)   Klo.22.00-24.00 (2h)


Aikataulu elää tarpeen mukaisesti. Tämä on siis enempi kehys kuin suunnitelma, mutta tällä rungolla lähdetään.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 12.6.2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti