perjantai 1. elokuuta 2014

METSÄAUTOTIEN ELÄMÄÄ

                         Ajauduin hakemaan ulottuvuutta ajatuksilleni ajasta, jolloin allani oli Honda Accord ja ilta-tv:n poliittiset lausunnot tulivat Esko Ahon, Paavo Lipposen tai Hannele Pokan huulilta. Joskus tuolloin ajoin jostain syystä "isolta tieltä" toiselle läpi synkäntuntuisen metsäautotien. Ihmettelin tuolloin suunnattomasti tuolla sydänmaan metsäteiden tieverkostossa pakettiautoillaan körryytteleviä miehiä. He tuntuivat olevan kaikki samannäköisiäkin - vanhahkoja, hieman punakat kasvot, Kop-pankin pipo hieman kallellaan. Muistan ajatelleen heitä tyyliin; "voi taikkeri sentään, eikö oo muuta tapaa viettää aikaansa tällä pallolla kuin körryyttää keskellä-ei-mitään"...

                       Nyt puhuttavat Stubbin twiitit tai Soinin tahdittomat tokaisut. Maailmalla on rauhatonta. On kuitenkin vielä mestoja, josta löydät rauhan... Olen juuri iskenyt kaksi merkkinuolta metsäautotien läheisyyteen. Olen I-SR2014 -reitillä. Huidon paarmoja. Ukkosta on ilmassa. Jossain jyrähti ehkä tunti sitten... Olen ollut aika kauan taas täällä. Lähden kävelemään kevyesti polveilevaa metsäautotietä. Välillä tuuli karkoittaa herhiläiset, välillä. Tasainen jyrinä taas..vai onko se helikopteri. Vilkas mielikuvitus: ajattelen jotain etsittävän - ei kait minua, enhän niin kauaa ole täällä ollut. Täällä? Missä? Jos joku kysyisi, olisi erittäin vaikea sanoa missä olen. Olen metsäautotiellä keskellä ei mitään. Kädessäni on iso leka ja perus rautakanki. Ne saavat käteni näyttämään pitkiltä.

                     Ei, ei se olekaan helikopteri. Ajatella, että täällä, keskellä ei mitään, tulee auto, punainen mersu vielä takaani. Sitten hyppään autoilijan ajatuksiin. Mitä hän mahtaa ajatella. Mies maastohousut jalassa, imutrikoopaita, petrinygård hattu ja silmälasit. Kädessään leka ja rautakanki. Empiiköhän kuski ohittaa minua. Yritän vaikuttaa vaarattomalta. Katson ystävällisesti lähestyvää nelipyöräistä rautaa. Samalla siirryn kävelemään yhä lähemmäs tien laidalla kasvavaa horsmikkoa. Ilmeisesti onnistuin aikeessani - auto, mersu, ohittaa minut tyynesti. Nyökkään kuskille, vanhahkon oloiselle miehelle, joka jää seuraamaan minua taustapeilistä. Pian mies hiljentää, lopulta pysähtyen, vain 50m päähän minusta. Kävelen samalla, rauhallisella rytmillä autoa kohden. Mies avaa fönärin: -"Ootko mihin asti menossa"?

                    Mies vaikuttaa juuri protyypiltä, jollaisia kulkijoita ihmettelin 15-20 -vuotta sitten. Nyt nuo autoilijat näkevät minut jo laisikseen ja pysähtyvät luokseni. Olenko astunut heimoon? ...Vastaan: -"Auto on tuolla, olen sinne kävelemässä". Samalla nostan vähän lekaa, näyttääkseni kulku suuntaani. Jutellaan hetki metsän elämästä - ja elämästä sen kanssa. Yhteinen kieli löytyy nopeasti. Missä eläkepaperini? Lopuksi mies kysyy vielä kohteliaasti: -"Miten kaukana se autosi on?"... Olin jo kysynyt miehen nimen - ja hän päättää keskustelun kysymällä nimeäni. Kerrottuani nimeni, hän toteaa: -"Ai sinähän oot se joka juoksee vaikka viikon". Maltillisen joo-vastauksen jälkeen käsi heilahtaa ja matka jatkuu, molemmilla.

                     Onko sitten evoluutiota vai mitä, mutta olen myös huomannut sellaisenkin jutun, nimittäin hautumaalla käymiseen liittyvän. Ainakin täällä päin tuntuu, että samat mummut raahaavat itseään lähes päivittäin hautumaalle, ilmeisesti hoitamaan tai muuten vaan katsomaan, muistelemaan. Heillä on jo lähestyvä side alueelle? Samalla on katsottava myös toiseen päähän elämänlankaa. Pienten vauvojen hoitajina ovat monesti innokkaimpina muutaman vuoden ikäiset tyttöset. Jos ei ole oikeita vauvoja hoitaa, voi haalia vaikka kymmenkunta äppiä, joita hoitaa kaiket päivät. Tuttua kaikki tämä?

                    Lopuksi: Välillä yllätyn siitä, miten vaikeaa on käsittää, kun joku juoksee paljon tai puhuttaessa vaikka maratonista. Minulle on jopa itsekin merkittävissä määrin urheilleet tulleet ihmettelemään, miten jaksan aina vaan juosta, harjoitella niin paljon. Olen parhaani mukaan koittanut valoittaa, että on paljon nautittavampaa juosta vaikka aamu: 20,5km ja ilta 10km (kuten esim.Ti:na) kuin silloin joskus alussa 8km, jonka jälkeen jalat oli monta päivää kipeät. Kaikkeen siis tottuu.                   
               Toisena ihmetyksenä tuntuu jopa urheiluihmisille tulevan, paljonko täytyy olla matkavauhti, jos meinaa juosta vaikka 3h20min maratonilla. Kerroin tuossa yhdelle kovalle urheilumiehelle, menestyneelle legendalle, kuinka voisin ajatella juoksevani (huvikseni) syksyllä maratonin, jos saan tehtyä mielestäni tarpeeksi vauhtikestävyys (Vk) -harjoittelua. Jututtamani mies oli ihmeissään. -"Tarviiko maratonilla vauhtikestävyyttä"? Kerrottuani, mitä kilometrivauhtia pitää mennä esim. 3h20min aikaan, alkoi hän itsekin laskemaan, ja miettimään, että aikamoista hölkkää siinä pitää jaksaa tosiaan painaa 42km. Maratonin juoksemiseen ei siis tarvi Vk:ta, mutta halutessaan itseäni tyydyttävän ajan, sitä tarvitaan. Tarvitsen lisäksi sisäisen halun juosta maratonin kovaa. Minun ei tarvitse juosta maratonia maratonin vuoksi. Siinä ei ole valitettavasti minulle mitään erikoista.



NAAPURIKUNNAN (HAAPAVESI) 1994 -SYNTYNEET LAHJAKKUUDET OVAT TEHNEET HIENOA MATSKUA JA LYÖNEET KOVASTI LÄPI. OLEN INNOISSANI, JA TÄMÄ ON MIELESTÄNI HYVÄÄ MATSKUA:

UUSIN HITTI


LÄHES 4 MILJOONAA LATAUSTA

Maailmaa taas pohtien,

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 1.8.2014

4 kommenttia:

  1. haapavesi haapavesi ;) t.brodeur

    VastaaPoista
  2. Tuossa oikealla tulevat kisani/isoimmat tempaukset päivitystä suunnitelmistani lähiajoille. On mukava juosta. Sinällänsä ei muuten paljoa järkeä. On mukava kokeilla eri asioita erilaisilla kokeilla.

    VastaaPoista
  3. onnille juoksureitti -ehdotus: Juicen levyn mukaan:Kuopio-Iisalmi-Nivala.Jälkimmäisen etapinhan oot jo testannut.
    t. Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli jo ite asiassa tuo suunnitteella... Varmasti Iisalmi-Nivalaa pidempikin kaupungista-kaupunkiin juoksu tulossa jossain vaiheessa. Ensi vuoden suunnitelmakin vielä vähän auki.

      Poista