Juoksussa kehittymisessä pitäisi ainakin aika ajoin muistaa kertoa miten yksinkertaista se on - kaikkien hienojen maratonohjelmien yms. rinnalla. Piirtäjä tulee hyväksi piirtäjäksi piirtämällä ja juoksija juoksemalla. Ei tämä ole rakettitiedettä. Tietysti olemalla jollain erityisellä tapaa hyvä piirtäjä tai juoksija, on piirrettävä tai juostava haluamaansa tähdäten. Näin olen mm. itse tehnyt, kun olen tänä vuonna tähdännyt hyvinkin erilaisiin asioihin. Kaikkea ei voi saada ihan samalla sapluunalla, vaikka sana juoksu onkin kaiken aikaa keskiössä.
6vrk juoksuun harjoitellessani tein erittäin paljon lenkkiä 100-120 tehoilla. Siksi, koska minun piti saada sitä aluetta vahvemmaksi. En tehnyt mitään yli 140 syke tehoilla.. tai ainoa mitä tein, oli jalkojen ajoittainen ravistelu, ettei lihakset typisty. Harjoittelin siis n.90% alle 130 tehoilla ja vain n.10% yli 130 tehoilla.
Olin jo ennen 6vrk juoksua päättänyt kokeilla loppukesästä parantaa muutamalla sekunnilla martonennätystä. Tiesin, että 6vrk harjoittelun ansiosta minulla olisi hieman enempi toleranssia keskittyä nopeus ja vauhtikestävyyteen kuin normaalisti. Ja jo lihasten hermotusten takia, oli hyvä saada täysin erilaista ärsykettä jaloille. Ja kas, jalat ottivat vastaan auliisti tarjotun. Suorituskyky on kasvanut hurjaa kyytiä. Ja kun kaikki meni sitten vielä itse maratonilla niin kuin olin suunnitellut, oli tuloksena jopa yli 5 minuutin parannus maratonennätykseen. Kaiken a ja o oli kuitenkin perusajatus: haluttua tehoaluetta (minulla 150-155) jauhetaan alta ja päältä. Minulla olikin jo hyvin vahva n.145 sykkeen taso ja tiesin jo sen perusteella, että tulen vähintään hieman ennätystä parantamaan. Sen sijaan alueen yläpuolen kehittämiseen olisin tarvinut vielä mieluusti 3-4 lisä viikkoa. Nyt on kuitenkin edesssä toisenlainen haaste - 100h juoksu. Heti palautumisen jälkeen. Harjoitella tässä ei juuri ehdi.
Koska yksityiskohdat ovat usein tämän(kin) lajin suola niin aukastaanpa vähän tässä ajatuksia ja koettua pinnan alta... Jos sinun arvoisa lukija täytyy joskus jollekin selittää, mitä on kun joku oikein vihkiytyy asialleen juoksun tiimoilta niin ota nimi Janne "JayLeno" Kukkola esille. Mies on niin kiireinen, että vaatii melkoisen kesytyksen ennen kuin hänen juttusilleen onnistuu pääsemään. Osin sen vuoksi hänen harjoittelunsakin on vähintäänkin repaleista. Ainakin Nivalan kiireisin mies. Ja kuten arvata saattaa, ei hänellä ole minkään valtakunnan kilpailukalentereita. Mutta hänellä on sisäinen kello kuin gnu-lehmäantiloopeilla, jotka vaeltavat ravinnon perässä. Kun jossain päin Suomea laukaistaan 24h lähtölaukaus, seisoo "JayLenon" rahtiauto ja miehen voi nähdä lähtövaatteen takana. Hän vain on siellä. Sisäinen halu ja kello ohjaavat. Se on aivan käsittämätöntä.
Kokkolan maratonin sisäelimet... Kokkolassa juoksin n.32km Jukka Kitinpramin kanssa samaa matkaa. Aina jossain kohtaa rinnallamme oli muitakin juoksijoita. Toisen kierroksen loppupuolella, n.2km ennen lähtö/maalipaikkaa, juoksi rinnallamme kaksi neitoa. He puhuivat välillä Suomea, välillä Ruotsia. Muutenkin heidän homma näytti vähintäänkin hektiseltä. No, heillä oli toki enää 2km maaliin. Heitä oli huoltamassa joku mies pyörällä. Neitojen hengitys oli kiivasta. Toinen heitti juomavyön täysin helisemässä olleelle pyörähuoltajalle. Toinen seurasi pian perässä. Ja sitä puhetta, se oli sakiaa ja kiivasta. Ihan meinasi hätä tulla itellekkin. Tuumasin Jukalle, että meillä ei ole kyllä vara heittää mitään pois päältämme tai käy kuten Mekhisillä Zurchissa. Jukka oli samaa mieltä - pidetään vaatteet päällä... Pian toinen neito sanoi toiselle kiivaan hengityksen seasta: -"enää kaks kilsaa", johon toinen vastasi ruotsiksi jotain mulle hepreaa. Silloin en malttanut olla veistelemättä: "-Yes, only two round anymore - that´s great". Vierestä kuului: -"-Aha", ja molempien lantio tipahti heti 10cm ja tytöt jäi vauhdistamme...
Juoksun aikana oli monta jotka tunsi minut, mutta minä tunsin harmittavan harvan. Kuitenkin ainakin yksi poikkeus osui n.13-14km kohdilla, kun kiivettiin Prisman nousua kohden. Jotenkin heti tutunnäköinen mies juoksi rinnalleni velmu-ilme kasvoilla. Imevä askel, lippalakki ja silmälasit. "-Vieläkö muistat? Sulla taitaa olla vähä usiampi kierros ohjelmassa". Katsoin ehkä pari sekuntia: -"Joo, perhana, sulla on niin hyvä valeasu päällä, etten meinannu heti tuntea - valelääkäri". Peukku nousi pystyyn, miehen jo ollessa askeleen kaksi edelläni. Huusin vielä perään: -"ala jo kiristään, sullahan loppuu matka! ..Tosin ei mullakaan oo ku pari kiekkaa enempi".
Tässäpä taas tarinat tällä erää.
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 3.9.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti