maanantai 4. tammikuuta 2016

7 VIIKKOA KATASTROFI -TILAN JÄLKEEN

               7 Viikkoa sitten olin kuin susilaumaa henkihieverissä pakoon juossut metsäpeura. Lihakset oli aivan kaaostilassa. Ei auttanut muu kuin ottaa kolme huoltavaa lekotteluviikkoa ja sen aikana kolme hierontaa. Huoltavilla tehoilla (105-115) hölkkäily/hiippailu 85-98km/viikko hierontojen kera oli voittonaru. Olin varautunut pitempäänkin lekottelujaksoon, sillä vuosi on ollut muutoinkin tiukka kilpailullisesti. Mutta ainahan se on mukava yllättyä iloisesti!

               Nyt olen jo päässyt vähän harjoittelun makuun ja työ kohti Kokkolan 24h kisaa on alkanut. Toki minulla on muitakin tavoitteita, mutta tuo Kokkolan kisa on nyt SE juttu, kuten tänä vuonna oli Unkarin 6vrk kisa. Tosin lähestyn 24h kisaa vahvistamalla heikkouksiani - ja samalla annan pian 42-vuotiaalle ruholleni sen tarvitsemaa erilaista ärsykettä. Nopeusvedot ja 20min alle pyrkiminen 5km matkalla ovat hallitusti tehtynä tavoitteena.

              Vaikka juoksun harrastajilla on pääkisoja ja päätähtäimiä, on mielestäni hyvä (jos niin haluaa) pyrkiä kehittymään kokonaisvaltaisemmin. Nyt 41-vuotiaana minulla on vielä pieniä mahdollisuuksia parantaa alimatkojen kyvykkyytäni. Hamassa tulevaisuudessa se on sitten jo paljon vaikeampaa, vaikka se ei ole varmasti enää nytkään helppoa.

              Nopeusvedot ja muutamat vauhtileikittelyt ja muut leikit lenkkien lopuissa ovat jo nyt antaneet minulle uuden vaihteen. Optimistisesti uskon, että vaihteita on vielä tuolla laatikossa, kunhan sitä vielä vähän puistelen.

             Harjoitteluani tarkemmin seuranneet ovat toki huomanneet, että pääpaino on toki kestävyyden kehittämisessä. Tykkään juosta paljon, joten se on minulle ominaista - ja sitä ominta hommaa.

Tässä taulukko numeroista ja tuntemuksistani viimeisen 7 viikon ajalta:






VIIKOT JOENSUUN 12H 



KESKEYTYKSEN JA REISIEN 



LIHASKATASTROFI - TILAN 



JÄLKEEN
VIIKKO





KILSAT












VKO
46 JOENSUUN KISA
94,9
VKO
47 Huoltavaa harjoittelua
85
VKO
48 Huoltavaa harjoittelua
87,8
VKO
49 Huoltavaa harjoittelua
98,5






VKO
50 Noro-virus 2pv. Loppuviikosta harjoittelun aloittelua kuitenkin.
72,8






VKO
51 Hieman nihkeä viikko. Nopeusvedot meni hyvin. Pitkissä vedoissa vielä keskeneräisyys näkyi.
104






VKO
52 Harmonia lihaksistossa löytyi. Optimaalista harjoittelua, jossa niin pitkät lenkit, nopeusvedot kuin helpot perusjuoksut soljuivat makosaan malliin. Hyvä viikko.
137,7






VKO
53 Rypäsmäistä harjoittelua. 16km reipas lenkki meni reilussa pakkasessa nätisti. Määrä hieman tuntui (2vko 281km) äkiksestä, kun mukana oli kuitenkin koko ajan myös tehoreenejä. Onnistunut viikko.
143,3


         

Alla itselleni kyhäämä taulukko, mutta ajattelin sen kuitenkin jakaa tähän, jos joku sitä haluaa pian mutustella.






YLI 2H
HARJOITUS
JUOKSU
MARATON
10KM
VUOSI
LENKIT
TUNNIT
KILSAT
AIKA
AIKA












2009
???
???
1187
4:04:45


2010
???
???
1464
4:29:46


2011
???
???
2043
4:29:41
0:51:04
2012
43
452
3973
3:30:32
0:43:33
2013
66
518
4554
3:29:37
0:41:33
2014
87
616
5060
3:24:24
5km 20:38
2015
80
614
5000
3:22:55
???



                 Palataanpa asiaan... Itse ajattelen huomioivani keskiviikon-perjantain noin 30 asteen pakkaspäiviä rytmittämällä harjoittelun alku ja loppuvikkoon ja keskellä viikkoa pidän "pakkassiestaa". Kuitenkin sellainen 100km ylitys tulenee, jos kaikki hyvin menee.

                 LUV -projekti intoa!

                 Treeni -intoa saa ilmoittumalla hulvattomaan polkujuoksujuhlaan!

                Olettehan lukeneet myös tästä?


                 MEILLÄ TYTTÖ RULLAA AIKA HUIKEAA SETTIÄ TÄMÄN BIISIN KERA!!!



Onni Vähäaho, Nivalassa 3.1.2015 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti