tiistai 16. helmikuuta 2016

PULTTIBOIS VAI TELETAPPI?

                        Muistatko pulttibois -sarjasta Ramben ja Naukkiksen (Trio Erektus), jotka esiintyivät huoltamolla musisoiden? Heillä oli huoltamon komerossa joskus jopa Kirka vieraana. Harmi, ettei YouTubessa ole yhtään "komerokohtausta". Naukkis ja Rambe muistelivat usein "Reiskan" hurjia tempauksia. Rambe oli aina jo valmiiksi latautunut nauramaan, Naukkiksen kertoessa juttuja Reiskasta. Hieman sama sävy on usein, kun vanhemmat ihmiset (joskus toki nuoremmatkin) kysyvät minulta talven juoksuista. He selvästi jo ilmeillään paljastavat odottavansa jotain kovaa settiä eteenpäin kerrottavaksi - railakkaan naurun kera.

                       Yleisestihän vallitsee käsitys, että kesällä juostaan ja talvella hiihdetään. Siis tuolla kadun pinnassa. Pitkän kauden jälkeen juoksijat lepäävät talven ja hiihtäjän kesän. Totuushan on juuri päinvastainen. Juoksijat hankkivat talvella kunnon ja hiihtäjät kesällä. Niillä töin olevilla tuki-urheilijoilla ei ole välttämättä ongelmia harjoitella 700-900h/vuosi. Ei se heilläkään "lastenleikkiä" ole, mutta harva 3-vuorotyössä käyvä - tai edes kokopäivätyössä - harjoittelee yli 700h/vuosi - tai edes yli 600h. Siis on niitä, mutta ei paljon.

                      Vuotta 2016 on menty nyt 47 päivää. Minun mittari näyttää 94 harjoitustuntia. Se on tismalleen 2h/päivä. Vähintään kova tahti (jollei hurja) 3-vuorotyöläiselle. Tasaisella taulukolla n.730h/vuosi. Tietysti nyt ollaan alkuvuodesta harjoittelun määrissä huipussaan, eikä tahti tule olemaan koko vuotta sama. Kilpailukaudella määrät laskevat hieman ja tehot kasvavat. Sitä varten tehdään kaiken aikaa pohjaa.

                      Haasteellisinta ison määrän kanssa on sen hallitseminen. Sillä isossa määrässä ei ole mitään mieltä, jollei se palvele tulosta... Jollei sitten ole kyse harjoittelunarkomaanista. Olen itse parhaillaan rakentamassa kesäksi kuntoa aikaisempaa useammasta elementistä. Osa elementeistä on otettu harjoitteluun mukaan tämän kauden tuloksia varten, osa - kuten vertikaalitunkkaukset - tulevia vuosia varten. Tosin tunkkauksista uskon olevan hieman hyötyä jo esim. tämän vuoden Pyssymäki Extreme Polkujuoksukisassa - ja kenties muissakin polkujuoksuissa.

                     Varsinkin tunkkaus elementtinä on minulle vielä sen verran vieras, etten ole kovin tarkkaa ohjelmaa nyt muotoillut. Koitan kuitenkin mahdollisuuksien mukaan pysyä kaksi kovaa/määrä viikko + yksi kevyt viikko -rytmissä. Tarvittaessa on uskallettava myös levätä. Sen verran monta sektoria on nyt viuhkassa auki, että sen hallitseminen ei tapahdu silmät kiinni.

                    Isoin asia onnistuneessa talviharjoittelussani on ollut terveys. Joulukuun parin päivän vatsatautia lukuunottamatta olen ollut terve. Myöskään vammoja ei ole ollut. Harjoittelua on ollut aikaisempiin vuosiin nähden siksi paljon - ja kovia tunteja, ettei enempääkään olisi voinut harjoitella minun harjoitushistorialla. "Kovia tunteja" tarkoitan isoa määrää juoksua lumisilla poluilla, metsässä ja jopa umpihangessa, sekä vertikaalikilometrit.

                 On muistettavaa myös, etten ole täyttänyt vielä 25:ttä. Eli en ole juossut vielä 25000km. Se meneee rikki ensi kuussa, jos ei tule terveysongelmia. Ideoin laskia juoksijan iän 1000km/vuosi. Eli minä täytän juoksijana siis pian 25. Paljonko sinä olet? Olen ohittanut puberteetin, ja elän kyvykästä nuoruusaikuisuutta juoksijana... Toisaalta vanhat herrat näkivät jo minut sitkeänä, mutta ehkä siihen on vielä matkaa :)

                    Kun harjoittelua on ollut keskimäärin se 2h päivässä niin se tarkoittaa kenkien jalkaan laittamista aina uudestaan ja uudestaan. Se on kuin TELETAPEISSA - aina uudestaan ja uudestaan sama asia. Sehän on sama mitä elämässä toistetaan päivästä toiseen paljon, siitä on tykättävä.

                   Lukijoille vinkiksi. Nyt on oivaa aikaa vielä ainakin tämä helmi ja maaliskuu hankkia juoksuvoimaa varsin lajinomaisesti. Esim. tuolla meidän vaellusreitillä on tarjolla (perhereitti) varsin hyvää, mutta hieman pakaran puristusta vaativaa polkua, sekä (etulenkki) hieman lumisempaa polkua, joka kasvattaa papua reisiin ja pullistaa pohkeita. On sitten helppoa kesällä tielläkin. Myös koordinaatio kehittyy hyvin teknisillä ja lumisilla poluilla. Tekniikkaa kannattaa myös vaalia ja seurata.

                  Kuvia tämän päivän 3h 23min metsälenkiltä.

               I-SR2014 Pelastupiste 2. Luonto on tyyni ja rauhallinen. Lumipeite kaunis kuin postikortissa.

                   I-SR2014 Pelastupiste 9. Tästä on PEP2016 kisassa n.10,4km maaliin, kun maali sijaitsee ensi elokuussa Pyssymäen "stadionilla".

                          Ahman vai Karhunjälki? Askeltyyli ei sopinut jotenkin hyppimällä etenevälle Ahmalle. Askelväli oli ajoin iso. Jälki on myös kovin pyöreä. Viime kesän poikueen karhu? En tiedä. Nämä on hankalia.


Onni Vähäaho, Nivalassa 16.2.2016        

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti