Ajatuksiini on tullut useina vuosina, erilaisina hetkinä, Teemu Selänteen kertoma suhde ympäristön odotuksiin ja arvioihin urheilijan menestyksistä tai pettymyksistä. Mielipiteitä on yhtä monta kuin on niin esittäjääkin. Eikä siinä mitään. Rehellinen mielipide on aina hyvä, ja usein rakentavakin. Selänne kuitenkin sanoi omalla kilpaurallaan, ettei kukaan ole koskaan niin hyvä niin kuin hänestä kirjoitetaan/puhutaan, eikä niin huono kuin hänestä kirjoitetaan/puhutaan. Viisaasti sanottu. En minäkään ole.
Aluksi yritin löytää syytä miksi elimistöni ei enää suostunut toimimaan 24h juoksun Sm-kisoissa Kokkolassa reilu viikko sitten 9h juoksemisen jälkeen. Sitä en saa todennäköisesti koskaan selville. Miikka-Pekka Rautiainen, kova kuntourheilija, ruoti osin varmaan huumorilla omaa esitystään Bodom Trail kisassa: -"että ei ole paskoja päivän kuntoja, on vain paskoja kuntoja – lenkille läski!". Netistä löytyy paljon värikkäitä kirjoittajia ja kovia juoksijoita yhtä-aikaa. Hyvällä suodattimella niistä voi ammentaa itsellekkin.
Asia ei omasta mielestäni ole aivan noin niinkuin Rautiainen kirjoittaa, mutta onhan siinä totuuden siemen. :)
Vielä Kokkolaan... kyllä ne 9h jälkeen voi alkaa vaikeudet. Eikä 9h kohdalla ilmenneiden vaikeuksien pää syy voi olla ainakaan liian kova aloitus. 9h liian kova aloitus? Esim. 50km kilpakävelijät kävelevät hieman alle 4h kisassaan. Olen joskus nähnyt aika huononkuntoistakin sakkia. Kesken kisankin. He ovat kilpaurheilijoita. Minä ja monet muut ollaan harrasteultrajuoksijoita, joilla on työ ja useilla perhe ykkösenä, kuten minulla. Kyllä voi joku kisa mennä niin että alkaa tuleen vaikeuksia 9h ja 85km jälkeen.
Vaikka olen usein aika ankara itselleni, kuten esim. M-P Rautiainen, osaan nykyään jo vähän suhteuttaa. Mitä paremmaksi saat kunnon ja mitä vaativampia tuloksia hajet, sitä isommat on riskit. Joku saattaa viisastella, että kilpakävelijä joutuu 50km kisassa kovemmalle kuin esim. kaltaiseni ylipainoinen ultrajuoksija. Olen eri mieltä ainakin siltä osin, että mitä parempaan kuntoon olen itseni saanut niin sitä helpompia ovat itse kilpasuoritukset. Otan esimerkeiksi vaikka 5km ja maratonin juoksun. Takuulla pääsen nykyään helpommalla molemmissa noissa juoksuissa. Myös ultrissa, mutta silti voin yhä epäonnistua joskus, kuten nyt kävi.
Kokkolan kisan jälkeen varsinkin oikean jalan jalkaterän erilaiset ihotulehdukset kestivät noin 8-9päivää. Olen ollut siltä osin terve vasta pari päivää. Riskeerasin ja pelasin tulehtuneella jalkaterällä työpaikan jalkapalloturnauksen viime viikonloppuna. Voitettiin viimeinen peli ja oltiin seitsemänsiä 8 joukkueen turnauksessa. Tapahtuman fiilis oli erinomainen. Kiitos työkavereille!
Tälle päivälle oli suunnitteella aina haasteellinen Iso-Sydänmaanreitin koko reitin kierto, eli ns. I-SR2014 koko reitti. Tarkoitus oli videokuvata pep2016 kisaa varten hieman kisamaisema videota pitkältä (57,5km) matkalta ja nähdä talven tuomat korjaushaasteet ennen kisaa. Suurin haaste oli kuitenkin pari päivää ennen tuota kehittynyt hankalahko allerginen nuha. Minulla on usein se näillä seuduilla vuotta. Paljon siitepölyä ilmassa, ehkä hienoista oikeaakin nuhaa seassa. Joskus vaikea erottaa. Vielä tänä aamuna herätessäni olo oli tosi tukkoinen, mutta selkeni siitä sen verran, että päätin lähteä ainakin kokeilemaan ja vaikka tarvittaessa juoksemaan vain 12km perhereitin kisastadionilta lähtien.
Niinpä heitimme vermeet niskaan ja läksimme kohti Sydänmaan kutsuvaa luontoa klo.5.24. Olo oli ainakin alussa aivan jees. Tietysti jaloissa tuntuu vielä jalkapalloturnauksen "uusien pikkulihasten" superjumit ja Kokkolan kisan 133km retki tasaisena jalkajäykkyytenä. Eli aika lailla lainajaloilla (paskoilla) liikkeelle. Aloitettiin itse kuvaukset noin 8km kohdalta Lintulan seuduilta. Yhteensä noin 30 videoklippiä ja Keijo otti omalla kameralla lisää, kun minulla loppui tila.
Iso-Sydänmaanreitille tyypilliseen tapaan alku menee hieman myötämaavoittoisen, kohtuu juostavaan polun ansiosta aina kuin siivillä. Siinä ikään kuin virta vie. 14km jälkeen tulee hieman vetisempää ja teknisempää, sitten tulee taas hieman vetisempää ja teknisempää. Kun olet noin 24km:ssa alkaa noin 7km osuus, jossa hyvin usein paljastuu kulloiseenkin tilanteeseen nähden liian kova alkuvauhti. Taustalla voi olla lihasten epätilaa, 1-2päivää ennen suoritusta (kyllä, jokainen isr2014 koko lenkin kierto on Suoritus isolla S:llä) nautittu nesteiden, energian, magnesiumin ja suolan määrä.
24km:sta alkava noin 7km tekninen pätkä on pätkä, jossa monella on jalat enempi ja vähempi krampanneet, monesta juoksijasta on tullut kävelijä, on alettu voimaan pahoin, on alettu kaatuilemaan jalkojen painaessa. Varmaan moni meidän koko reitin kiertänyt tunnistaa itsessään noita oireita. Tekninen osuus päättyy oivasti todella vanhaan isopuiseen metsään ennen Iso-Juurikkajärveä. Siellä on moni nojaillut puihin syystä jos toisesta. Ihminen on pieni noiden puiden luona. Olen laskenut että tuonne ei alle tuntiin saa millään tavoi apua. Jokainen joka vähänkään ymmärtää/tietää terveysasioista, oivaltaa että tunti vakavassa tilanteessa on varma risti nimen perään. Onneksi nyt ei ole lähimainkaan kenellekään niin meinannutkaan käydä, mutta isompi uhma tuolla sektorilla voi laskea tavarat alle kulijalle. Sillä tavalla tuo reitin haastavin sektori on syytä ottaa kunnioittavasti vastaan.
Vaikka tuo kohta reitistä tiedetään, ollaan me reittiä tuntevat, kohtuu kokeneetkin juoksijat jouduttu nojailemaan Juurikan isoihin puihin. Niin pahus soikoot Keijokin tänään. Rajut krampit tekivät Keijostakin hetkellisesti toimintakyvyttömän. Tuon tason kaverin odotellessa kramppejen hellittämistä, vetää tällaisen opiskelevan juoksijan nöyräksi. Vielä ei ole saatu niin kovakuntoista kaveria meidän Pyssymäki Extreme kisaan, joka olisi raikkaalla jalalla pyyhkässyt isojen puiden alta Iso-Juurikan penkalle. Nähtäväksi jää, miten käy tänä vuonna. Jokainen kisaaja siihen koittaa pyrkiä.
Oltiin juostu noin 5h ja oltiin Iso-Juurikan seutuvilla. Matkaa maaliin oli noin 23km. Jouduttiin tekemään ratkaisu, jossa Keijo tulisi omaa kävelyvauhtiaan perässä ja odottaisi kramppejen hellittävän. Sovittiin että pidetään puhelimilla yhteyttä ja minä haen tarvittaessa Keijon sitten jostain, jos krampit ei helpota. Tuo on raaka paikka. 5h taivalta takana ja 23km edessä. Niin vain Keijo nitkutti itseään ajoittain jopa juoksukuntoon ja tuli takanani reitin loppuun asti! Hattua pitää nostaa, sillä loppumatkasta oli paljon paikkoja jossa a)piti jalkoja nostella b)piti hyppiä ja c)vajosi mutaan.
Itellä oli aika tasaisen jäykkää alusta loppuun. Ehkä kuvauksia varten tehdyt mainosmaisen väljät ja joutuisat juoksupätkät hieman söivät omiakin voimia jaloista. Aikaa reitin kiertoon meni 8h34min32sek. Tuollakin ajalla olisin ollu viime vuoden pepin pitkällä matkalla kolmas, kisassa, jossa olin itse kolmas ajalla 7h47min. Eli ei hullumpi kuvauslenkki. Lisäksi menimme kisareittiä pitkin, eli lähdimme stadionilta, joten viime vuoden peppiin nähden lisä matakaa tuli n.1,5km. Keijo tuli hieman perästä ja 23km kestäneistä, osittain jatkuneista kramppivaikeuksista huolimatta hän juoksi reitin myös alle 9h (n.8h 50min).
Kiitos Keijolle lenkistä!
Ps. Lenkillä meni alas n.4,5L juomaa, josta n.1,5litraa vahvaa maxim urheilujuomaa ja 0,5litraa laimennettua mustikkasoppaa. 100g irtokarkkeja, 100g suolasamiakkeja, 100g suolapähkinöitä, 2 elovena keksiä, 6 geeliä, 8 suolatablettia, 5 magnesium tablettia ja yksi burana.
Onni Vähäaho, Nivalassa 1.6.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti