Terveisiä sängyn pohjalta! Hereillä olleessaan sitä koittaa yrittää lieventää liikkumattomuuden ja surkeuden tuskaa kirjoittamalla puhelimella blogipäivitystä. Tässä kohtaa sitä aina eniten arvostaa kykyä jaksaa olla ylipäänsä pystykoolla... Tekisi mieli kiroilla ristiin-rastiin vaan ei se taida muuta kuin alkaa yskittään?
Nyt on viisi päivää siitä, kun oli pieniä orastavia tuntemuksia tulevasta flunssasta. Taisin YHESTI niistääkin. Oli joulupäivän aamu. Tein aika kovan reenin juoksumatolla. Lyhyet vedot. Reilu tunti intensiivistä menoa.
Tapaninpäivänä olo oli edelleen ihan jees. Niistin ehkä kahdesti. Kävin aamulla hyvin kevyen 7km lenkin. Lievä voimattomuuden olo ja orastava tunne ehkä lähestyvästä flunssasta jatkoi läsnäoloaan. Toinen iltavuoro duunissa peräkkäin. Oltiin maanantaissa.
Tiistaina heräsin hieman tukkoisena. Astmaatikkona joskus niin on normaalistikin. Astma hieman sekoittaa sairaan ja terveen olon väliä. Varhain aamulla nakkasin buranan lähinnä pääkipuun ja nukuin vielä muutaman tunnin. Aamupäivällä olo oli kuitenkin taas melko energinen. Niinpä kävin polkujuoksukisapäivän rutiinien mukaisen 5km verryttely/herättely lenkin. Ihan jees meininki. Vähän parin päivän takainen vetoreeni painoi vielä jaloissa. Muutaman kerran piti edelleen niistää, muttei mitään selkeää flunssa saati tuntemuksia hengityspuolella.
Tiistain kisaa edeltävästi käytiin lasten kanssa pari tuntia ulkotulia kisareitille sytyttämässä. Lopuksi vielä auto jäi kiinni. Siinä olikin urakkaa nostaa se oman kropan voimin ja lasten työntämänä tien ravista ylös. Etureisiin otti makiasti. Vaan ylös saatiin! Kunnon alkuverkka!? Äkkiä kotiin vaihtaan kamppeet ja samantein takaisin. Lapset kävelemään reittiä ja itse kisaamaan. Siitähän kirjoitinkin juuri.
Eilen keskiviikkona nukuin normaalia pidempään. Voisi kuulua kiireellisten päivien jälkikuvaankin tuollainen väsy. Edelleen kuitenkin pieni niiskutus oli läsnä. Iltapäivällä sitten lähdin suunnitellusti reilun 26km kevyelle palauttavalle lenkille. Siihen sisältyi myös edellisen päivän polkureitti. Kulku oli jopa hämmästyttävän kepeää että vauhdikasta. Loppukilsoilla etureisiä alkoi kuitenkin nopeasti särkeä ja kovettaa. Myös olo heikkeni. Tuli ns. uupumus. Näin toki voi tulla normistikin. Ja etureisien kipuilukin saattoi johtua myös auton työnnöstä. Silti myös kärsä hieman valutti kaiken aikaa.
Tänään, viidentenä päivänä flunssan alun merkeistä sitten homma rysähti. Jo yöllä oli honteloja vessareissuja. Aamulla ei tahtonu millään jaksaa nousta edes ylös. Normisti olen innoissani jokaisesta uudesta aamusta. Olo oli kuin olisi jäänyt jyrän alle. Toivoin olon kohenevan vaan se heikkeni kaiken aikaa ja pakotti suunnistamaan takaisin vuoteelle. Yskiessäni limaa oli lieviä tuntemuksia myös hengitys/keuhkopuolella. Kuume/lämpö elää. Roppia naamaan ja toiveet nopeasti alkavasta paranemis prosessista.
Olen ollut viime vuosina onnekas näiden flunssien ja kuumeiden suhteen. Nyt peittojen sisällä tuntuukin, että ois kiva päästä täältä mahdollisimman nopeasti pystykoolle ja ruotuun. Töihin ja reenaaman. Reenit on vieny minua hyvällä vauhdilla eteenpäin. Olen löytänyt sopivat harjoitukset ja rytmit kehittyäkseni. Siksi voinkin toisaalta helpostikin ajatella, että voin levätä reeneistä vaikka viikon tarvittaessa. Tärkeintä ei ole koskaan nopein mahdollinen paluu reeneihin vaan se, että on voittanut sairastelun. Nyt on minun vuoroni kärsiä ja sairastaa. Usein pakollinen tauko vain lisää nälkää. Niitä hetkiä odotellessa.
Onni Vähäaho, Nivalassa 29.12.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti