lauantai 30. joulukuuta 2017

ULKOROIHUJUOKSU PÄIVÄ

                      Kirjoitin vaellussivuille varsinaisen tapahtuma kirjoituksen, jonka suuntasin lehteen sopivaksi. Tässä omassa blogissani käyn puolestaan omaa kisapäivän kulkuani läpi.

                    Nukuin hyvin, yli 8h yöunet ja meinas tulla kiire taktiikalla "herään sitten kun silmät aukeaa". Vegaanista ruokavaliota olen nyt kolmatta päivää pitänyt ja aloitinkin päivän 8dl vettä, 2 isolla kupilla kahvia, mandariinilla, päärynällä ja banaanilla. Sitten vähän viestejä ystävien kanssa ja jatkoheräileen 6km edestä. Jalat tuntui ihan hyviltä. Sellaista "löysäysjumia" ehkä syvemmällä. Paljon harjoittelevat voinevat löytää tuosta langan.

                     Sitten tein ruuan. Keitin pottuja, porkkanoita ja lanttua, sekä toisessa kattilassa linssejä 2dl. Tein niistä muusin ja lisukkeeksi keitin vielä parsakaalia. Maistui. Oikeasti :) Kello kävi, mutta ehdin hieman venytellä ja puistella jalkoja.

                     Klo.14.15 lähdin Pyssymäelle. Virittelin kisapaikkaa ja klo.15 lähdin sytyttelemään ulkoroihuja. Reilu 1:30h ja reilu 4km sohjoista polkua. Ehkä se siitä vähän tampaantuu? Panin merkille, että jopa kävellessä polun reunat oli petollisen pehmeät.

                    Sitten pikainen käynti jo väkeä kuhisevalle kisapaikalle. Muutamat morjestamiset ja nopeasti kotiin autolla, sillä vaimo tarvi omaa autoaan. Sain kyydin takaisin tapahtumapaikalle Nietulan Peteltä, joka on kaksinkertainen pep57km finisher. Oli kiva porista samalla ystävän kanssa. Kiitos, Pete!

                    Kello kävi ja touhukas päivä oli huipentumassa itse kisajuoksuun. Ei ehkä ihan optimia valmistautumista? Nopea 1,7km alkuverkka Sale El Hassanin kanssa. Sale oli hiihtänyt aamulla 35km ja vaihtoi nopeasti monot nastakenkiin ja aikoi lähteä ilman numerolappua auttamaan minua pitämään hyvää vauhtia. Verryttely oli ihan ok. Taisin selvitä järjestely puuhasteluista.

                   Vihdoin päästään matkaan. Meitä on kolme, jotka juoksee aikaa. Muut 40 kävelee ja hölkkää. Eli jotkut tajusivat nauttiakkin :) Juoksu lähtee rullaan hyvin. Tie on aika priima. Joitain lyhyitä sohjokohtia, mutta ihan hyvä. Aprikoin vähän paljonko ruuvia kiristän. Löydän sopivan rennon juoksun ja menen sitä. Välillä vähän nostan vauhtia, mutta jossain syvällä tuntuu vähän väsymystä, joten menen vain 4:00min/km vauhtia alun myötämaavoittoisen tie-osuuden, joka on n.2,8km pitkä.

                 Sale näytti juoksevan varsin kevyesti tiellä. Sale oli lähtenyt matkaan ilman lamppua ja päästi minut ensin polulle. Polku oli varsin hyvin tamppaantunut kävelijöiden ja hölkkääjien mennessä edellä. Pluskeli ja polun pehmeät reunat tekevät polun harjasta kiikkerän juostavaksi. Koordinaatio on koetuksella, mutta jotenkin onnistun pitämään hyvin juoksun eteenpäin menevänä, enkä juuri horjahtele. Sen sijaan ilman lamppua Sale alkaa olla vaikeuksissa takanani ja horjahtaakin vajaan kilsan juostuamme ja jää liian kauas saadakseen minua kiinni ilman lamppua. Harmi, sillä Sale olisi voinut vähän yllyttää raastamaan.

                 Yritän välillä nostaa tempoa, mutta tuntuu, että siitä seuraa vain enempi sutimista. Siispä tyydyn hieman koittelevaan tyyliin juosta. Kilsa-ajat ovat kuitenkin ihan ok, mutta samalla tajuan toki, että nyt polun haasteellisuus näkyy kellossa. Meno on itseasiassa aika lepposta tekemistä, sillä isommat tehot ei tunnu auttavan. Sama vauhti. Enempi sutia.

                 Polku-osuuden loppupuolella käännyn reitinohjaajana toimivan Hietapuolen Bekelen ohjaamana takaisin kohti Pyssymäkeä. Ohitan hölkkääjiä ja kävelijöitä. Se oli yhtälailla haasteellista ja hauskaa. Molemmin puolin polkua 40cm pehmeää lunta..  Lasken olevani jäljessä vajaa kaksi minuuttia omaa ennätysjuoksu-aikaani. Aprikoin, että voisin saada kuitenkin hyvän lopun, kun tielle pääsen, sillä koen menettäneeni vähän energiaa polku-osuudella.

                 Tie-osuudella saankin varsin pian juonesta kiinni ja vauhti kasvaa kaiken aikaa tasaisesti. Vastamaavoittoisuus kuitenkin haastaa, eikä vauhti pääse pilviin nousemaan. Kuitenkin heti eka täysi kilsa alle 4:30 vauhtia. Ja vauhti kasvaa kaiken aikaa. Lopulta juoksen itseasiassa lopun tie-osuuden peräti 23 sekuntia nopeammin kuin aikaisemmin tässä kuussa juoksemassani ennätysjuoksussa. Loppu on siis erittäin vahva.

                Kellot pysähtyvät aikaan 55:55. Olen juossut tämän reitin kymmeniä kertoja ja reitin gps-mitta on vaihdellut n.11,77-11,83km välillä. Jostain syystä nyt mittari näytti 11,52km, joten jossain kohtaa gps on oikaissut. Minä en myönnä sellaiseen lankeamista, eikä se tänään olisi ollut kovin järkevää, sillä polun sivuilla oli 40cm pehmeää lunta ja sen alla vettä kaupantekijäisiksi.

               Sain nostettua syketasoa noin 10 pykälää tullessani tielle, joten polulla oli tänään todella hankalaa, kun ei saanut edes sykkeitä ylös. Samalla tästä tuli erittäin hyvä harjoitus ja päättyihän tämäkin vuosi voittoon, kuten myös viime vuoden ulkoroihujuoksu, vuoden viimeisenä kisana :) Hah,hah,hah...

                Tulokset Nivalan Polku ry sivuilla. Muistakaa, että järjestämme (Nivalan Polku ry) myös PEP2018 ja PUF2018 tapahtumat, joten ei muuta kuin motivaatiota kattoon ja ilmoittautuminen sisään!

                Hyviä lenkkejä!
                                 Kuva: Henri Kuki

                            Kuva: Petri Nietula

TAPAHTUMAVIDEO




Onni Vähäaho, Nivalassa 30.12.2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti