HUONE - SEINIEN SISÄLLÄ

PROLOGI

                             Viikko vetelee viimeisiään. Huone on korkea ja vanha. Nuori mies viherpiiperöisen värisessä pitkässä takissaan siemaisee energiajuomaansa ja hymähtelee salaperäisen oudosti. Ovi narahtaa. Mies isossa pipossaan tulee monen kassin kanssa istumaan viereiselle penkille. Huoneessa on tilaa. Nuori mies hymähtää oudosti – katsoo energiatölkkiään eikä hänestä ota selvää onko hän huvittunut vai onko vain kevättä ilmassa.

                      Isopipoinen mies suhauttaa olut tölkin auki hieman häveliäästi sitä piilotellen. Nuori mies jatkaa omaa omituista hymähtelyä ja yltiöpäisen tyytyväistä oloaan. Ehkä emme tiedä kaikkea – ehkemme haluakkaan. Nuori mies on kuin jääkiekkoliigojen kärkipyssy, hän ei paljasta mihin laukoo pikku mustansa. Hän ei katso ketään, jos ei energiatölkkiä halua nähdä subjektina.

                      Estradi saa viimeisen jäsenen. Fiksusti pukeutunut viisikymppinen mies avaa ajan patinaa huokuvan huoneen pitkän, korkean oven. Hänen ilmeensä kertoo paljon; tekisi mieli kääntyä kantapäillään. Annetaan hänelle nimeksi Sauli, sillä se on varma valinta. Saulin jalat kuitenkin ottavat pari askelta syvemmälle huoneeseen, eikä hän konservatiivisena kehtaa enää perääntyä. Hän päättää selvästi uskaltaa olla osa tätä vähäistä porukkaa, vaikka kokee selvästi olevansa ulkopuolinen.

                      Sauli vaikuttaa jopa hieman pelokkaalta. Selvästi nuori mies ja isopipoinen mies näyttävät hänen silmissään liian epäilyttäviltä hyypiöiltä. Aikansa teijattuaan Sauli menee laukkunsa kanssa vessaan. Kukaan ei ole sanonut sanaakaan. Seinät eivät kuule tänään uusia tarinoita, mutta näkevät tämänkin tunkkaisen hetken. Isopipoinen mies ei vaikuta päihtyneeltä, mutta katse lyö hieman tyhjää. Olut on juotu. Hän vie panttinsa samaan koriin, johon oli juuri vienyt oman energiajuomatölkkinsä nuori mies takkuisessa pitkässä tukassaan.

                      Sauli on vessassa. Ehkä hän ajattelee, että kello käy siellä hänen edukseen? Huone tyhjenee. Seinät vapautuvat näkemästään.

REFERAATTI

                      Nyt kaikki on kuten minkä tahansa ison tapahtuman jälkeen, vaikka tämä oli kaikkea muuta. Ehkä mystisyydellään iso. Onko Sauli vessassa yhä? Oliko hän lopulta sittenkin oudoin häiskä vain ollakseen pinnaltaan fiksun oloinen?

                      Luotamme, että tila näyttää kuin minkä tahansa ison tapahtuman jälkeen: autiolta, josta ei kukaan osaisi arvata mitä siellä oli juuri tapahtunut. Vähän kuin iso koulu vuorokausi lukukauden jälkeen – se on kuin hylätty linnake.

                      Samoin käy meillekin joskus. Jätämme jälkeemme tyhjyyden. Vielä pulssin tuntuessa vain väliaikaisesti, lopulta lopullisesti. Tärkeintä onkin käyttää annettu aika siten, että sisällä on hyvä olla. Jollekin se voi olla salaperäistä hymähtelyä, pukeutumista isoon vihreään takkiin. Hiusten takkuisuus voi olla sivuseikka, jos sisällä on hyvä olla. Onko sinun sisällä hyvä olla?

                      Aika ajoin sitä tulee kysyttyä itseltään – onko tämä sitä miten haluan elää? Jokaisella on velvoitteet ja niiden hoitaminen tuo tasapainoa. Kaikkea ei voi riisua elämästään, vaikka aina kaikki asiat eivät ole mielekkäitä. Jottei mielikuvat lähde liikaa laukkamaan niin sanotaan, vaikka asuntolaina. Se laittaa tekemään asioita joita ei välttämättä tekisi ilman sitä.

HYVÄN OLON MÄÄRE

                      Minulla hyvä olo tulee varmasti sellaisista asioista, jotka eivät kuulu tavanomaiseen tapaan kokea isoa E:tä, eli Elämää. Eilen tein ehkä 8-10 tuntia nhl –tilastoja. Siinä pääsen tilaan, jossa levähdän ulkopuolisilta stressitekijöiltä. Välillä kävin reipastelemassa reilun 10 kilometrin mäkivetotivolin paikallisella nesteen ylikulkusillalla. Osin sohjoisilla teillä hyvää haipakkaa.. tai vain haipakkaa, sillä jalat ovat vielä kovin voimattomat maratonin jälkeen. Lihaksisto alkaa palautumaan, mutta hermostolla kestää aina pidempään.

                      Iltapäivällä kävin vielä liki kolme tuntia lumikenkäileen. Otin taskuun 5 desilitraa vettä lötköpulloon. Olihan tämä kevyttä liikuntaa. Märkää lunta sen 5-10 senttimetriä polulla. Ei tämä ollutkaan kevyttä. Olen viime päivinä joutunut nauramaan päivittäin itselleni. Ehkä olen niin tyhmä, että joudun joka päivä oppimaan uusia asioita tai sitten vain onnekas oivaltaessani uutta joka päivä. Ultra-Extreme-urheilun harrastajana ääriolosuhteet ja äärisuoritukset opettavat. Tämä ei ollut sitä, mutta arviointikyky ei aina natsaa.

                      Huolimatta aamuisesta tempoilusta mäkivetotivolissa tunnen jaloissa riittävän virtaa. Kävelen reippaasti ja nöyryytän maahan satanutta. Menen keliin nähden uskomatonta vauhtia. Otan välillä tiheällä frekvensillä juoksupätkiä. Olen kuntoni harjalla. Mieli laukkaa. Minulla on mukana sauvat. Olenko Kläebo? Kukaan ei näe tätä, mutta menen välillä hyvää vauhtia. Kaikki on enempi fantasiaa, sillä todellisuudessa asun alle 120 sykelyönnin raameissa. Mieli on kuitenkin iloinen ja sitähän elämässä haetaan? Onko sinun mieli iloinen? Oletko sadun prinsessa tai oman elämäsi Patrik Laine? Pistät joka paikasta sisään. En tiedä onko sillä merkitystä oletko sinkku vai tuomittu. Jotkut elävät myös avioliitossa. Kuulun siihen. Se on Elämää.

                      Olen kävellyt ja tempoillut märässä lumessa pari tuntia. Olen siemaillut pieniä tömpsyjä lötköpullosta. Yhtälö alkaa kiivetä reisille. Veden voimakin on rajallinen. Niinpä tunnen kuinka pipo laskee sen itsensä verran alemmas. Lysähdän ehkä kasaan, ehkä sekin on vain mielikuvaa. Viimeisen puoli tuntia sataa rajusti räntää. Selvisin tuostakin. Sekin tuntui erittäin hyvälle. Ja ruoka maistui taas. Puntari kertoo, että ruoka on todella maistunut. Auttaisiko siirtää jääkaappia eri paikkaan?

                      Mieli on sitä mitä annat sen olla.

Onni Vähäaho, Nivalassa 13.3.2018