torstai 10. toukokuuta 2018

KK168km TJ 15 - VIIMEINEN UIKUTUS

                    Leevi and the Leavings lauloi aikoinaan: Itkisinkö onnesta... En ole itkenyt, mutta uikuttanut kyllä muutaman kerran menneen harjoituskauden aikana. Uikutus alkaa, kun joutuu äärirajoille harjoituksensa kanssa. Edellisen kerran uikutin joillekkin harjoituskamuille reilu neljä viikkoa sitten, kun juoksin 194km viikkoon. Viikko oli raamatullisia voimasanoja käyttääkseni perkelellinen kaikkine sisältöineen. Äärirajoilla harjoittelu tunkeutuu mieleen epäuskona jopa omiin suunnitelmiin. Mieli pyytä ja ehdottaa kevennystä. Kuitenkin aina uuden aamun tullessa reppu nakataan selkään ja nenää niistetään, sekä sylkäistään määrätietoisesti kohti ojan ravin tunkkaa.

                  Taas uikutan - viimeisen kerran ennen Karhunkierroksen perusmatkan (168km) pyhiinvaellusta tuskan porteille. Olen jumissa. Viikon takainen askelkeveys on loistanut poissa-olollaan. Tämä on pyörien täyttämistä ilmalla. Kompuran suutin on kiinni kumeissa. Sitten ajetaan, kun suutin irrotetaan. Vielä kuitenkin pumpataan, vielä kerran - huomenna. Sitten löysää ja vajaan viikon päästä enää yksi - toivottavasti iloisten jalkojen - tivoli lenkki, jossa huudan Pyssymäen tunkkausradan harjalla kukku-luuruu ja painelen nelosta alas kohti Suutarinkujaa näytellen bongareille kengänpohjien kuvioita.

                 Piti oikein kerrata harjoituspäiväkirjoja. Ja kyllä. Juuri tällaisen uikutus tilan porteilta olen ollut 1,5-2 viikon päästä lentokelissä. Huomenna siis vielä kompura hurisee Pyssymäellä. Huominen laulu ilman bassoa on seuraava: 1000 nousumetriä tunkkausradalla rauhallisesti. Ehkä vaatii 18km Nivalassa. Jos vetristyy niin vähän voi rullata, mutta olen asennoitunut, että kävelypainoitteisesti. Sen perään mäkinen Kärpänlenkki (7,5km) rauhallisesti. Sitten PEP12km lenkki mukavaa/helppoa reipasta. Tässä mennään tunteella. Naivi toive olisi askellennosta, jonka ainoa realiteetti voi olla korkeintaan kompastumisesta aiheutuva ilmakaari.

                Tämä on toistunut usein. Tuntuu, ettei jaksa juosta. Silti tänäänkin juoksin sillä tunteella noin 5:30min/km vauhtia. Koti oli lähellä, mutta ei meinannut tulla millään vastaan. Jos yrittäisi kuvitella miltä tuntuisi juosta talista tehdyillä jääkiekkomaalivahtien polvipatjoilla niin se tunne olisi lähimpänä. Raskasta ja tönkköä. Huolella talven aikana tehty talviharjoittelu on tuonnut sen ominaisuuden, että jalat kevenevät jo iltaa kohden aamun kankeudesta. Toive huomisesta alkaa sarastaa. 

                Palataanpa asiaan ainakin vielä kerran ennen Kuusamon juhlaa. Nyt on tunne, että tästä tulee vielä hyvä homma. Katsotaan vaikka ensi viikon tivoli Vk-lenkin jälkeen miltä tämä kaikki sitten tuntuu.

               LOPUKSI


                Ystäväni Pasi Koskinen juoksi 3-9.5.2018 Unkarissa 6vrk (144h) juoksukilpailuissa upeasti oman ennätyksen. 554km ja risat. Miettikää. 6 vuorokautta. Eli alle viikko. Aika vähän löyty populaa, jotka ovat edes tuon määrän juosseet yhden kuukauden aikana. Arvostan erittäin paljon tuota saavutusta. Pasi on upea idoli nuorille - ja miksei meille vähän vanhemmillekin - juoksun harrastajille. Erityisesti hänen omistautuminen lajille on vertaansa vaille. Pasi on aina valmis auttamaan muita kolleegoja. Pasi on äärimmäisen hyväntahtoinen, sekä samalla armoton harjoittelija ja asioiden loppuun saattaja. Pasin kisa ei ollut mikään riemukulkue, mutta hän nousi vaikeuksista ja juoksi upeaan lopputulokseen. Sitkeys. Perikisi antamattomuus. Usko omaan tekemiseen. Siitä se koostuu.

             ONNEA PASI


                  PASI KOSKINEN NELLIMIN PYRY


Onni Vähäaho, Nivalassa 10.5.2018

1 kommentti:

  1. Kiitos Onni.

    Lupa satunnaiseen uikutukseen harjoituksissa myönnetty mutta ehdottomasti ei sitten kun kilpaillaan - annat vain kaiken, molemmissa.

    VastaaPoista