maanantai 14. lokakuuta 2013

150km IRTAANTUMINEN

                 ESIBLOGI VARSINAISELLE...


                    Laskeudun pitkälleni. Käpy painaa telttakankaan alla. Pian se kuitenkin poistuu - mielestäni. Olen tähystänyt, valvonut, kolme yötä tyhjää metsää. Se(kin) on ollut suhteellisen raskasta pienessä flunssassa. Olen toipilas.

                   Vielä eivät vanjat ole täällä. Se, miten pitkään saan levätä, on kiinni tuosta kahvipannusta(?). Vedin viiksilangan edellisenä yönä noin 1km päähän ympyrän muotoisesti alueeni ympärille. Hälytyslangaksi. Toinen pää tulee vähäisen laavuni sisään. Sidoin pieniä kiviä viiksilangan pääähän, joiden en toivo nyt kolisevan. Haluan palautua. Saada kehoni normaaliksi.

                   Kaksi hanaa on auki. Sukat kuivuu laavun haarassa, vettä tiputtaen. Samaa tekee nokkani. Muut hanat on kiinni. Juuri enempää en ehdi miettiä, kun olen jo unessa. Nukun huonosti. Kotini ei ole täällä. Vaihdan asentoa, hieman paikkaanikin. Pääsen uneen, kunnes... kahvipannu metelöi. Siellä ei kiehu vesi, se kalattaa. Poistan äkkiä hälyttimen, ettei vanjat ehdi kuulla. Ovatko vanjat täällä? En voi olla varma, mutta jokin laukaisi hälyttimen. Kenties peura? Toivon niin, mutta en voi tietää. En voi elää pelkän toivon varassa, nyt on myös tiedettävä. Puen päälle, ja lähden ottamaan selvää.

                   Sammutan nuotion, jonka liekki on sangen vähäinen, etten sanoisi peräti riittämätön. Katsahdan vielä, mitään tärkeää ei jää nyt riisutulle laavulle. Lähden varovasti tunnustellen liikkeelle. Katsahdan vielä hyvin opetelemani kartan. On tiedettävä mihin suuntaan lähteä, jos mahorkka alkaa työntymään nokkaan. Silloin ei ole vara arpoa tai voi joutua pitkälle matkalle. Kenties jopa ikuiselle.

                  Liikun lähes äänettömästi. Saavun kaatuneen puun luo. Ajattelen saavani suojaa kohonneesta juuresta. Eikä mene kauaa, kun näen pelkäämäni näyn. Vanjat tutkivat jälkijäni, viittoilevat. Armoton pulina rikkoo muutoin hiljaisen metsän. Ehkä pääsen tuosta noin 10 miehen joukkiosta kätkeytymällä maastoon. Ehkei minun tarvitsekaan vielä rasittaa puolikuntoista ruotoani... Sitten näen oman lähtölaukaukseni, vainukoiran. Hiljaa jätän suojani, ja poistun. Nyt alkoi IRTAANTUMINEN.

                  Vuorokauden jatkunut paine helpotti viimein. Vanja hellitti. 150km se vaati. Onneksi ei enempää. Nyt en olisi jaksanut yhtään enempää. Huomasin irtaantumisen aikana kuinka toipilas olinkin. Kaikki tämä sääteli irtaantumista siinä määrin, että jalkani pääsivät kuitenkin vähällä. Erittäin vähällä. Nukutti hyvin. Jaksoin huoltaa pyssyäni jo seuraavana aamuna. Juoksin jopa yläjuoksulle peseytymään, leikin vuoksi, mutta kuitenkin, juoksin. En pitkästi, mutta 5x8askelmaa, ja oikeasti kepeästi.

                  Toivon vaan, ettei nyt tarvi irtaantua vähään aikaan. Uskon rauhan laskeutuneen. Hieman flunssa teki paluuta takaisin, mutta onneksi suhteellisen lievänä, ainakin vielä.

Tässä esimauksi hieman datapohjaisia tietoja 150km irtaantumisesta.                     









kierros
kier- kierros

matka
vauhti
ros aika

yhteensä
km/h huomioita








1 0:11:33

    2,0
10,3
2 0:11:39

    4,0
10,2
3 0:12:08

    6,0
9,8 Jani Saapuu kuvaamaan
5 0:12:16

   10,0
9,7 Pasi (Daddy Cool) tuli juokseen
6 0:12:46

   12,0
9,3 Daddy Cool juoksee 22,0km
7 0:13:09

   14,0
9,1
8 0:12:49

   16,0
9,3
9 0:12:57

   18,0
9,2 Jarkko, Päivikki, Lasse 
11 0:15:50

   22,0
9,0 2,4km <-kierros painallus viivästy
12 0:10:04

   24,0
9,5 1,6km ed.kierroksesta johtuen
13 0:13:08

   26,0
9,1
14 0:12:52

   28,0
9,3
15 0:13:11

   30,0
9,0
16 0:13:06

   32,0
9,1 Daddy Cool (DC) poistuu radalta
17 0:14:24

   34,0
8,3 Jonte-Konde tuli pyörällä
18 0:14:02

   36,0
8,5 Riispuuroa ja lohta tarjolla (äiti)
19 0:12:35

   38,0
9,5 Tuomas (Gebre-Bolt) tuli juokseen
20 0:12:56

   40,0
9,2
21 0:13:52

   42,0
8,6
22 0:13:23

   44,0
8,9
23 0:13:11

   46,0
9,0
24 0:16:30

   48,0
7,2 Puureiän päällä latautumista
25 0:17:17

   50,0
6,9 twitter + lihalientä
26 0:14:07

   52,0
8,4 elimistö ei vedä <-flunssa keho.
27 0:14:22

   54,0
8,3 Daddy Cool palaa… BB valvoo…
28 0:14:49

   56,0
8,0 …Saarnaa ja piiskaa - auttaa, ennen
29 0:15:09

   58,0
7,9 kaikkea
30 0:14:37

   60,0
8,2
31 0:14:54

   62,0
8,0
32 0:15:02

   64,0
7,9
33 0:15:33

   66,0
7,7 Tästä alkoi 16,5h taistelu väsyä
34 0:15:40

   68,0
7,6 vastaan (alla yövuorot+flunssa)
35 0:15:41

   70,0
7,6
36 0:15:34

   72,0
7,7
37 0:17:03

   74,0
7,0 DC poistuu talos…radalta
38 0:29:26

   76,0
4,0 Vaihdan vaatteita. Olen aivan 
39 0:16:40

   78,0
7,2 poikki. Nukuttaa sikana. Twiittaan.
40 0:16:14

   80,0
7,3 Kohtaan vöytiäisen
41 0:17:27

   82,0
6,8
42 0:16:12

   84,0
7,4
43 0:18:53

    86,0
6,3 Daddy Cool (DC) palaa radalle.
44 0:21:11

    88,0
5,6 Juoksemme(kävelemme) yhdessä.
45 0:18:38

    90,0
6,4 kohtaan heinäsirkan - Pasi ei.
46 0:20:43

    92,0
5,7 mikään ei maistu. Väkisin syömistä
47 0:20:44

    94,0
5,7 energiat loppuu. Hereillä ei
48 0:20:34

    96,0
5,8 tahdo pysyä. Silti on mentävä,
49 0:45:53

    98,0
2,6 huoltotauko. Oikiaa syömistä.
50 0:17:47

    100,0
6,7 Pumppi tulee juoksemaan.
51 0:19:25

    102,0
6,1 Näen hetken poliisimaijan.
52 0:23:16

    104,0
5,1 Joku joutuu maijaan. Hetken näky.
53 0:17:15

    106,0
6,9 Nesteetkin tulee läpi <-kusella
54 0:23:31

    108,0
5,0 20min välein
55 0:21:00

    110,0
5,7 Äiti tarjoaa puuroa + leipää ++
56 0:28:17

    112,0
4,2 Tajunta hämärtyy. Sekavaa menoa.
57 1:09:22

    114,0
1,7 30min unitauko <-DC komensi
58 0:18:16

    116,0
6,5 tauko auttoi, hetken. Elmistö
59 0:17:03

    118,0
7,0 ei edelleenkään toiminut ja 
60 0:18:12

    120,0
6,6 surkeus jatkui.
61 0:19:18

    122,0
6,2 Jarkko&Päivikki tulevat uudestaan.
62 0:25:12

   124,0
4,7 Jani kuvaa yölläkin ja aamulla.
63 0:45:53

   126,0
2,6 lihapottuja+muuta
64 0:24:48

   128,0
4,8 auttaa pari kiekkaa.
65 0:21:33

   130,0
5,5 Tuulia juoksemaan. Pyöräkatsojia.
66 0:18:22

   132,0
6,5 4+1 rytmi loppui unitauon jälkeen
67 0:21:36

   134,0
5,5 oksettaa.
68 0:22:13

   136,0
5,3 Väsy helpottaa. Kroppa on tyhjä.
69 0:42:49

   138,0
2,8 Taas lihapottuja +muuta
70 0:26:41

   140,0
4,4 Päätän könytä 150km. Ainakin
71 0:21:52

   142,0
5,4 yrittää.
72 0:27:26

   144,0
4,3 Taju meinaa lähteä - taas. 
74 0:28:07

   148,0
4,6 2,2km <-kierros painallus viivästy
75 0:19:31

   150,0
5,5 1,8km ed.kierroksesta johtuen












150,0





                   Muutama kuva ilmentämään olotiloja (kuvat saa isommaksi kaksoisnapsauttamalla kuvan päällä).....

                        (kuvan omistaa Jani Pikkarainen)

                      (kuvan omistaa Jani Pikkarainen)
                            (kuvan omistaa Jani Pikkarainen)
                      (kuvan omistaa Jani Pikkarainen)
                  (kuvan omistaa Jani Pikkarainen)

                 (kuvan omistaa Jani Pikkarainen)
                  (kuvan omistaa Päivikki Turunen)

                      Varsinainen oma24h -blogi tulee, kun saan kaiken jäsennettyä, jotta voin tarjota holistisemman (kokonaisvaltaisemman) paketin.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 14.10.2013                    

maanantai 7. lokakuuta 2013

OMA 24H SEURANTA

                    Tässä on töitä ja kaikenlaista niin en enää ennen lauantaina aloittamaani 24h harjoitusta bloggaa näille sivuille. Tuossa oikealla on tuo "Cosmoksen twiitit". Tuosta linnusta kun painaa niin pääsee minun twitteriin. Tai painamalla TÄSTÄ. Laitan sinne mm. lauantaina moneltako aloitan tuon oman 24h harjoituksen. Lisäksi laitan huoltotauoilla twitteriin esim. 6h/48km -tyyliin tilanne tiedon. Ehkä käytän "hastagia": #oma24h. Tämän blogin kommenttikenttään voi sitten jokainen kirjoittaa mitä haluaa/huvittaa. mm. paikan päällä olijat/kävijät voivat halutessaan laittaa tilannetietoja/tunnelmia tuosta 24h harjoituksesta.

                   Arvioisin aloitusajan olevan lauantaina siinä klo.17-19 välimaastossa. Twitteristä sitten voi tuon tarkistaa. Teen harjoituksen siis 2,0km reitillä.  Tässä vielä sama karttana. Aikaisemmissa blogeissa kirjoitin myös suunnitelmistani.

                   Tässä lopuksi tänään kuvaamani video reitistä.



Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 7.10.2013

lauantai 5. lokakuuta 2013

OMA 24H SUUNNITELMA

                     Nyt jätetään sitten reilusti varaa. Olen saanut tulehduksen pois vasta tasan viikko sitten. Vieläkin on jalat jumissa. Tällä viikolla kilsoja on tullut vain 76,2km - tosin ne sisältää yhden ylipitkän (42,6km) lenkin. Tilanne mahdollisimman paljon huomioiden (ei mitään järkeä tehdä tällaista) ja "Oma 24h" ajatus (harjoituksenomaisuus) suhteuttaen olen tehnyt itselleni etenemissuunnitelman/arvion.

                     Minulta kysyttiin sähköpostitse miten valmistaudun. Osin e-mailin innoittamana päätin julkaista suunnitelman. Samalla ajattelin, että on sitten pohjaa tulla tänne ite viisasteleen kuinka meni tai ei mennyt suunnitelman mukaan. Yksi asia on, että lähestyn näitä pitkiä kokeita/kisoja aina perusteellisella suunnitelmalla. Tietysti nyt kun on kyse harjoituksesta, en ota tätä niin tarkasti. Myös erilaisia lähestymistapoja on hyvä kokeilla ja sitten jälestäpäin arvioida.

                    Juuri selätetty vamma antaa siis tälle 24h projektille - KOKEA/SAADA KOKEMUSTA - omat lähtökohtaiset huomioinnit. Selkein vaikutus on, että olen ajanut sisään VÄKISIN hitaammin juoksemista. Ok. Juoksuvauhti on varmasti herkästi ainakin lähempänä 5:30 kuin 6:00 tai puhumattakaan yli. Tiettyä lisäkeveyttä/helppoutta olen kuitenkin mielestäni löytänyt. Lisäksi lähden "Oma 24h kokeeseen" erittäin varovaisella ja kevyellä rytmillä = 4min hölkkää + 1min kävelyä. Eli 80% hölkkää ja 20% kävelyä. Tällä tavoin saan entisestään keveyttä alusta asti. Olkoonkin, etten usko esim. Vierumäen vamman johtuneen ainakaan liian kovasta aloituksesta, sillä olin juossut mm.37km reppujuoksun hieman nopeampaa Vierumäkeen verraten älyttömän kuorman alla. Ei vaan, nyt noilla toimenpiteillä on tarkoitus varmistaa se, että FOCUS on KOKEMISESSA, ei siinä, mitä kilsamittari näyttää 24h jälkeen.

                   Tein etenemissuunnitelman /arvion harjoitusmielessä. Eli kilpailunomaista suunnitelmaa/lähestymistä, vaikka tässä tapauksessa se tehdään harjoitukseen. Suunnitelman pohjana on se, että lasken jokaista tuntia kohden 1min (60sek) wc-taukoihin. Joku tunti ei varmasti mene niin paljoa - ja toisena tuntina saattaa mennä enemmän. Keskiarvoa haetaan. Juoma/syömätaukoihin laskin menevän 2min/h. Huoltotaukoihin siten, että eka 6h aikana vain 5min ja sitten 4h välein 10min - nuo tasaisesti tuohon taulukkoon jakaen. Yhteensä huoltotaukoihin on varattu 48min = vaatteiden vaihtoihin yms. ylimääräisiin häröilyihin. Ja kaikkiin noihin wc-juoma-syömä-huoltoihin on varattu 24h aikana 2h. Muu aika ollaan sitten KOKEMASSA. Eli 22h on nettoaikaa kokea.

                    Tässä suunnitelma tuohon nojautuen. Tuossa siis kaikki kuluva aika sekunneissa. Ehkä pääsettä taulukosta jyvälle? Hä? Tä?

 














ker-
koko


Koko
wc
juoma
huolto
netto
kulku
tymä
matka


aika
vara
syömä


aika
vauhti
1h
yht.

















1
3600
60
120
50
3370
370
9,1
9,1
2
3600
60
120
50
3370
375
9,0
18,1
3
3600
60
120
50
3370
380
8,9
27,0
4
3600
60
120
50
3370
385
8,8
35,7
5
3600
60
120
50
3370
390
8,6
44,4
6
3600
60
120
50
3370
395
8,5
52,9
7
3600
60
120
150
3270
400
8,2
61,1
8
3600
60
120
150
3270
405
8,1
69,1
9
3600
60
120
150
3270
410
8,0
77,1
10
3600
60
120
150
3270
415
7,9
85,0
11
3600
60
120
150
3270
420
7,8
92,8
12
3600
60
120
150
3270
425
7,7
100,5
13
3600
60
120
150
3270
430
7,6
108,1
14
3600
60
120
150
3270
435
7,5
115,6
15
3600
60
120
150
3270
440
7,4
123,0
16
3600
60
120
150
3270
445
7,3
130,4
17
3600
60
120
150
3270
450
7,3
137,6
18
3600
60
120
150
3270
455
7,2
144,8
19
3600
60
120
150
3270
460
7,1
151,9
20
3600
60
120
150
3270
465
7,0
159,0
21
3600
60
120
150
3270
470
7,0
165,9
22
3600
60
120
150
3270
475
6,9
172,8
23
3600
60
120
150
3270
480
6,8
179,6
24
3600
60
120
30
3390
485
7,0
186,6

















yht.
86400
1440
2880
2880




186,6
km



















netto
sek
min
h









aika ->
79200
1320
22:00













































kierr













vauhti
aika



















Kerty-
kierr







9,5
12:36


mä/6h
aika







9
13:20













8,5
14:06


55
13:05







8
15:00


50
14:24







7,5
16:00


45
16:00







7
17:08


40
18:00







6,5
18:26














                        Syömä ja juomapuolella menen pitkälti kohtuu tutuilla. Minulla on jäänyt erinäisistä kokeista/kisoista varsinkin sipsejä, suolakeksejä ja pähkinöitä kaappiin. Aion niitä koittaa tuhota, ovathan ne suolasta evästä. Juomana on varmasti enimmäkseen mustikkasoppaa. Ilmeisesti matalahiilihappoista vichyä. Pari Gainomaxiakin jäi. Ehkä kaakaota. Täytyy noita lisukkeita vielä miettiä.

                      Teen tuon oman 24h harjoituksen 2km lenkillä. Lähden sillä ajatuksella, että 4km välein pysähdyn juomaan ja syömään. Juon ja syön paikallani. Tämä on harjoitus, enkä viitsi sotkea lähiympäristö muutaman lisämetrin takia. Jossain vaiheessa tulee varmasti tarvetta ottaa jotain vähän joka kierros. Se missä kohtaa, selviää sitten harjoituksen aikana. Pääidea on kuitenkin pysähtyä tasaisesti 4km välein täyttään tankkia.

                      Kysyttiin tankkauksesta. Se on varmasti yksilöllistä. Itse lähden siitä, että juon erittäin hyvin - mutten liikaa - kolmena edeltävänä päivänä. Mielestäni liian paljon puhutaan pelkästään juomisesta. Vähintään yhtä tärkeää on, että sinulla on myös nesteen sitomisainetta (suolaa) elimistössä. Muuten juomat menevät ns. läpi, eivät jää elimistöön ja olet sitten pitkässä suorituksessa nopeasti pulassa... Myös muut elektrolyytit ovat tärkeitä. Suola - ja sen tasapaino - niistä kuitenkin tärkein nesteytyksessä. Pieni, paino sanalla pieni, napostelu viimeisinä päivinä varmistaa sokeripuolen... Syön normaalisti ja vatsalle sopivaa ruokaa. 24h harjoituspäivä on yövuorojen loppumispäivä, joten maha on pieni kysymysmerkki. Paras tapa on kuitenkin ottaa ne eväät mitkä ruukaa ottaa muutenkin n.2-3h ennen harjoitusta. Mitään ihme kikkoja ei ole. Tankkautuminen tulee minun ideologiassa sillä, kun kevennetään harjoittelua ja syödään normaalisti, sekä huolehditaan riittävästä nesteen saannista.

                       24h suorituksessa tarvitaan pääasiassa hiilihydraatteja = polttoainetta. Pieni määrä proteiinia voi kuitenkin auttaa imeytymisessä. Ja sitten tarpeeksi suolaistakin alas, ei pelkkää makeaa. Suolat ei pysy 24h elimistössä. Viileällä kelillä lisäsuolan ottaminen tabletteina on vähemmän tärkeää kuin lämpimillä ilmoilla. Silti otan varmasti suolatabletin n.2-3h välein. Hieman tuon asian suhteen kuuntelen kroppaani. Magneesiumia tulee ruoasta/juomasta tarpeeksi 24h suoritukseen. Mielestäni magnesium tabletit on turhia 24h:lla.

                      Lisäksi varaan juomapuolelle limsaa ja lihalientä, sekä pahoinvoinnin varalle myös kuningas osmosalia... Vaatteita sään mukaan. Varmaan kolmet kengät. Lähden kuitenkin siitä, etten vaihda kenkiä turhaan = jos ne ei kastu tms. todellista. Kenkähifistelyssä häviää aina, olen sitä mieltä. Ei se jalka tule tuoreemmaksi - aikaa vain kuluu, vaikka nyt tietysti on eri asia, kun on harjoituksesta kyse.

                     Hyvin nukutut edeltävät yöt ovat myös tärkeä asia. Heh, heh, tähän JÄRJETTÖMÄÄN harjoitukseen tulen tietysti kolmen yöhugin jälkeen. Neljäs on hyvä juosta?

                      En ole näissä blogeissani mitenkään hyvä jäsentään. Tässäkin nyt varmasti jää asiaa poiskin, mutta kommenttikenttäänhän voi joku halutessaan lisätäkin. Mitäpä tässä muuta - ei mitään. Menen nyt perheen pariin... En ultraperheen - vaan omani...


Ps. Tämän päivän liikunnalliset hetket. Aamu 13,3km... Ilta 5,2km. Tällä ei vielä lihomistakaan estetä, saati kuntoa nosteta - hädin tuskin ylläpidetään. Kunhan ajankuluksi...

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 5.10.2013    

perjantai 4. lokakuuta 2013

NHL KAUSI KÄYNTIIN

                         Eipä olis uskonu muutama vuosi sitten, että NHL alkaa omalta kohdaltani näin vasemmalla kädellä seuraten. Olikohan kolme vuotta sitten, kun katsoin kauden aikana +100 peliä suorana! Pelit alkavat pääasiassa klo.2-4 välillä aamuyöstä. Nyt on focus muissa asioissa, vaikka RAKKAUS tuota sarjaa kohtaan on edelleen yhtä syvä kuin aina ennenkin. Nyt vain satun satsaamaan enemmän omaan kuntoiluun. Ehkä joskus taas seuraan enemmän.

                       Viime yönä pelattiin jo kolmatta yötä rapakon takana. Nyt kautensa aloitti myös suosikkijoukkueeni Pittsburgh ja suosikkipelaajani, Sidney Crosby. Penguins otti vakuuttavan 3-0 voiton New Jersey Devilseistä. Nuorimman veljeni suosikkiseura. Terveisiä! Suomalainen Olli Määttä teki NHL-debyytin Penguins paidassa. Nuorelta tuntuu jo nuo pelaajat... Tekipä suosikkipelaajanikin komean maalin heti avauspelissä. Crosbylla on nyt kasassa PIRULLINEN määrä pisteitä urallaan runkosarjassa, 666. Voi pojat, tätä olen odottanut! KATSOKAA ja KUUNNELKAA ISOLLA VOLYYMILLA!!! Kuka ei syttynyt? Olet tunteeton. :)

                       Taivas sentään. Tehtiinpä yön kierroksella myös NHL-historiaa ja vieläpä suomalaisen toimesta. Ei aivan joka vuotista. Floridan Alexander Barkovista, 18, tuli NHL-historian nuorin maalintekijä sitten 1967 NHL-laajennuksen, ja sitten vuoden 1942!. Barkov teki maalina kuin veteraani konsanaan - rutinoituneen näköinen SUORITUS. Tämä on merkittävä virstanpylväs. Mutta silti nyt taidettiin seota onnellisesti hieman liikaa. Alettiin puhua jopa Barkovin Shotsin Olympiajoukkuepaikasta. Täytyy viedä tämä historiallinen maali kuitenkin johonkin suhteellisuus kuvaan. Tämä oli kuitenkin VAIN yksi maali, niin historiallinen kuin olikin.

                     Joku toinenkin lahjakas pelaaja on joskus tehnyt liian ison maalin. Mielestäni on ilman muuta aivan oikein, että eletään ja hengitetään jääkiekkoa ja hypetetään, mutta aina tulee seuraavakin päivä ja realiteetti. Samainen pelaaja muuten onnistui myös uransa ensimmäisessä NHL-pelissään heti maalinteossa. Nyt saldona on kaksi maalia 28 pelissä. Yksi maali on siis tullut seuraavan 27 pelin aikana. Aina ei matka jatkui niin kuin se näyttää jatkuvan ensimmäisen kurvin jälkeen. Pätee muuten moneen muuhunkin asiaan.

                    Barkovista ei ole vielä miesten olympiakisoihin. Vuonna 2006 spekuloitiin niin ikään 18-vuotiaan Sidney Crosbyn valitsemisesta Torinon Olympiakisoihin. Crosby teki olympiakisakaudella 102 pistettä. Hän ei mahtunut Kanadan Olympiajoukkueeseen. Tuolloin puheilla oli "hieman" enemmän katetta... Kun puhun Crosbysta, äidyn usein ylistämään häntä - en kai turhaan? Mielestäni yksi käsittämättömmistä saavutuksista/teoista on ollut se, kun hän teki vähintään yhden pisteen 25 pelissä peräjälkeen. Mitä pelejä ne olivatkaan! TUOSTA voisi luulla, että on kerätty jonkun superpelaajan koko uran parhaat palat, mutta kysymyksessä on "vain" 25 ottelun katanta.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 4.10.2013                

torstai 3. lokakuuta 2013

PUKEA UUDELLEEN

                      Vaatiessaan pukeutua uudelleen, täytyy ensin riisuutua. Mitähän se nyt hörisee? Koin pettymykseni, kun kohtasin vamman 24h kisassa - kauden pääkisassa, kisassa josta odotin kovaa tulosta, mutta myös mahdollisuutta kokea miltä tuntuu ottaa askelia +15h jälkeen tai 130km jälkeen. En päässyt kokemaan mitään, mitä ajattelin ennen Vierumäen kisaa. Ensimmäinen asia kisan jälkeisessä kisan perkkaamisessa oli rehellisyys itselleni. Vajaa viikko kisan jälkeen otetut ensimmäiset lenkkiaskeleet paljastivat miten vaikea lihastulehdukseni oli ollut. Ymmärsin, etten voinut mitään sille mitä tapahtui. Rehellisyyttä oli myös nähdä, ettei minulla ole yhtään +15h tai +130km suoritusta sitten lokakuun 2011. Suunnitellakseen tarkkojakin suunnitelmia, on oltava kokemuksia. Olen harjoitellut paljon ja mielestäni hyvin, mutta silti minulta puuttuu iso osa sitä mitä tunnen tarvitsevani. Kokemukset ja tuntemukset +15h ja +130km jälkeen.

                      Olen ottanut harjoittelussani tietoisesti joitakin riskejä, mutta kokonaisuuden olen koittanut pitää järjellisenä ultrajuoksutavoitteiden kannalta katsottuna. Se mitä olen nyt tehnyt ja olen tekemässä, sillä ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Joskus itsetukiskelu vaatii riisuutumista. On "mentävä" alueille, joissa näet asioita mitä ei ole mitään mahdollisuutta kokea normiharjoittelussa. Todella iso POINTTI on nyt nimenomaan KOKEA. Haastaa itseä alueille, joista saa vastauksia itsestä. Mitä ajattelee Cosmos, kun hän on tilassa, jossa energiat ja lihasvoimat ovat ihan finitto ja matkaa on pitkästi jäljellä. On aivan eri asia katketa tavallisella lenkillä, jossa sinun tarvitsee jaksaa vain ehkä 3-5km kotiin, joka sekin on paljon, jos katkeat todella.

                     Kun on saanut tietyn toleranssin kehitettyä - osaksi saatua historian ja ehkä geenejenkin kautta - vaatii hieman epätavallisempia tapoja riisua itsensä. Kävin toissapäivänä osittain jokipenkoilla juoksemassa reppu selässä. n.4,5h/42,6km. Päätin riisuutua. Otin kaksi vesihörppyä 30min välein. 1h välein joko geelin tai ½kaurakeksiä. Onhan se selvä, että ennen pitkää tuolla reseptillä saa itsensä "alasti". 2h40min siihen meni. Sen jälkeen jalat vain heilahtivat eteen, monotomisesti. Focus juoksemisesta loittoni, mentiin yläkertaan. Hieman huippasikin. 2h kohdalla lisäsin toki vesihörppyjen otto tiheyttä 20min välein tehtäväksi, 3h jälkeen 15min rekfensille.

                     Tuota tyhjänä - alasti - juoksemista on hieman vaikea selittää, se pitäisi kokea. Se on kuin makaamista rentoutustuolissa, missä vähän huippaa ja heikottaa, on voimaton olo. Kaikki turha karisee pois. Jäljelle jää vain tahdottomat liikkeet. Tuntuu, ettet enää ohjaa itseäsi. Olet vain. Yksin. Ajatuksiesi kanssa. Ja silloin se tapahtuu - asiat aukenevat. On kuin tuntisit yhtä-äkkiä itsesi paremmin. Olet voimavarojesi kanssa kasvotusten. Kaikki numerot ovat taka-alalla. On vain sinä ja ajatuksesi. Se on niin alaston tilanne, että siinä näkee sekä syvälle että kauas.

                     Kirjoitin tuossa, että tässä ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Tarkoitan sillä, että ei ole mitenkään järkevää juosta lähes 4,5h/42,6km vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun on saanut tulehdukset pois. Riski tulehduttaa paikat uudelleen on iso. Pääasia on kuitenkin nyt kokea, ei ajatella juurikaan muuta. Oppia itsestä. Vahvistua. Vaikka olen ollut mm. Vierumäen kisan suhteen epäonninen, näen tarpeen tuolle sektorille olevan olemassa. Koska olet tarpeeksi vahva henkisesti? Ehket koskaan?

                    Tunnen jo tuoksun. Sisäisen rauhan ja halutun tyhjyyden. Toivottavasti 10 päivän päästä lopetan 24h oman juoksuharjoituksen. Sen jälkeen olen päättänyt levätä. Toivottavasti pääsen tuossa strippaamaan lisää - kokemaan. Hyvä ystäväni on tulossa reitilleni koko vuorokaudeksi, tueksi ja seuraksi. Hän ei juokse koko aikaa, mutta hänen eleensä on sanoinkuvaamaton. Voidaan jo aikalailla kirjaimellisesti sanoa, että; ISOVELI VALVOO.

                  Tuon oman 24h harjoituksen jälkeen tiedän mitä haluan seuraavaksi. Vaihtoehtoja on kaksi. Joko lepojakson jälkeen alkaa harjoittelu ja tähtäys Endurance 24h kisaa kohti tai hakea lepojakson, sekä pienen harjoittelujakson jälkeen lisää kokemuksia. Tavallaan samalla toteuttaa unelmia. Mutta niistä sitten, kun niiden aika on.


Ps. Ensi yönä Pittsburgh ja Sidney Crosby avaavat kauden. Enää ei ole vara valvoa tai ainakin sen täytyy tapahtua TODELLA harvoin. Elämä on valintoja täynnä. Maksimoitko vai koetko. Sinä valitset.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 3.10.2013.

tiistai 1. lokakuuta 2013

JOTAIN HÄIKKÄÄ BLOGSPOTILLA....

                   Ei pysty noita sivuikkunoita päivittään. Eivät tallennu. No eikait sillä oo väliä. Eikait tälläkään sivulla niin tärkeetä tietoa oo, etteikö kestäis vaikka vuojen pitää häiriötilaa.

                   Tänään kävin lompsiin jokimaisemissa reppu selässä 42,6km. Jalat oli ok!!! Hieno homma, mutta vieläkään ei uskalla alottaa normireenejä. Täytyy vain jatkaa varovaista linjaa. T: Hiiviskelijä.

                   Tässä jaksa enempää lätistä. Kirjotetaan sitten kun on jotain asiaa tahi jotain tapahtuu.

Ps. NHL-kausi alkaa muuten ens yönä. Siitä piti kirjoittaa, mutta ei nyt ehi. Laiskan päivät menee liian nopiasti.


Ps.2... Bloggerin sivupalkkien päivitys ei onnistu edelleenkään... 2.10.2013... Lasten pyörälenkillä mukana juosten 5,1km, avg.138, @5:33... Sää: +10, tuuli 2m/s... Muuta: Tämän piti olla kevyt käpyjenpotkimislenkki, mutta en saanut pidettyä lapsia aisoissa vaan tästä tuli VL. Eilinen retki tuntui hieman jaloissa... 3.10.2013... Kymppi aamutuimaan. Tunnelmallista. Kesä on takana...

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 1.10.2013