UNKARI TJ69

                         Juoksu harrastuksena on oiva tapa kehittää kuntoa. Samalla juoksemalla pidempään, pitämällä korvat ja silmät auki, tarkkailemalla muita, kehittyy jokaiselle oma tapa harrastaa juoksua. Olen kirjoittanut joitakin kertoja viime vuosien aikana oman harjoittelun ajattelutyylin muutoksesta. Alussa katsoin - kuten niin monet tekevät - kilometrejä, mutta sittemmin katse on kääntynyt harjoittelutunteihin. En ole saavuttanut kuitenkaan täyttä konsensusta sen suhteen. Edelleen olen löytänyt itseni tuijottamasta kilometrejä, kun pitäisi katsoa tunteja. Nyt olen oivaltanut, mistä se johtuu. Ohjelmasta.

                        Vaikka olen kirjoittanut ajattelevani tuntipohjaisesti, on harjoitukseni merkattu ohjelmaan kilometripohjaisina. Kilometrejä tulee aina riittävästi, turha niitä on tuijottaa, sen sijaan kilometreihin tuijottaminen, niiden kautta eläminen voi viedä harjoittelua sen herkissä kohdissa jopa kohtalokkaaseen suuntaan. Mikä sitten on sopiva määrä tunteja kellekkin? Mielestäni vastaus löytyy jokaisen vuosikertymistä ja tulevista määrä tavoitteista.

                        Esim. itse harjoittelin viime vuonna 616h. Se on minulle perheellisenä ja kolmivuorotyöläisenä aika lähellä maksimia, ajattelisin. Kun tuo luku jaetaan 52 viikolla, tekee se viikkoa kohden hieman vajaa 12h. Olen ajatellut, että 600h on sopiva "tavoite", muttei ehdoton pakkomielle. Se on taas n.11,5h/vko. Tästä saadaan jo hyvät pohjat rakentaa harjoittelua. Omassa harjoittelussa 11,5h käännettynä tiellä juostuihin kilometreihin tarkoittaa - eli keskiarvona - noin 120-130km/viikko. Jos harjoittelisin vain juoksua tiellä, olisi vuosimääräni siis pitkästi yli 6000km. On selvää, etten tässä vaiheessa harrastusta hyötyisi moisesta, joten sen vuoksi minulle kertyy mm. maastossa tehtyä harjoittelua, jolloin kilometrikertymät jäävät huomattavasti maltillisemmiksi. Tämä vain avaamaan, mitä on 11,5h/vko. Se on todella paljon jo minunkin tasoiselle (suhteellinen vauhti) harraste hölkkääjälle.

                       Itse käytän aika paljon käytettyä kolmen viikon rytmitystä, jossa kaksi viikkoa harjoitellaan joko keskimääräisesti tai sitä enemmän ja kolmas viikko on sitten kevyt. Omalla kohdallani se tarkoittaa käytännössä 26-29h kahteen viikkoon ja kolmannella sitten 6-8h.

                       Tässä alla ohjelma edellisen pohjalta. Tässäkin, kuten kaikissa, ohjelmassa näkyy tietysti vahvasti mukanana muu elämä. Meillä päin hiihtoloma on viikolla 10, jolloin itselläni focus on perheelle ajan antamisessa. Harjoitukset "alta pois" vähiten perhe-elämää häiritsevissä raoissa ja sitten yhdessä-olosta nauttimaan. Toki se voi olla vaikka tytön kanssa hiihtämistä. ;=)   

                 HARJOITUSOHJELMA                2.3.2015-5.4.2015

VIIKKO 10                  2.3-8.3.2015               =n.13h

Ma             4,5h (”Kylämaraton” n.42,5km) Kevyt

                 Ilta: 0,5h Huoltava

Ti-Ke         Max.2-3h Huoltava (1-2h ja toinen lepo?)

To              1h (Reipas?)

Pe              Aamu: 1h Huoltava, iltapv: 3h Kevyt

La              1h Huoltava

Su             Lepo

VIIKKO 11                  9.3-15.3.2015             =n.6-8h

Ma             +2h Kevyt/Huoltava (järvenkierto?)

Ti               1,5h (Alila?) Kevyt

Ke             lepo

To              45min Huoltava

Pe              ap. 1h Kova (perhereitti/10km)

                 ilta: 0,5-1h Huoltava

La              lepo

Su             lepo/1h Huoltava

VIIKKO 12                  16.3-22.3.2015           =n.13h

Ma-Ti         Yht.6h Kevyt/Huoltava

Ke             1h Huoltava

To              Lepo

                 ↨↨↨ <-Päivät voi vaihtua

Pe              +2h (Järvi) Kevyt/Reipas

La-Su        Yht. 4h Kevyt/Huoltava

                

 VIIKKO 13                  23.3-29.3.2015           =n.15-16h

Ma             lepo

Ti               1,5h-2h (Alila/ Järvi?) Kevyt/Reipas

Ke             2h Huoltava

To              1,5h Kevyt/Reipas (Esim. 1h kevyt+15min reipas+Vr15min)

Pe              lepo

La              n.5,5h sis. a)Kevyt/b)Kevyt-Reipas/c)Huoltava

                 a)aamu 8,5km + b)maraton Toholampi + c)Ilta 8,5km

Su             3h lähdöllä kolme kertaa 16km Huoltava

                 (Esim. klo.9/12/15)

VIIKKO 14                  30.3-5.4.2015             =n.6h

Ma-Ti         Yht. n.1,5h Huoltava

Ke             lepo

To              1,5h Kevyt/Huoltava

Pe              2h Huoltava

La-Su        Yht.1h Huoltava

VIIKKO 15                  6.4-12.4.2015             =n.11-12h

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin

                 Erityistä: 10km kisa harjoituksena Kova

VIIKKO 16                  13.4-19.4.2015           =n.12-13h

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin

                 Erityistä: 27km spesifi (osittain Reipas )

VIIKKO 17                  20.4-26.4.2015           =n.8h

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin

VIIKKO 18                  27.4-3.5.2015             n.6h

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin

VIIKKO 19-20             6.5-12.5.2015             6vrk juoksu Unkari

Onni Vähäaho, Nivalassa 26.2.2015        

UNKARI TJ72

                          TJ = tänään jäljellä 72 päivää Unkarin kisaan. En laita esille lukemaa laskeakseni päiviä vuoden kohokohtaan vaan muistiksi tulevia vuosia varten, mitä tuli missäkin vaiheessa tehtyä - ja mitä tuntemuksia matka Unkariin sisälsi.

                        Muutama päivä sitten tuli painatuksesta minulle ja Jannelle mainospaidat. (Klikkaamalla saat kuvat isommiksi)

                  Huomatkaa Suomen liput molemmissa hioissa.

                        Olimme positiivisesti yllättyneitä miten innokkaasti yritykset olivat lähdössä tukemaan projektiamme. Muutamat yhteistyökumppanimme kysyivät tavoitettamme. Puolivakavissaan (ja leveän virneen kera) heitimme yhteistavoitteeksemme 1000km. Olen huojentunut Jannen tiputettua painoa 10kg verran. Samalla Jannesta on tullut meistä se laihempi ja sitä myöden duomme ykköstykki. Eli nyt vissiin riittää, että Janne juoksee 550km ja minä 450km?

                        Ystävä soitti tänään ja palasi ajatuksissaan edelliseen kirjoitukseeni. Piti hetken muistella, mitä sitä viimeksi edes tuli kirjoitettua. Asiat ovat usein vain hetken aikaa mielessä ja sitten taas matka jatkuu... Ja edellisen blogin jalkajumit ovat jo mukavasti historiaa. Mutta toki, ainahan se kuitenkin jostakin kiristää, mutta tällä hetkellä tuntuu juoksu tosi hyvältä. Sisälläni on tieto nousseesta kunnosta, joten mieli on tyyni. Kaikki tapahtuu ajallaan. Minulla on hyvä kutina tulevasta. Samalla osaan tietysti nauttia myös tämän vuoden helmi, maalis ja huhtikuustakin. Ei niitä tarvitse, eikä pidä ohittaa. On mieltä nostattavaa huomata juosseensa itsensä tähän kuntoon. Samalla olen toisaalta vain juuri tämän hetkisellä välietapilla kohti isompia unelmia. Elämäni juoksua ei tule tänä vuonna, vaikka juuri nyt koen olevani elämäni kunnossa tähän asti. Ne juoksut tulevat vasta vuosien päästä - elämäni juoksut. Usein kuitenkin matka on saavutuksia antoisampi. Siis juuri tämäkin päivä.

                       Olen monesti aikaisemminkin kirjoittanut miten saan voimaa omiin juttuihinikin muiden urheilijoiden upeista suorituksista ja saavutuksista. Enkä epäröi palata tähän aiheeseen jälleen kerran. Oletteko katsoneet hiihdon MM-kisoja? Kuka uskoi viime vuosien tapahtumien jälkeen Petter Jr. Northugin yltävän nähtyihin tekoihin? Kiistellyllä hiihtäjä suuruudella on nyt enempi MM-kultamitaleja (11) kuin kellään koskaan. Ok, matkoja on nykyvuosina enempi kuin joskus aikaisemmin, mutta jokainen MM-kulta on vaikea voittaa - edelleen. Joku saattaa viisastella - tai ainakin mielessään - isolla D-kirjaimella, mutta sen viitanhan voi heittää ihan kenen päälle tahansa maailman huipulla. Se tie ei vie keskustelua mihinkään vaan palaa bumerangina sen aloittajan suuhun.  

En unohda tuota Northugin ravia ylämäkeen koskaan. Kiitos, Petter!!!

                    Näiden kisojen toisen kultamitalinhan Northug otti aivan kuin varkain parisprintissä, ratkaisten pelin vaivihkaa hieman ennen ensimmäistä vaihtoa. "Nortti" antoi tehdä vaikutuksen, ettei yritä mitään osuudellaan, kunnes otti varkain osuutensa lopussa parin sekunnin kaulan, jota ei mikään joukkue saanut enää koskaan kiinni. Mestarillinen liike.

Onni Vähäaho, Nivalassa 23.2.2015

ALUSTAN NÄKÖISTÄ

                     Aina täytyy olla rehellinen harjoittelussa. Rehellistä on myös se, etten muistanut kevään juoksualustojen olevan näin kiusallisen hankalia juosta. Tuntuu, ettei millään löydä konsensusta alustan kanssa. Aina on väärät tennarit jalassa. Oma yläkertakaan ei ole mukana, joten kerä leviää herkästi tielle. Sitä se on ollut. Tyttöni sanoisi varmaan, että: "hermosen näköistä".

                     On paradoksaalista olla yhtä-aikaa elämänsä kunnossa ja tuskailla lenkeillään. Ongelma on harvoin yksi asia, ei nytkään. Tosin haastavat alustat ovat aiheuttaneet toisen ongelman, säären alaosien jumit, joista jo oikean puolen jumi on "sulanut". Vasen kinnaa vielä aika tanakasti. Ongelma on usein myös se, että tavanomaisesti selätettävät vastoinkäymisetkin voivat muuntua ongelmiksi, kun vaikkapa lenkit eivät suju sinnepäinkään. Syntyy lumipallo-efekti. Tällöin tärkeintä on osata jäsentää tapahtunutta ja kaiken aikaa tapahtuvaa, sekä tulevaa. Niin kauan asiat on hallinnassa, kun olet lumipallo päällä, etkä sen sisällä. Mitä sillä tarkoitan?

                     On vanhanaikaista ja uppiniskaista sulkeutua kuoreensa ja antaa asioiden ajaa vapaita harjoituksia oman pään sisällä. Ammattini puolesta olen oppinut valitsemaan tavan, jolla kerä keritään rullalle. Se on asian työstämistä esimerkiksi näin. Kirjoittamalla tai puhumalla. Eli niin kauan on toivoa, kun jaksaa valittaa miten ei kulje ja vituttaa. Sitten kun ei kuulu mitään ja näkymä on mietteliäs, pitäisi sivustaseuraajia alkaa pelottamaan. Hieman karrikoiden, mutta kuitenkin.

                     Oma kuoppani on selkeä. Täältä tullaan ylös. Jos ei tämän viikon aikana niin sitten ensi viikon aikana. Nyt on kevyt viikko menossa. Äsken korkeintaan välttävällä fiiliksellä 7km@5:20/km(132 keskisykkeellä). Tuolla "perumaalla" ei ollut taaskaan kivaa. Nastalenkkareille alkaa olla jo liikaa sulaa. Välillä oli myös jään päällä sen verran vettä, ettei voinut olla aivan satavarma pitääkö nastatkaan.

                      Osa syynä heikossa lenkkifiiliksessä on myös tietysti paljossa harjoittelussa, sekä osittaisessa palautumattomuudessa vuoden sisällä tehtyistä pitkistä: Iisalmi-Nivala maaliskuussa, 6vrk juoksu kesäkuussa, Maraton x2 elokuussa, 100h juoksu Syyskuussa, Useampi I-SR2014 koko reitin kierto syksyllä, 24h polkujuoksuharjoitus tammikuussa. Ei ole siis ihmekään, ettei aina ns."kulje". Sanan taakse ei kannata kuitenkaan jäädä seisomaan vaan sieltä on päästävä pois, tiedostaen samalla miksi siellä on. Tällaisina aikoina on syytä kirjata ainakin keskeisimmät tuntemukset ylös harjoituspäiväkirjaan. Aika usein kultaa muistot, eikä näitä muuten välttämättä muista.

                     Lopuksi hieman kevennystä. Meillä on nivalassa viiden hengen Garmin Team Nivala -treeni/kaveriporukka. Porukan nestori, Hietapuolen Bekele, oli värkännyt Teamin ensimmäisen esittelyvideon koskaan. Ehkä tulevaisuudessa tulee uusiakin versioita. Myös näytelmät ovat mahdollisia. Ideoita on. :=) 

                     Hyviä ja ehjiä lenkkejä lukijoille!

Onni Vähäaho, Nivalassa 19.2.2015

YSTÄVÄNPÄIVÄ 2015

                    Hyvää Ystävänpäivää KAIKILLE lukijoille! Arkea piisaa, joten kyllä tallaisina päivinä voi vähän pitää huolta lähimmäisistä ja pysähtyä vaikka nauttimaan laskiaspullasta kermavaahdon ja hillon kera... Tietysti on hyvä juosta ensin vähän. Siis vähänkin riittää. Me juostiin tänään vähän pidemmästi, muttei mitään älytöntä lenkkiä. Vähän napsittiin materiaaliakin ystävänpäivä lenkiltä, joten värkkäsin pienen videon. Sitä edeltävästi tähän kuva omasta lenkkikartasta ja datasta. (KLIKKAAMALLA SAAT KUVAN ISOMMAKSI)

 

                       Nihkeää oli. Näin se vaihtelee. Eilen oli paras kulku koskaan = ensimmäistä kertaa koskaan alle 140 sykkeillä nelosella alkavaa = 8,5km, avg.137, @4:58. Tammikuun lopun perheultrasta (24h suoritus) palautumattomuus tuleekin ilmi herkimmin useamman tunnin harjoituksissa. Muutoinkin olen ollut mielestäni tässä viime viikot lähes kaiken aikaa noin 5 pykälää sykkeissä tunnetta korkeammalla. Toleranssi voi kuulostaa naurettavan pieneltä, mutta monen vuoden harjoittelun aikana on oppinut tuollaisenkin eronkin havaitsemaan. Sykemittarin lukemat ovatkin keskeisessä roolissa, kun seurataan/tarkkaillaan palautumista.

                     Isossa kuvassa matka kohti Unkaria käy suunnitellusti. Harjoittelussa ei kuulukkaan olla optimi tilassa. Hyvin tullaan raameissa ja tämänkin päivän perusteella voi hyvillä mielin pitää suunnitellun kevyen viikon (reilut 60km) ensi viikolla. Palautuminen jatkuu. Liiaksi ei tarvi palautua, mutta toisaalta on vältettävä syvempiä rasitustiloja, jotta harjoitus myös tarttuu. Vaikka aikaa Unkariin on toisaalta lähes kolme kuukautta, on se rasitustilan syvyyden suhteen jo melkoisen lähellä. Enää en näe syytä mennä liian syviin vesiin. Ne sukellukset on jo tehty.

                  Tänään aamulla siis 36,3km. Illalla vielä vähän huoltavaa, ehkä vain 4km.

Onni Vähäaho, Nivalassa 14.2.2015

SNORKKELI

                      Alkaneen vuoden alussa alkoi parin viikon jälkeen tuntumaan jo hetken, että kuka näitä lenkkejä oikein tekee. Alkoi data olla sen verran mairittelevaa. Ei hätää - olihan edessä 24h harjoitus osin lumipoluilla I-SR2014 -vaellusreitillä.

                       Keskiviikkona 21.päivä tammikuuta oli taas ulkopuolinen olo omalla lenkilläni juostessani juoksumatolla. Seuratessani omaa mittaria ja maton aparaatteja, tuli taas sellainen olo, että kuka näitä juoksee. Niinpä innostuin menettäessäni käsityskykyni oman kehitysaskeleen myötä ja annoin palaa. Arvatenkin etureidet huusi hoosiannaa harjoituksen jälkeen. Ei siinä mitään, mutta pari päivää sen jälkeen oli vuorossa 24h pakkasultraharjoitus talvisella polkujuoksureitillä. Sen jälkeen ei ole ollut vaikeuksia tunnistaa omia lenkkejään omiksi.

                      Pian huomasin kuitenkin junttautuvani pinnan alle jopa ahdistavan tukevasti. Paikoin on tuntunut epäilyttävän, riittääkö snorkkelin mitta. Happi on ollut ajoittain vähissä. Kankea, juminen ja suppea tekeminen lenkeillä. Raskas askel. Hidas askel. Väsymys. Hienoinen alakulo. Ja taas väsymys, ajoin jopa ärtyneisyys. Ultrajuoksijan palautumisen haasteellinen vaihe. Jokainen valitsee itse, miten syvälle päänsä työntää. Kun työntää sen tarpeeksi syvälle, on oltava valmis käymään pidempi tie sieltä pois pääsyyn.

                      Eilen, viisitoistapäivää mattojuoksun jälkeen, tein pitkän reppujuoksun. Lähes 4h ja 38,4km. Alun alkaen todella koetteleva lenkki. Lähdin jumisilla, kankeilla ja väsyneillä jaloilla painamaan vastatuulta kohden vähä ennen viittä aamulla. Jouduin todella katsomaan syvälle työkalupakkiini Ainassaaren suoralla, ollessani n.8km päässä lähtöpisteestä. Tuntui kuin olisin pysähtynyt vastatuuleen. Ajoittain juoksuvauhti oli lähellä kuutta-ja-puoltaminuuttia. Rehellisesti kysyin itseltäni - kaunistelematta: "Mitä helvettiä taas oon tekemässä". Parin kilon apina selässä jolkottelemassa kohti Koskenperää! Jokikylän kaummiaiselle viitalle on meiltä 20km. Mutta niin vain hain Koskenperän terveiset.

                     Lenkin lopussa huomasin kaiken alavireisyyden ja hankalan juoksuaskeleen olevan myös jopa yllättävän paljon psykologista. Askel ja mieli olivat yllättävän kepeitä kilsa ennen kotia. Ihmisellä on aina lopulta enemmän voimia kuin se luulee - aina. On vain uskottava. Minäkin olen syvällä sisällä uskonut kaiken aikaa näkeväni valon vielä. Ja tänään se päivä koitti - 16 päivän syväsukelluksen jälkeen. Aivan uskomaton fiilis!

                    Kävin verrytteleen 7km perinteistä yöhugien välistä kevyttä hölkkää kolmella 20sekunnin Boltilla. Yes! Mikä tunne. Pinta palautumista, joka toi iloisuuden ja osittaisen kepeyden. Jopa kantapäitä heittelin lenkin sisällä takalistoon kevään merkiksi! Kuin konit kevätlaitumilla. Ja taas palasin - näinkin vähällä ja nopeasti - kysymykseen: "Kuka näitä lenkkejä tekee?" 7km @5:14/km (avg.133 syke). On kuin olisin noussut juuri ojasta tielle. Olen taas pinnalla. Vihdoin. Riisun snorkkelin ja jatkan matkaa.  

Onni Vähäaho, Nivalassa 6.2.2015   

UNKARIIN 90 PÄIVÄÄ

                      Prosessi etenee. Tänään 38,4km@6:05 lenkki juomarepun kanssa hyvin aikaisin aamulla (klo.4.43 alkaen) valmiiksi rasittuneessa tilassa. Hyvä merkki, että olotila parani kokonaisuudessaan aamutuulettelun jälkeen.

                      Nyt on viikkokilometritasolla ohjelma tarkalleen tiedossa aina Unkarin kisaan saakka. Joulu - Maaliskuun aikana oli/on kaksi +200km viikkoa ja yksi (maaliskuussa) +160km viikko maratonkisan kera.

                       Ohjelman tekeminen oli taas haasteellista. Olen tässä elämänvaiheessa aika lähellä maksimimääriä 3-vuorotyöläisenä ja perheellisenä. Ohjelma/suunnitelma kokonaisuudessaan tässä alla.

                 HARJOITUSOHJELMA                9.2.2015-15.3.2015

VIIKKO 7                    9.2-15.2.2015             =n.100km

Ma             ap.8,5km (alle 120)

Ti              klo.8.00 Perhelenkki kylältä n.27km + ilta: 5,3km

Ke             varh.aamu 7km

To              lepo

Pe              Ilta: 8,5km

La              klo.8 Ystävänpäivä pitkä 36km (osin I-SR2014 reitillä)

Su             Klo.8.50    8,5km (alle 120)

VIIKKO 8                    16.2-22.2.2015           =n.63km

Ma           Ilta: 16km Pk1

Ti              ap? 8,5km (jänisvuoro töissä)

Ke             Klo.7.30  16km = 3km(Vr)+10km(Vk)+3km(Vr) Alilankuja

To              ilta: 7km

Pe             Lepo

La              Varh.aamu: 8,5km (Pk2)

Su             7km (alle 120)

VIIKKO 9                    23.2-1.3.2015             =n.87km

Ma             ap.27km sis.3km(130raja)+18km(140)+3km(yli150)+3km(130)

Ti              ap? 8,5km (jänisvuoro töissä)

Ke             ap.8,5km (alle120)

To              ilta: 16km Pk1

Pe              klo.9.30  22km järvenkierto (11km Pk1 + 11km Pk2)

La              ap.5,3km (alle120)

Su             lepo

VIIKKO 10                  2.3-8.3.2015               =n.120km

Ma             klo.6-> ”Kylämaraton” kylä x8 (5,3kmx8=n.42,5km)

                 Ilta: 8,5km

Ti              ip.16km (alle120)

Ke             lepo

To              aamu: 8,5km

Pe              klo.12.00 Perhelenkki kylältäx2 n.39km.

La              5,3km

Su             Lepo

VIIKKO 11                  9.3-15.3.2015             =n.60km

Ma             ap.22km järvenkierto (alle120)

Ti              ip.16km

Ke             lepo

To              ilta: 5,3km

Pe              ap. Vk12km perhereitti

                 ilta: 5,3km

La              lepo

Su             lepo

VIIKKO 12                  16.3-22.3.2015           =n.100-120km

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin

VIIKKO 13                  23.3-29.3.2015           =n.155-165km

                 Sis. La 28.3.- Su 29.3. 107km ryppään

                 = La aamu 8,5km + päivällä maraton Toholampi + Ilta 8,5km

                 Su:na 3h lähdöllä kolme kertaa 16km (Esim. klo.9/12/15)

VIIKKO 14                  30.3-5.4.2015             =n.50-70km

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin

VIIKKO 15                  6.4-12.4.2015             =n.100km

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin

VIIKKO 16                  13.4-19.4.2015           =n.100km

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin

VIIKKO 17                  20.4-26.4.2015           =n.70-80km

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin

VIIKKO 18                  27.4-3.5.2015             n.50-60km

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin

VIIKKO 19-20             6.5-12.5.2015             6vrk juoksu Unkari

Onni Vähäaho, Nivala 5.2.2015

UNKARIIN 93 PÄIVÄÄ

                        Tuli tuossa syksyllä ja syystalvella tutuksi tipahtaa välillä johonkin kuoppaan metsälenkeillä - maassa oleviin onkaloihin. Välillä pääsi pelkällä naurulla, välillä joutui nostamaan leuan takaisin kohti horistonttia pikku irvistyksellä. Viime viikon loppupuolella tipahdin kuitenkin hieman erilaisempaan kuoppaan - pahimpaan, mitä olen juoksuharrastukseni aikana kokenut. Toki nousin sieltä pois, mutta en samalta "seisomalta". Vasta parin päivän päästä.

                        24h harjoituksen jälkeen kaksi lenkkiä sujui pieniä lihashermosto poikkeavuuksia lukuunottamatta varsin sutjakkaasti. Usein rasitukset tulevatkin tosin pintaan vasta ajan päästä, ennemmin tai myöhemmin. Nyt siis aika pian, ja saattaa olla, että löydän vielä tuon 24h harjoituksen edestäni tämänkin jälkeen. Eli oli tarkoituksena juosta perjantaina kevyt 10km. Siitä tuli matka jonnekkin, jossa en tiennyt paljon mistään mitään. Se oli jopa hieman pelottavaa. Kuin olisin alusta asti juossut sairailla jaloilla, sairailla lihaksilla. Minusta ei ollut mitään jäljellä juoksijana. Olin vain kuin ajatuksena mukana tuolla lenkillä, kuin en itse ollenkaan. Todella outo tunne.

                       Aluksi ajattelin, että kyllä tämä tästä, mutta ei. Tunne vain syveni, tunsin menettäväni otettani juoksusta - irtaannuin...ehkä, en tiedä, mutta jotain outoa se oli. 5km kohdalla oli pakko lopettaa. Olin valmis hyväksymään, että olen tullut kuumesairaaksi. Menin suihkuun ja vain odotin, koska kuumehorkka alkaa. Samalla suussa oli kuin krapulainen maku. Mietin jo sydänkohtauksen tuloa - voisiko se tuntua tältä. En ole onneksi koskaan saanut, joten en voi tietenkään tarkalleen tietää, miltä se tuntuu... Mutta en tullu sairaaksi, mutta olin pihalla. Söin ja join, ja kohta voin hieman paremmin, mutta olin kuin olisin istunut jossain parantolassa, vaikka olin omalla sohvalla.

                      Seuraavana aamuna oli ohjelmassa 12km lenkki, ja hyvin aikaisin. Olisi äkkiä ajateltuna ollut viisasta ohittaa se. Olihan minulla enempi kuin hyvä perustelu, mutta olen ultrajuoksija, joka harvoin saa tilaisuutta löytää vastauksia poikkeavasti käyttäytyvästä kehosta, joten niinpä laitoin herätyksen aamu neljäksi.

                     Niin heräsin ja olin hieman yön aikana voimaantunut. Jaksoin juosta aika normaalisti, sillä koskaan tuohon aikaan aamusta ei nyt mikään vetreä kulku ole. Silti suussa maistui "krapulaiselle", se oli oikeastaan ainoa poikkeava tunne mikä oli jäljellä edellisestä päivästä. Edellisenä päivänä muuten juoksin sen 5km 5:42min/km, 118 keskisykkeellä. Joka on aivan normaalia erittäin kevyttä minulle nykykunnossa. Ja samalla tavalla oli aamuisen lenkikin data, hyvin normaalia - ja juoksinpa vielä ilokseni jopa 14km, ajateltun 12km sijaan.

                    Noihin kahteen päivään jäi kuoppa, mutta samalla se oli viesti minulle, että kävin tämän hetkisillä rajoilla harjoitteluni kanssa. Juoksin tammikuussa 24h harjoitus mukaan luettuna 476km. Ihan hyvä kuukausi jo silläkin tavoin, mutta lukema ei nyt kerro koko totuutta. Juoksin paljon metsässä, lumisilla poluilla. Harjoittelutunteja oli yli 62. Tuo kilsamäärä tielle muutettuna olisi ollut n.600km. Noissa kahdessa lukemassa on huikea ero. Paljon harjoittelevat tietävät, kuinka valtava, mutta vähemmän harjoitteleville voin kertoa, että se on enemmän kuin miltä numerot näyttävät.

                   Soitin hyvälle ystävälleni tänään. Puhuttiin kokonaisrasituksesta. Puhuttiin harjoituksen kuorman säädöistä. Puhuttiin palautumisesta. Puhuttiin paljon harjoittelevien haasteellisuudesta hallita tilannetta. Ystäväni juoksi viime vuonna 27päivää x 60km = 1620km. Noin suurinpiirtein. Harvassa on ihmiset, jotka pystyvät tuohon, vaikka se ei ole olennaisinta tässä vaan sen tuoma hallinnan haaste. Ystäväni on yrittäjä, minä kolmivuorotyötä tekevä hoitaja. Ultrajuoksija ei mieti vain seuraava lenkkiä tai harjoitteluviikkoa vaan viikkoa perheen isänä ja miehenä. Muuta elämää ei saa unohtaa, koska se on osa juoksijan voimavaraa - iso osa.

                   Täytyy olla rohkeutta harjoitella, mutta täytyy olla myös rohkeutta muuttaa tarvittaessa ohjelmaa. Jouduin tuon kuopan jälkeen hieman katsomaan tarkemmin tehtyä ja tulevaa. Sitten tein hienoiset muutokset. Joku varmaan voi miettiä, että taitaa kaveri tipahtaa pian uudestaan. Voin kertoa, etten juokse jään reunalla alvariinsa. Esimerkiksi tänään vedin 40-70cm syvyisessä umpihangessa 3,5h ja sain jalkoihin mukavan harjoitusvasteen. Sen päälle vedin 10km juosten koillistuuli viimassa kotia kohden Vinnurvasta, aika tyhjillä jaloilla ja kotia pääsin suhteellisen helposti. Siinä jäi mukavan paljon väliä siihen tilaan, jossa olisi joutunut oikeasti puristaan. Suhteellista. Harjoittelun tulosta. Samalla täytyy olla kaiken aikaa rehellinen. Yksikin turha pullistelu ja varmasti tipahtaa. Täytyy tunnistaa siis omat rajat.

                   Arvostus

                   Jotta voi kehittyä, on tultava itseltään sisältä arvostus, jossa arvostaa luontaisesti tosissaan yrittäviä ihmisiä. Kuten vaikka Pasia. Pasi on lyönyt itsensä likoon käsittämättömällä tavalla ja jaksaa olla kiinnostunut kaiken aikaa myös meidän nuorempien edistymisestä. Pasi saa minulta ison arvostuksen. Arvostukseni ei lähde luontaisesti kilometreistä tai sekunneista vaan siitä, miten antaumuksella asiansa tekee.

                   Olen myös avarakatseinen. On tullut varmasti selväksi, että ihailen Vesa-Matti Loiria, joka on yksi mestareistani. Katsoin eilen iltavuoron jälkeen muun perheen nukuttua loirinuotiolla- ohjelmaa netistä. Vieraina Jarkko Nieminen ja Robin Packalen. Täytyy myöntää, että en arvannut Robinin olevan niin hyvän tulkitsijan kuin mitä hän onkaan. Alla oleva veto veti kyllä haavin auki. Arvostan. Mies on 16-vuotta. Tervepäinen kaveri kuulosti lisäksi olevan.

 Onni Vähäaho, Nivalassa 2.2.2015