perjantai 6. maaliskuuta 2015

UNKARI TJ61 ELÄMÄN HAJUISTA

                          Minkä ajattelet olevan hyvän loman määreen? Minulle hyvän loman määre tulee pienistä palasista, kuten varmasti monelle muullekin. Eilen kadotin hetkeksi viikonpäivän, jolloin ollaan kategoriassani hyvinkin lomalla. Ja olenkin ollut. Tyttöni on kaiken aikaa osa minua, mutta nyt sain pojankin kahdeksi päiväksi meille viettämään aikaa - ja touhua on riittänyt. Nämä ovat todella päiviä, jolloin ihminen, isä, saa puhtia taas tulevaan.

                         Kirjoitin viimeksi vaivasta. Vasemman jalan jalkapohjasta. Jollakin on ehkä alkanut soida toi "vasemman puolen" korvassa - aina vasen. Vasemmalla jalallani on jääkiekkotermein paljon "kovia maileja" takana - todella paljon. Oikeastaan vasen jalkani on elänyt jo varmasti kahteen kertaan elämäni mailit, silti se täytyy tuoda tuossa oikean jalan vieressä völijyssä. Miksi näin?

                        Nuorena poikana harrastin paljon yleisurheilua ja vasen jalka oli tuki/ponnistavajalka niin seiväshypyssä, kuulantyönnössä, korkeushypyssä kuin kiekonheitossakin - puhumattakaan keihäänheitosta, josta kuvittelin joskus aikoinaan voittavani Olympiamitalin. Olen joskus lukenut jostain, että aikuinen mieskeihäänheittäjä voi kohdistaa jopa 1000kg törmäyspaineen tukijalalleen. Vasen on tukijalkani, vaikken ole enää keihästä heittänyt "herran aikaan". Mutta silloin kun heitin, tein sitä paljon - siis todella paljon, ja kovaa.

                        Myöhemmin nostin vielä painoja kilpaa. Ja arvatenkin, tempauksen vedin kyykyn kautta, mutta työnnössä tukijalka oli - niin, se vasen. Se, joka on nyt oirehtinut viimeisen kahden vuoden aikana aina aika ajoin. Ne voivat olla kenties "vain" aavekipuja? Eikös juoksussa törmäys ole kaikissa olosuhteissa PALJON kevyempi kuin koskaan aikaisemmin keihäänheittourallani esimerkiksi? Oli miten oli, mutta vasen jalka välistä kummittelee.

                        Kävin eilen illalla myöhällä erittäin varovaisesti juoksemassa 11km lenkin. 64 minuutin kuluttua tein kotiportilla onnistuneen lenkin jälkeen tyypillisesti lyhyet venytykset. Silti tuntui, että jänitin jalkoja enempi kuin normaalisti, minua jännitti. Jäämme seuraamaan, mihin suuntaan asiat menevät. Nyt näyttää kuitenkin taas valoisammalta.

                       Ehdin jo käydä eilen kokeilemassa vesijuoksua pitkästä aikaa uudelleen, kun se ei viimeksi onnistunut. Ei se vain onnistu edelleenkään. 10 mummua juoksee kaikessa rauhassa altaassa, mennen kaiken aikaa eteenpäin, minä taistelen samaan aikaan "kaikessa rauhassa" ainoastaan hukkumista vastaan, menemättä senttiäkään ainakaan eteenpäin. Sen sijaan olin kaiken aikaan kaikkien edessä!
                     On sama millä tekniikalla, ja millä vesijuoksuvyö säädöillä vedän niin siitä tulee aina henkiin jäämis taistelu. Olen aina mr.Bean altaassa, kun yritän vesijuosta. Tänään tuntui, että A-P-U-V-A-tyyppi. Minua neuvottiin nimittäin viemään kädet pitkälle eteen kuin sauvakävelyssä ja koukistamaan jalat kunnolla juoksuaskelta ottaessani. Ainakin hengenpelastajat valpastuivat aina minun irrottaessa otteeni laidasta. Yritin myös rauhallista tyyliä, mutta koin vain vaipuvani nopeammin veden alle. En halunut luoda hysteriaa ja nousin altaasta. Ehkäpä terapia-altaat ovat minua varten.

                      ...61 päivää Unkariin. On näinä juoksupuolen koettelemuksen päivinä tullut vakavasti käytyä läpi myös sitä vaihtoehtoa, ettei jaloilla voikkaan juosta. Kukaan ei ole särkymätön, enkä varsinkaan minä. En valmistele tällä selityksiä vaan katson asioita realistisesti. 6vrk juoksu vaatii onnistuessaan jo lähtökohtaisesti 110% onnistumista ja myös paljon onnea. Mahdollisuuksia epäonnistumiselle on onnistumista vastaan noin suhteessa 95% - 5% . Silti jokainen haluaa olla tuossa 5%, niin minäkin.

                        Menneenä talviharjoitteluaikana kaikki on sujunut pääasiassa erinomaisesti ja etenkin tasaisen varmasti eteenpäin. Nämä kipunostot, joita matkalla on ollut ovat tietenkin suhteellisia. Unkarissa monista nuista ei paljoa meteliä pidetä. Siellä täytyy olla valmis paljon enempäänkin. Johonkin on silti raja vedettävä. Sen tekee jokainen itse. Sanotaanko, että kun n.900m kierroksella alkaa menemään n.20 minuuttia, täytyy siellä olla jo jotain todella pahasti pielessä. Kun juostaan yli 10 maratonia putkeen kerralla niin sattuu ja tapahtuu.

                         LOPPUSITAATIT


                         Sekä Sami Jauhojärvi että Janne Ahonen käyttivät lähes samaa purkitusta omista MM-Falunin viimeisistä suorituksista, kun heiltä kysyttiin mitä siinä tapahtui? -"Siinä tapahtu se, ettei siinä tapahtunut mitään".

                         KANSANKUVA?


                        MM-Falun, Miehet 50km. Infernaalinen kisalatu. Todella raskas hiihto. Voittaja Petter Northug antaa haastattelun hymyillen, ja jopa säälivästi vieressä omaa vuoroaan odottavaa Matti Heikkistä katsoen. He ovat olleet siis samassa kisassa. Minulla on sellainen käsitys - en tiedä olenko väärässä - että meille on kasvanut kulttuuri, jossa ihannoidaan tajunnan rajamaille vetäneitä sankareita. Ehkä se on perua sota-ajoilta? Mielestäni hienoa olisi se, missä kunnossa Northug oli kisan jälkeisessä haastattelussa, jossa katse oli eloisa ja varsin virkku. Kun taas Heikkinen antoi haastattelun kuvainnollisesti viimeisillä voimillaan  ja käsittääkseni pyörtyi hetki haastattelun jälkeen. Minua käy enempi sääliksi kuin että ihannoisin. Miten muut ajattelevat?

                          Vertauskuvainnollisesti, jos itse annan Unkarin kisan jälkeen haastattelun 550km tuloksella, pyörtyen pian sen päälle ja vieressä englesmanni, joka on vetänyt rapiat 700km, antaa virkkuna haastattelun niin kyllä minua hävettää.
                               Klikkaamalla saat kuvan isommaksi


                              Suomessa on osattu myös kivun ja kärsimyksen ihannointi tajunnan rajamaille vetämisen lisäksi....
                              Alla olevan videoklipin ensimmäiseen 22 sekuntiin tiivistyy hyvin yllä mainitsemani kulttuurin siemen - mitä kansa on ihannoinut menneet vuodet.
                   Joku ehkä saattaa tietääkin, miten paljon esim. Seppo Räty on saanut kärsiä uran jäljistä: Todella paljon. 50-vuotiaana sairaseläkkeelle. Miettikää näitä. Kaikella on hintansa. Jokainen valitsee tiensä.

                  Niin tosissani en itse halua olla minkään harrastuksen kanssa, että joutuisin saman kupongin täyttämään viiskymppisenä. Aikanaan lopetin keihäänheiton, sitten painonnoston, siitä syystä, ettei paikat kestäneet. Vielä jalat ovat onneksi kestäneet juoksua aika hyvin. Sitten kun ne ilmoittavat, etteivät kestä, lopetan myös juoksemisen. Esimerkiksi minua ei ole koskaan leikattu minkään harrastuksen vuoksi, eikä tulla leikkaamaan. Jokainen vetää itse rajansa. Kivut ja juoksutauot ovat ok, jos tauot parantavat aina vamman.

Onni Vähäaho, Nivalassa 6.3.2015

tiistai 3. maaliskuuta 2015

KYLÄMARATON

                  Eilisen kylämaratonin perään on tullut jo kyselyjä. Ei ole kirjoitusta näkynyt. Ei ole niin. Aina kaikki ei mene niin kuin tromsössä. Eilinen päivä oli paradoksaalisesti yhtä aikaa sekä kevyt että kivulias...

                 On maanantai. Näillä seuduilla on hiihtoloma - tällä kertaa myös minulla.. ainakin melkein, sillä seuraava työpäivä on vasta sunnuntai. Kello on 3.58. Herään sattumalta. Kello olisi ollut soimassa vartin yli 4. Tarkoituksena hölkkäillä reilut 44km - "kylämaraton". Maratonhan on oikeasti "vain" 42,2km, mutta aina on mukavempi juosta vähän enemmän kuin vähemmän.

                 Lähtöpaikka on vain 500m päässä kotoani. Velipojan (Ossi) on määrä tulla myös juoksemaan - "puolimaraton" - ja hän tulikin hakemaan minut ja itselleen juomarepun omaa koitosta varten. Aikaisemmin, jo klo.4.38 oli reitille sännännyt toinen Unkarin 6vrk juoksukilpailuun lähtevä, eli "Jay Leno", alias Janne Kukkola. Jannella oli määrä pääasiassa kävellä maraton polvia säästellen. Niinpä Janne jättikin reitin viimeisen mäen (josta saikin vähän ;) kuittia) polvien vuoksi menemättä. Reitti oli n.7,4km pitkä ja ilman mäkeä n.7,2km.

                Minulla oli ollut kaksi edeltävää päivää jalkapohjan jänteen kiristysongelmaa. Plantaarivaivaa jalkapohjan keskellä, sisäsyrjävoittoisesti. Etureidet olivat puolestaan terveellä tavalla lihaskipeät hiihdosta, joten melkoisen varovaisin askelin lähdin liikkeelle. Siitä huolimatta, tai juuri sen takia, sykkeet olivat jo muutaman sadan metrin juoksun jälkeen 130 haminoilla, kun ne normaalisti ovat 115-120 välillä samalla tunteella. Niinpä päätinkin keskittyä enempi tuntemukseen kuin sykelukemiin. Jalat olivat nyt poikkeustilassa.

                 Jalka oli ensimmäisellä ja toisella kierroksella "hieman kipeä", mutta juosta pystyi normaalisti tai ainakin juoksu tuntui teknisesti normaalilta. Janne ja Ossi tulivat tasaisin välein hymyhuulessa vastaan. Hienoa. Itse painin ajatuksen kanssa: -"Onkohan tämä nyt viisasta, pitäisikö minun hypätä sivuun ja jäätelön syöntiin". Kipu tuntui kuitenkin koko ajan. Tässä kohtaa tullaankin kysymykseen, jossa koen olevani jo niin pitkällä harrastukseni kanssa, että olen veitsenterällä tällaisten tilanteiden kohdatessa. Olen kohdannut niin monenlaista ja erittäinkin kovaa kipua niin harjoituksissa kuin kilpailuissa, jonka johdosta rima on korkealla asioiden keskeyttämisten suhteen. Tiedostan kuitenkin samalla, että minun pitäisi kyetä välttämään samalla viemästä kipua liian pitkälle. Mikä on sitten milloinkin liikaa? Olen juossut mm. viime syystalvena lähes rikkinäisen tuntuisella nilkalla I-SR2014 -kokoreitin (yli 56km), jonka jälkeen nilkka oli EHJÄ. Se on kokemuksieni jälkeen todella haastavaa - vetää se viiva, mutta siihen pyritään joka kerta.

                 Kolmas kierros alkaa. Siihen asti oli näyttänyt, että päivä valostuu. Kolmas kierros oli kuitenkin minulle tähtien katselun aikaa. Mietin koko kierroksen, että tämä on viimeinen kierrokseni. Tässä menee raja. Siellä joko kalvo nyt irtoaa tai sitten tapahtuu jotain mitä en tiedä, haluanko edes tietää. Kierroksen loppupuolella yllättäen kuitenkin "taivas selkenee", tähdet kaikkoavat ja kipu poistuu. Juoksinko taas kivun pois? Tuo kuulostaa aika brutaalilta, mutta niin on monesti käynyt.

                  Neljännen kierroksen alkukilsoilla tulee Ossi vastaan. Hänellä on alkamassa oman "puolimaratonin" viimeinen kilometri. Onnellisuus itsensä voittamisesta näkyy aitona kasvoilta. Olen iloinen velipojan puolesta. Komea veto! Yli 22km 2h32min @6:40/km. Oli kuulema syönyt heti äidin luona yhden pullan. Oli tuntunut siltä, että sen verran kärsii syödä urakan jälkeen. Isopoikaista sukua ollaan.

                  Samalla kierroksella tulee vastaan myös Janne. Janne on 10kg pienentynyt, mutta hän ja tie näyttävät aina samalta kuin yksi ja sama asia - ne kuuluvat yhteen. Janne taivaltaa jonkun minulle oudon kaverin kanssa, on taivaltanut jo pitkään. Päätän kysyä seuraavalla kierroksella hänen nimen.

                  Viides kierros. Neljäs oli helppo, ja varmasti yksi maratonin nopeimmista, vaikka kevyttä hölkkäilinkin kaiken aikaa. Viides tuntuu vähän raskaalta. Tämä on ollut kuitenkin raskaampi henkisesti kipujen takia kuin fyysisesti. Todellisuudessa lenkki oli fyysisesti jopa odotettua helpompi. Ylipitkien isr-lenkkejen ja 24h polkujuoksuharjoitusten rinnalla tällaiset 4,5h hyväntien lenkit ovat enempi mukavia yhteisjuttuja kuin raakoja ponnistuksia. Janne ja Erkki Kautto tulevat vastaan. Paljastui, että Janne oli saanut houkuteltua työkaverinsa kävelemään kahden kierroksen ajaksi. Upeaa!

                  Kuudes kierros. Tuttu tilanne monista pitkistä harjoituksista. Tanner tyhjenee ja lopulta areenalla on vain minä ja Janne. Ossi ajaa autolla ohi ja kyselee fönäristä, onko viimeinen kierros. Viimeisen kierroksen kääntöpaikalla Ossi on kannustamassa. Feikiksi vedän pätkän ilmavalla askeleella, samalla huomaan miten "kuoressa" olenkaan taas juossut, todella kevyesti, sillä varaa on oikeastikin vaikka miten ja paljon.

                  Noin 2,5 kilsaa ennen loppua otan Jannen kiinni. Mennään kimpassa yksi kilsa vähän hölkäten ja kävelten. Näin olin suunnitellutkin etukäteen. Jollain lenkillä pitää vähäksi aikaa jäädä Jannen kyytiin. Viimeisen täyden kilsan juoksen huviksi vähän reippaammin. Hieman varovasti kuitenkin aikaan @4:43.

                 Oli muuten kova tuuli harjoituksen aikana. Keskituulikin 7-8m/s. Puhumattakaan puuskista. Jannen harjoitus kesti 6h57min ja 43,3km. Omani 4h21min ja 44,5km@5:52/km. Ossin siis 2h32min ja 22,1km. Erkki käveli kaksi kierrosta eli reilut 14km. Kiitos kaikille osallistujille.


JÄLKIKIRJOITUS


             
                   Jalkapohjan jänne ei mennyt juuri pahempaan suuntaan ja kävin vielä illalla tytön kanssa hiihtämässä 40min. Kuitenkin siellä vaivaa on. Soitin fysioterapiaan, jossa vaihtoehtona olisi Shokwawe paineaaltohoito, joka kuitenkin ensin akutisoisi kroonisen vaivan. Yhteensä hoitokertoja vaaditaan yleensä 3-4 kertaa, eikä takuita täydestä paranemisesta voida tehdä. Eli en ihan heti lähde tuohon. Minulla on aikaisemminkin tämä sama vaiva vainnut ja olen siitä päässyt eteenpäin juoksemalla hetken vain kevyttä plus hieman ottanut lepopäiviä. Kokeilen aluksi sitä. Joudun kuitenkin harjoitusohjelman heittämään sivuun siksi aikaa, mutta se on pieni asia, jos saan esimerkiksi tämän viikon aikana kuntoutettua jalan ok. tilaan.

                    Pakko myöntää, että olen hieman huolestunut. Näissäkin asioissa täytyy olla äärimmäisen rehellinen. Joskus kivun voi tosiaan juosta pois, mutta aina se ei ole niin yksinkertaista. Silti väitän, että useammin se toimii kuin ei toimi - näin on ainakin minulla ollut.

                    Isoin pointti koko geississä on, että minulla on Unkarin 6vrk kisa reilun 60vrk kuluttua. On selvää, ettei tämä ollut toivottavaa. Kun paljon harjoitellaan, kaikki on mahdollista. Olen miettinyt myös jo korvaavia harjoitteita, jos joudun pitämään "vähän" taukoa juoksusta. Kaiken aikaa täytyy olla hereillä ja ottaa riittävästi eri vaihtoehtoja huomioon. Kiitos Pasille ja muille keskusteluavusta!



                    PLANTAARIJÄNTEEN HOITO (LÄHDE http://www.laakarikeskussipoonranta.fi/jannekalvon_kipu.html )


Konservatiivinen hoito

Plantaarifaskiitin hoito on pääsääntöisesti konservatiivinen. Hoitomuodon valinta perustuu pitkälti kliinikon kokemukseen, ei niinkään tieteelliseen näyttöön hoidon tehosta. Lepo, tulehduskipulääke, ortoosit kylmähoidot, pohjalliset ja venyttely. Jotkut potilaat hyötyvät superkylmähoidosta (cryo). Jos pohjelihasten kireyttä on mukana, on fysioterapeutin toimesta syytä ohjata venytysohjelma. Myös plantaarifaskian venytyshoidolla on saatu hyviä tuloksia. Shokkiaaltoterapia (SWT) on myös yksi vaihtoehto joko suuri- tai pieni energisena. Suuri energinen (SWT) vaatii lokaalisen anestesian. Steroidi-injektio auttaa jonkin aikaa akuutissa tilanteessa. Kuitenkin toistettuna siihen liittyy plantaarifaskian repeämä riski, jolloin jänne repeää hallitsemattomasti. Myös plasmahoidosta (PRP) on raportoitu alustavia tuloksia.  Eri hoitomuotojen paremmuutta arvioitaessa on hyvä muistaa melko hyvä spontaani paranemistaipumus.
Öisin pidettävällä ortoosilla saadaan kohdistettua pitkäkestoinen ja matalarasitteinen venytys jalkapohjan kalvo- ja akillesjänteeseen sekä pohjelihakseen. Venytys edistää kudosten paranemista ja uudelleenmuotoutumista.
 Päivisin askelkipua lievittäviä tukia ovat erilaiset pehmusteet ja iskunvaimennusta lisäävät pohjalliset kantapään alle. Myös kompressioon perustuvat tuet saattavat lievittää potilaan kokemaa kipua.

Onni Vähäaho, Nivalassa 3.3.2015  

lauantai 28. helmikuuta 2015

ASENNE RATKAISEE

 INTRO


                       Juha Mieto laukoi tänään hiihdon MM-kisojen talvistudiossa mielestäni aika hyvin suomalaisista: "pikkusen tuntuu kuule, että ollaan totisia ja taivaanrannan maalareita - ja liian analyyttisia"... "On tehty liian hienoa myyttiä näistä nykypäivän urheilijoista". Samalla Mieto kertoi ihailleensa aina norjalaisten tapaa osata velmuilla: "Olen aina ollut Norjan ystävä ja olen luonteeltani viikinki. Olen aina tykännyt norjalaisesta hurttihuumorista. Se on pikkaisen sellaista karskia, vedetään välissä olevalta matto jalkojen alta ja sitten nauretaan porukalla. Norjalaisurheilijoista löytyy villi iloinen meininki, jota olen joskus, varsinkin viime vuosien aikana, kadehtien katsonut."

                         Väittäisin, että suurin osa meistä suomalaisista lähtee puolustamaan suomalaisia, kun pitäisi lähteä tekemään asialle jotain - asenteelle. Sen sijaan usein olen kuullut ominkin korvin ihmisten lähtevän syytösten tielle, kun on lähdetty etsimään syytä miksi vaikkapa norjalaiset ovat parempia hiihtämään kuin suomalaiset. Doping varjoa aseteltiin mm. vuononmaan urheilijoiden niskaan ennen surullisen kuuluisia Lahden kotikisoja, ja vielä senkin jälkeen kuului "rakkikoirien" louskutus: "kyllä nekin on käyttäneet, eivät vain jääneet kiinni". Hukataan aikaa ja energiaa fantasioihin. Totuus on kuitenkin, että kaikki on samalla viivalla. On naivia ajatella, että tädillä on munat.


HARJOITTELU FILOSOFIAA


                        Harjoittelu on mukavaa, mutta se ei estä ketään yrittämästä katsoa omaa tekemistä mahdollisimman kriittisesti. Itse olen yrittänyt tehdä niin, sillä uskon innovatiivisuuten. Muistan jo keihäänheitto-ajoilta, kun kuulin "totuuden" menestyksen vaateelle. 10 000 heittoa murikkaa se vaatii, ei se muuten lennä. Ehkä puolen tusinaa oikeasti meritoitunutta heittäjää toistaa samaa totuutta. Ainoa pohja "faktalle" oli: "Niin se vain on". Tiedän monien urheilulajien harrastajana, että on joitain lainalaisuuksia, mutta ne eivät saa olla koskaa este innovatiivisuudelle. Työtä menestyksen eteen täytyy tehdä aina, se on lainalaisuus, mutta miten, sitä ei pitäisi mielestäni koskaan kirjoittaa kiveen. Mielestäni monien lajien ongelma on se, ettei kiveä uskalleta hioa, vaan annetaan vanhojen kaiverrusten olla, sillä "niin se vain on". Kunnes jossain vaiheessa huomataan, että juna onkin mennyt jo kauan aikaa sitten.


PERSOONAT


                          Pysähdyin miettimään omaa juoksuetiikkaani törmätessäni lenkilläni toissapäivänä paikalliseen junioritähteen. Miika Tenhuseen, joka juoksi hiljattain 3000m hallissa aikaan 8.42 ja tonnin 2.37. Miika hiljensi kohteliaasti ja vaihdettiin muutama sana. Miikalla oli menossa 12km kevyt, parilla avauksella. Miikalla oli hankala saada jarrutettua juoksua noin 5min/km -vauhtiin, johon asti tuli "vastaan", jotta pystyin vielä sujuvasti osallistumaan keskusteluun. Tiemme erkaninvat parin sadan metrin yhteistaipaleen jälkeen. Eroa alkoi tulla nopeasti ja laskin, että Miika meni kevyellään hieman alle nelosta(?). Pointti tässä on se, että nuori juoksijatähti on noin kohtelias. Tuota puolta olisi vara kehittää itsellänikin. Joskus nimittäin tulee karautettua jonkun tutun ohi liian nopeasti.

                         Ollakseen poikkeuksellisen hyvä, on oltava myös useimmiten kova, mutta ei näköjään aina. Miika vaikuttaa poikkeuksellisen rauhalliselta ja hyvätapaiselta. Hän sai tänään lempinimen, "Tenhunesse". Toivottavasti Miika eksyy tälle tekstille. Olisin otettu. Aikaisemmin ristittyjä paikallisia juoksijoita mm. Hietapuolen Bekele, Gebre-Bolt, Sale-El-Hassan ja Paloperän Vireeni.

                          Monet maailmantähdet ovat näyttäneet uransa aikana myös hankalan voittajan luonteen. Petter Jr. Northug on jälleen erinomainen esimerkki. Silti kukaan ei oikein tunnut tietävän, onko monet etusuoran tuuletukset ja eleet olleet vastustajien pilkkaamista vai nerokasta palvelusta hiihdolle, show mielessä. Eivätkä edes asiantuntijat pysty näkemään Northugin hiihdosta, milloin hän on valmiina iskemään tai aivan rättipoikki. Edes kosteat kesät eivät ole vieneet "Nortilta" kultaista kosketusta eri matkojen voittokampailuissa. Yhdelläkään toisella hiihtäjällä ei ole koskaan ollut varaa pelleillä - pitää showtaan - kisan aikana odotellessa kisan ratkaisupaikkoja. Yksi Northugin "bravuri" on jättää 5-6 sekunnin ero johtavaan ja esittää kyllästynyttä. Kaikki nuo eleet liimaavat nerokkaasti katsojat vastaanottimien ääreen. Innovatiivista. Eikä tässä kohtaa kukaan tule sanomaan, että "näin on aina tehty". 

                         Toivon, että lukijat hakevat edellisestä sen olennaisen punaisen langan, eikä vaan esimerkiksi "kosteat kesät" kohtaa.

                         Oli taas epätodellista, kun Ranska, Ruotsi ja Norja lähtivät miesten viestissä ankkuriosuudelle. 700m hiihdon jälkeen hiihtäjät olivat nipussa. Ruotsin ja Ranskan hiihtäjät tiesivät, ettei ole mitään taktiikkaa voittaa Northugia. Tilanne oli tragikoominen. Kaikki ne liikkeet, joilla Northug säikytteli vastustajiaan viimeisellä kilometrillä, oli melkoisia "vedet korvasta" harhautuksia, vastustajien sätkytellessä "Nortin " pillin mukaan. Käsittämätöntä ylivoimaa. Lopussa vain etusormi suun eteen, jolla Northugin mukaan hiljenneettiin vain vieraassa maassa kotiyleisö vähäeleisesti. Show mies, aina. Hänen takiaan hiihto on siinä asemassa kuin se tällä hetkellä on.
                       Northugin kisojen kolman MM-kulta. Hänellä on nyt ylivoimaisesti eniten MM-kultamitaleja mies hiihtäjistä koko hiihdon historian aikana.

Onni Vähäaho, Nivalassa 28.2.2015                 

torstai 26. helmikuuta 2015

UNKARI TJ69

                         Juoksu harrastuksena on oiva tapa kehittää kuntoa. Samalla juoksemalla pidempään, pitämällä korvat ja silmät auki, tarkkailemalla muita, kehittyy jokaiselle oma tapa harrastaa juoksua. Olen kirjoittanut joitakin kertoja viime vuosien aikana oman harjoittelun ajattelutyylin muutoksesta. Alussa katsoin - kuten niin monet tekevät - kilometrejä, mutta sittemmin katse on kääntynyt harjoittelutunteihin. En ole saavuttanut kuitenkaan täyttä konsensusta sen suhteen. Edelleen olen löytänyt itseni tuijottamasta kilometrejä, kun pitäisi katsoa tunteja. Nyt olen oivaltanut, mistä se johtuu. Ohjelmasta.

                        Vaikka olen kirjoittanut ajattelevani tuntipohjaisesti, on harjoitukseni merkattu ohjelmaan kilometripohjaisina. Kilometrejä tulee aina riittävästi, turha niitä on tuijottaa, sen sijaan kilometreihin tuijottaminen, niiden kautta eläminen voi viedä harjoittelua sen herkissä kohdissa jopa kohtalokkaaseen suuntaan. Mikä sitten on sopiva määrä tunteja kellekkin? Mielestäni vastaus löytyy jokaisen vuosikertymistä ja tulevista määrä tavoitteista.

                        Esim. itse harjoittelin viime vuonna 616h. Se on minulle perheellisenä ja kolmivuorotyöläisenä aika lähellä maksimia, ajattelisin. Kun tuo luku jaetaan 52 viikolla, tekee se viikkoa kohden hieman vajaa 12h. Olen ajatellut, että 600h on sopiva "tavoite", muttei ehdoton pakkomielle. Se on taas n.11,5h/vko. Tästä saadaan jo hyvät pohjat rakentaa harjoittelua. Omassa harjoittelussa 11,5h käännettynä tiellä juostuihin kilometreihin tarkoittaa - eli keskiarvona - noin 120-130km/viikko. Jos harjoittelisin vain juoksua tiellä, olisi vuosimääräni siis pitkästi yli 6000km. On selvää, etten tässä vaiheessa harrastusta hyötyisi moisesta, joten sen vuoksi minulle kertyy mm. maastossa tehtyä harjoittelua, jolloin kilometrikertymät jäävät huomattavasti maltillisemmiksi. Tämä vain avaamaan, mitä on 11,5h/vko. Se on todella paljon jo minunkin tasoiselle (suhteellinen vauhti) harraste hölkkääjälle.

                       Itse käytän aika paljon käytettyä kolmen viikon rytmitystä, jossa kaksi viikkoa harjoitellaan joko keskimääräisesti tai sitä enemmän ja kolmas viikko on sitten kevyt. Omalla kohdallani se tarkoittaa käytännössä 26-29h kahteen viikkoon ja kolmannella sitten 6-8h.

                       Tässä alla ohjelma edellisen pohjalta. Tässäkin, kuten kaikissa, ohjelmassa näkyy tietysti vahvasti mukanana muu elämä. Meillä päin hiihtoloma on viikolla 10, jolloin itselläni focus on perheelle ajan antamisessa. Harjoitukset "alta pois" vähiten perhe-elämää häiritsevissä raoissa ja sitten yhdessä-olosta nauttimaan. Toki se voi olla vaikka tytön kanssa hiihtämistä. ;=)   





                 HARJOITUSOHJELMA                2.3.2015-5.4.2015


VIIKKO 10                  2.3-8.3.2015               =n.13h

Ma             4,5h (”Kylämaraton” n.42,5km) Kevyt
                 Ilta: 0,5h Huoltava

Ti-Ke         Max.2-3h Huoltava (1-2h ja toinen lepo?)

To              1h (Reipas?)
Pe              Aamu: 1h Huoltava, iltapv: 3h Kevyt
La              1h Huoltava
Su             Lepo


VIIKKO 11                  9.3-15.3.2015             =n.6-8h

Ma             +2h Kevyt/Huoltava (järvenkierto?)
Ti               1,5h (Alila?) Kevyt
Ke             lepo
To              45min Huoltava
Pe              ap. 1h Kova (perhereitti/10km)
                 ilta: 0,5-1h Huoltava
La              lepo
Su             lepo/1h Huoltava


VIIKKO 12                  16.3-22.3.2015           =n.13h

Ma-Ti         Yht.6h Kevyt/Huoltava

Ke             1h Huoltava
To              Lepo
                 ↨↨↨ <-Päivät voi vaihtua
Pe              +2h (Järvi) Kevyt/Reipas

La-Su        Yht. 4h Kevyt/Huoltava
                

 VIIKKO 13                  23.3-29.3.2015           =n.15-16h

Ma             lepo
Ti               1,5h-2h (Alila/ Järvi?) Kevyt/Reipas

Ke             2h Huoltava
To              1,5h Kevyt/Reipas (Esim. 1h kevyt+15min reipas+Vr15min)

Pe              lepo

La              n.5,5h sis. a)Kevyt/b)Kevyt-Reipas/c)Huoltava
                 a)aamu 8,5km + b)maraton Toholampi + c)Ilta 8,5km

Su             3h lähdöllä kolme kertaa 16km Huoltava
                 (Esim. klo.9/12/15)


VIIKKO 14                  30.3-5.4.2015             =n.6h

Ma-Ti         Yht. n.1,5h Huoltava

Ke             lepo

To              1,5h Kevyt/Huoltava

Pe              2h Huoltava

La-Su        Yht.1h Huoltava


VIIKKO 15                  6.4-12.4.2015             =n.11-12h

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin
                 Erityistä: 10km kisa harjoituksena Kova

VIIKKO 16                  13.4-19.4.2015           =n.12-13h

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin
                 Erityistä: 27km spesifi (osittain Reipas )

VIIKKO 17                  20.4-26.4.2015           =n.8h

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin

VIIKKO 18                  27.4-3.5.2015             n.6h

                 Tarkempi ohjelma myöhemmin

VIIKKO 19-20             6.5-12.5.2015             6vrk juoksu Unkari


Onni Vähäaho, Nivalassa 26.2.2015        

maanantai 23. helmikuuta 2015

UNKARI TJ72

                          TJ = tänään jäljellä 72 päivää Unkarin kisaan. En laita esille lukemaa laskeakseni päiviä vuoden kohokohtaan vaan muistiksi tulevia vuosia varten, mitä tuli missäkin vaiheessa tehtyä - ja mitä tuntemuksia matka Unkariin sisälsi.

                        Muutama päivä sitten tuli painatuksesta minulle ja Jannelle mainospaidat. (Klikkaamalla saat kuvat isommiksi)
                  Huomatkaa Suomen liput molemmissa hioissa.
                        Olimme positiivisesti yllättyneitä miten innokkaasti yritykset olivat lähdössä tukemaan projektiamme. Muutamat yhteistyökumppanimme kysyivät tavoitettamme. Puolivakavissaan (ja leveän virneen kera) heitimme yhteistavoitteeksemme 1000km. Olen huojentunut Jannen tiputettua painoa 10kg verran. Samalla Jannesta on tullut meistä se laihempi ja sitä myöden duomme ykköstykki. Eli nyt vissiin riittää, että Janne juoksee 550km ja minä 450km?

                        Ystävä soitti tänään ja palasi ajatuksissaan edelliseen kirjoitukseeni. Piti hetken muistella, mitä sitä viimeksi edes tuli kirjoitettua. Asiat ovat usein vain hetken aikaa mielessä ja sitten taas matka jatkuu... Ja edellisen blogin jalkajumit ovat jo mukavasti historiaa. Mutta toki, ainahan se kuitenkin jostakin kiristää, mutta tällä hetkellä tuntuu juoksu tosi hyvältä. Sisälläni on tieto nousseesta kunnosta, joten mieli on tyyni. Kaikki tapahtuu ajallaan. Minulla on hyvä kutina tulevasta. Samalla osaan tietysti nauttia myös tämän vuoden helmi, maalis ja huhtikuustakin. Ei niitä tarvitse, eikä pidä ohittaa. On mieltä nostattavaa huomata juosseensa itsensä tähän kuntoon. Samalla olen toisaalta vain juuri tämän hetkisellä välietapilla kohti isompia unelmia. Elämäni juoksua ei tule tänä vuonna, vaikka juuri nyt koen olevani elämäni kunnossa tähän asti. Ne juoksut tulevat vasta vuosien päästä - elämäni juoksut. Usein kuitenkin matka on saavutuksia antoisampi. Siis juuri tämäkin päivä.

                       Olen monesti aikaisemminkin kirjoittanut miten saan voimaa omiin juttuihinikin muiden urheilijoiden upeista suorituksista ja saavutuksista. Enkä epäröi palata tähän aiheeseen jälleen kerran. Oletteko katsoneet hiihdon MM-kisoja? Kuka uskoi viime vuosien tapahtumien jälkeen Petter Jr. Northugin yltävän nähtyihin tekoihin? Kiistellyllä hiihtäjä suuruudella on nyt enempi MM-kultamitaleja (11) kuin kellään koskaan. Ok, matkoja on nykyvuosina enempi kuin joskus aikaisemmin, mutta jokainen MM-kulta on vaikea voittaa - edelleen. Joku saattaa viisastella - tai ainakin mielessään - isolla D-kirjaimella, mutta sen viitanhan voi heittää ihan kenen päälle tahansa maailman huipulla. Se tie ei vie keskustelua mihinkään vaan palaa bumerangina sen aloittajan suuhun.  

En unohda tuota Northugin ravia ylämäkeen koskaan. Kiitos, Petter!!!

                    Näiden kisojen toisen kultamitalinhan Northug otti aivan kuin varkain parisprintissä, ratkaisten pelin vaivihkaa hieman ennen ensimmäistä vaihtoa. "Nortti" antoi tehdä vaikutuksen, ettei yritä mitään osuudellaan, kunnes otti varkain osuutensa lopussa parin sekunnin kaulan, jota ei mikään joukkue saanut enää koskaan kiinni. Mestarillinen liike.

Onni Vähäaho, Nivalassa 23.2.2015

torstai 19. helmikuuta 2015

ALUSTAN NÄKÖISTÄ

                     Aina täytyy olla rehellinen harjoittelussa. Rehellistä on myös se, etten muistanut kevään juoksualustojen olevan näin kiusallisen hankalia juosta. Tuntuu, ettei millään löydä konsensusta alustan kanssa. Aina on väärät tennarit jalassa. Oma yläkertakaan ei ole mukana, joten kerä leviää herkästi tielle. Sitä se on ollut. Tyttöni sanoisi varmaan, että: "hermosen näköistä".

                     On paradoksaalista olla yhtä-aikaa elämänsä kunnossa ja tuskailla lenkeillään. Ongelma on harvoin yksi asia, ei nytkään. Tosin haastavat alustat ovat aiheuttaneet toisen ongelman, säären alaosien jumit, joista jo oikean puolen jumi on "sulanut". Vasen kinnaa vielä aika tanakasti. Ongelma on usein myös se, että tavanomaisesti selätettävät vastoinkäymisetkin voivat muuntua ongelmiksi, kun vaikkapa lenkit eivät suju sinnepäinkään. Syntyy lumipallo-efekti. Tällöin tärkeintä on osata jäsentää tapahtunutta ja kaiken aikaa tapahtuvaa, sekä tulevaa. Niin kauan asiat on hallinnassa, kun olet lumipallo päällä, etkä sen sisällä. Mitä sillä tarkoitan?

                     On vanhanaikaista ja uppiniskaista sulkeutua kuoreensa ja antaa asioiden ajaa vapaita harjoituksia oman pään sisällä. Ammattini puolesta olen oppinut valitsemaan tavan, jolla kerä keritään rullalle. Se on asian työstämistä esimerkiksi näin. Kirjoittamalla tai puhumalla. Eli niin kauan on toivoa, kun jaksaa valittaa miten ei kulje ja vituttaa. Sitten kun ei kuulu mitään ja näkymä on mietteliäs, pitäisi sivustaseuraajia alkaa pelottamaan. Hieman karrikoiden, mutta kuitenkin.

                     Oma kuoppani on selkeä. Täältä tullaan ylös. Jos ei tämän viikon aikana niin sitten ensi viikon aikana. Nyt on kevyt viikko menossa. Äsken korkeintaan välttävällä fiiliksellä 7km@5:20/km(132 keskisykkeellä). Tuolla "perumaalla" ei ollut taaskaan kivaa. Nastalenkkareille alkaa olla jo liikaa sulaa. Välillä oli myös jään päällä sen verran vettä, ettei voinut olla aivan satavarma pitääkö nastatkaan.

                      Osa syynä heikossa lenkkifiiliksessä on myös tietysti paljossa harjoittelussa, sekä osittaisessa palautumattomuudessa vuoden sisällä tehtyistä pitkistä: Iisalmi-Nivala maaliskuussa, 6vrk juoksu kesäkuussa, Maraton x2 elokuussa, 100h juoksu Syyskuussa, Useampi I-SR2014 koko reitin kierto syksyllä, 24h polkujuoksuharjoitus tammikuussa. Ei ole siis ihmekään, ettei aina ns."kulje". Sanan taakse ei kannata kuitenkaan jäädä seisomaan vaan sieltä on päästävä pois, tiedostaen samalla miksi siellä on. Tällaisina aikoina on syytä kirjata ainakin keskeisimmät tuntemukset ylös harjoituspäiväkirjaan. Aika usein kultaa muistot, eikä näitä muuten välttämättä muista.

                     Lopuksi hieman kevennystä. Meillä on nivalassa viiden hengen Garmin Team Nivala -treeni/kaveriporukka. Porukan nestori, Hietapuolen Bekele, oli värkännyt Teamin ensimmäisen esittelyvideon koskaan. Ehkä tulevaisuudessa tulee uusiakin versioita. Myös näytelmät ovat mahdollisia. Ideoita on. :=) 

                     Hyviä ja ehjiä lenkkejä lukijoille!

Onni Vähäaho, Nivalassa 19.2.2015

lauantai 14. helmikuuta 2015

YSTÄVÄNPÄIVÄ 2015

                    Hyvää Ystävänpäivää KAIKILLE lukijoille! Arkea piisaa, joten kyllä tallaisina päivinä voi vähän pitää huolta lähimmäisistä ja pysähtyä vaikka nauttimaan laskiaspullasta kermavaahdon ja hillon kera... Tietysti on hyvä juosta ensin vähän. Siis vähänkin riittää. Me juostiin tänään vähän pidemmästi, muttei mitään älytöntä lenkkiä. Vähän napsittiin materiaaliakin ystävänpäivä lenkiltä, joten värkkäsin pienen videon. Sitä edeltävästi tähän kuva omasta lenkkikartasta ja datasta. (KLIKKAAMALLA SAAT KUVAN ISOMMAKSI)
 
                       Nihkeää oli. Näin se vaihtelee. Eilen oli paras kulku koskaan = ensimmäistä kertaa koskaan alle 140 sykkeillä nelosella alkavaa = 8,5km, avg.137, @4:58. Tammikuun lopun perheultrasta (24h suoritus) palautumattomuus tuleekin ilmi herkimmin useamman tunnin harjoituksissa. Muutoinkin olen ollut mielestäni tässä viime viikot lähes kaiken aikaa noin 5 pykälää sykkeissä tunnetta korkeammalla. Toleranssi voi kuulostaa naurettavan pieneltä, mutta monen vuoden harjoittelun aikana on oppinut tuollaisenkin eronkin havaitsemaan. Sykemittarin lukemat ovatkin keskeisessä roolissa, kun seurataan/tarkkaillaan palautumista.

                     Isossa kuvassa matka kohti Unkaria käy suunnitellusti. Harjoittelussa ei kuulukkaan olla optimi tilassa. Hyvin tullaan raameissa ja tämänkin päivän perusteella voi hyvillä mielin pitää suunnitellun kevyen viikon (reilut 60km) ensi viikolla. Palautuminen jatkuu. Liiaksi ei tarvi palautua, mutta toisaalta on vältettävä syvempiä rasitustiloja, jotta harjoitus myös tarttuu. Vaikka aikaa Unkariin on toisaalta lähes kolme kuukautta, on se rasitustilan syvyyden suhteen jo melkoisen lähellä. Enää en näe syytä mennä liian syviin vesiin. Ne sukellukset on jo tehty.

                  Tänään aamulla siis 36,3km. Illalla vielä vähän huoltavaa, ehkä vain 4km.

Onni Vähäaho, Nivalassa 14.2.2015

perjantai 6. helmikuuta 2015

SNORKKELI

                      Alkaneen vuoden alussa alkoi parin viikon jälkeen tuntumaan jo hetken, että kuka näitä lenkkejä oikein tekee. Alkoi data olla sen verran mairittelevaa. Ei hätää - olihan edessä 24h harjoitus osin lumipoluilla I-SR2014 -vaellusreitillä.

                       Keskiviikkona 21.päivä tammikuuta oli taas ulkopuolinen olo omalla lenkilläni juostessani juoksumatolla. Seuratessani omaa mittaria ja maton aparaatteja, tuli taas sellainen olo, että kuka näitä juoksee. Niinpä innostuin menettäessäni käsityskykyni oman kehitysaskeleen myötä ja annoin palaa. Arvatenkin etureidet huusi hoosiannaa harjoituksen jälkeen. Ei siinä mitään, mutta pari päivää sen jälkeen oli vuorossa 24h pakkasultraharjoitus talvisella polkujuoksureitillä. Sen jälkeen ei ole ollut vaikeuksia tunnistaa omia lenkkejään omiksi.

                      Pian huomasin kuitenkin junttautuvani pinnan alle jopa ahdistavan tukevasti. Paikoin on tuntunut epäilyttävän, riittääkö snorkkelin mitta. Happi on ollut ajoittain vähissä. Kankea, juminen ja suppea tekeminen lenkeillä. Raskas askel. Hidas askel. Väsymys. Hienoinen alakulo. Ja taas väsymys, ajoin jopa ärtyneisyys. Ultrajuoksijan palautumisen haasteellinen vaihe. Jokainen valitsee itse, miten syvälle päänsä työntää. Kun työntää sen tarpeeksi syvälle, on oltava valmis käymään pidempi tie sieltä pois pääsyyn.

                      Eilen, viisitoistapäivää mattojuoksun jälkeen, tein pitkän reppujuoksun. Lähes 4h ja 38,4km. Alun alkaen todella koetteleva lenkki. Lähdin jumisilla, kankeilla ja väsyneillä jaloilla painamaan vastatuulta kohden vähä ennen viittä aamulla. Jouduin todella katsomaan syvälle työkalupakkiini Ainassaaren suoralla, ollessani n.8km päässä lähtöpisteestä. Tuntui kuin olisin pysähtynyt vastatuuleen. Ajoittain juoksuvauhti oli lähellä kuutta-ja-puoltaminuuttia. Rehellisesti kysyin itseltäni - kaunistelematta: "Mitä helvettiä taas oon tekemässä". Parin kilon apina selässä jolkottelemassa kohti Koskenperää! Jokikylän kaummiaiselle viitalle on meiltä 20km. Mutta niin vain hain Koskenperän terveiset.

                     Lenkin lopussa huomasin kaiken alavireisyyden ja hankalan juoksuaskeleen olevan myös jopa yllättävän paljon psykologista. Askel ja mieli olivat yllättävän kepeitä kilsa ennen kotia. Ihmisellä on aina lopulta enemmän voimia kuin se luulee - aina. On vain uskottava. Minäkin olen syvällä sisällä uskonut kaiken aikaa näkeväni valon vielä. Ja tänään se päivä koitti - 16 päivän syväsukelluksen jälkeen. Aivan uskomaton fiilis!

                    Kävin verrytteleen 7km perinteistä yöhugien välistä kevyttä hölkkää kolmella 20sekunnin Boltilla. Yes! Mikä tunne. Pinta palautumista, joka toi iloisuuden ja osittaisen kepeyden. Jopa kantapäitä heittelin lenkin sisällä takalistoon kevään merkiksi! Kuin konit kevätlaitumilla. Ja taas palasin - näinkin vähällä ja nopeasti - kysymykseen: "Kuka näitä lenkkejä tekee?" 7km @5:14/km (avg.133 syke). On kuin olisin noussut juuri ojasta tielle. Olen taas pinnalla. Vihdoin. Riisun snorkkelin ja jatkan matkaa.  

Onni Vähäaho, Nivalassa 6.2.2015