sunnuntai 29. marraskuuta 2015

SHOW - JOULU - PALAUTUMINEN

                       Kaksi viikkoa kolmesta ylimeno/väli/palautumiskaudesta takana. Olen hieman ennättänyt vilkuilla jo oman onnen kolmion paitsioon jäänyttä osaa - nhl:ää. Ne kaksi edellä olevaa ovat perhe ja juoksu/ystävät.

                       Ne jotka tunnistavat seuraavansa vähän jääkiekkoa ja joilla on vielä vähemmän kosketuspintaa nhl:n niin tässä voisin hieman raottaa mitä se voi olla. Ja voihan se olla siitä huolimatta, ettei sytytä. Urheilun maagiset hetket ovat sytyttäneet minua aina - kansalaisuudesta riippumatta. Martin Fourcaden irtoamiset vastustajastaan - Petter Jr. Northugin yliluonnolliset kirit - Mario Lemieux´n eleettömyys - ja vaikka nyt tuoreimpana, viime yöltä, Jevgeni Malkinin tapa viedä karkki vastustajalta ja tehdä sillä jotain uskomatonta.

                      Show = nhl. Ja nhl on ollut kymmenen vuotta "Crosbyn -liiga". Kovia maileja takana vasta 28-vuotiaalla megatähdellä. Muutaman vastustajan tahallinen vahingoittaminen on katkaissut Crosbyn tähdestä sakaroita. On uskomatonta, että mies on vielä täysissä jauhoissa... Nyt viiden pelin pisteputki ennätys vaisun kauden alun nosteeksi. Ja maali nyt myös St.Louis Bluesia vastaan, joten Crosby on nyt tehnyt maalin jokaista joukkuetta vastaan.



                     JOULU


                      On hienoa, että vuodessa on yksi hetki, jolloin ihmiset unohtavat pääsääntöisesti ilkeytensä ja jopa eläimet saavat joulurauhan. Joulu itsessään on parasta, mutta se mitä joulun ympärillä on, vie mielestäni joulun idean pois - rauhallisen olon ja kiireettömyyden. Eikös aika monessa perheessä joulun valmistelu ole melko kiireistä ja aattopäiväkin on pahimmillaan melkoisen aikataulutettu.

                     Kaikessa kiireessä ostetaan kaaosmaisista marketeista joululahjoja. Kello tikittää ja pipon alla tukka kastuu. Niin... rauhallista joulua vaan. Leivotaan, siivotaan, siivotaan ja siivotaan. Aattoiltana kenties kaikki on ainakin suurinpiirtein tehty. Joulupukki on pihalla tulossa. Lapset odottavat innoissaan. Vanhemmat pinnistävät - vielä pitää jaksaa tämä - ja sitten ehkä - ihmisestä riippuen - joko lisää kinkkua, suklaata tai pahimmillaan alkoa. Niin... hyvää joulua.

                   Joulukortit. Joulutekstiviestit. Joululahjat. Mitäpä jos vaikka välitettäisiin joulun rauhaa ja kiireettömyyttä soittamalla vastaanottajalle - toivottamalla hyvää ja rauhallista joulua, kenties muutaman sanankin vaihtaen? Sen sijaan, että liukuhihnalla kirjoitettu kortti tavoittaa taas tänäkin jouluna "perttiperhereitin".

                  Minäpä teenkin niin. Pyrin soittamaan ainakin kaikille niille, joille tiedän joulun olevan tärkeän juhlan. Itselleni joulu ei tunnu sen teennäisyyden vuoksi enää juuri miltään. Toki olen iloinen mm. lasteni ja vaimon nauttiessa kaikesta, mitä joulu heille antaa. Samalla koitetaan itse riisua joulusta kaikki turha pois, minkä nyt lapsiperheen vanhemmat voivat. Tällä tarkoitan voimakasta läsnäolemista.
                 

                    PALAUTUMINEN



                   On sujunut suotuisasti. Keskiviikkona oli vielä syvällä etureisien alaosissa syväjumia, mutta muuten oli jo aika hyvät lihakset. Palauttavaa/huoltavaa hölkkää olen juossut noin 85km/vko. Eli en ihan paikallani ole ollut. Ensi viikolla kilsamäärät nousevat noin 95km, mutta lepopäiviä on vielä kaksi - ja ote on huoltava/palauttava. Kaksi lyhyttä juoksulenkkiä hiiviskelyjen vastapainoksi.

                 Olen palaamassa harjoittelun pariin siis 8 päivän päästä - ja yritän valmistaa siihen jalkojani parhaaksi katsomallani tavalla. Se, kestänkö harjoitelua, olenko palautunut, näkee sitten tuonnempana. Tarkoitus on tavoitteiden lisäksi nostaa myös harjoittelun määrää ja pitää se laadukkaana. Halu kehittyä on aidosti läsnä. Nälkä on ollu jo viikon melkoinen, joten kiva päästä reilun viikon päästä tarjoamaan kunnon reeniä ruhoon!


 VIIKON KEVENNYS


Onni Vähäaho, Nivalassa 29.11.2015 

tiistai 24. marraskuuta 2015

YHTEISLENKKIEN HISTORIANTILASTO

          206 kertaa on yhteislenkkinä juostu/kävelty aamu/yhteislenkki -sivustolla etukäteen ilmoitettu  lenkki. Sen lisäksi on tietysti ollut paljon myös lenkkejä alla olevan listan eri henkilöiden kanssa listan ulkopuolisina lenkkeinä, kuten esim. tänään Keijon kanssa.

           Tässä pari kuvaa yhteislenkkitaipaleelta....














           Torstai-aamuna on yhteislenkkejen 3-vuotis juhlapäivä - ja kuinkas muuten kuin varhaisaamun yhteislenkin nimissä. Kolmen vuoden aikana on tähän mennessä 62 eri henkilöä osallistunut yhteislenkeille.



YHTEISLENKKEILLÄ KÄYNEIDEN 
TILASTO





MONTAKO

KERTAA






Jani Jyrkkä 140
Keijo Nivala 20
Joni Laakkonen 20
Lasse Ylimäki 14
Virve Närhi 13
Jussi Mökkönen 13
Jarmo Honkala 12
Tuomas Ahola 11
Lasse Palola 10
Mervi Vähäkangas 6
Kaisa Haikara 5
Heikki Uusivirta 4
Janne Kukkola 4
Pirjo Poikkimäki 4
Antero Erkkilä 4
Sauli Päivärinta 4
Anne Tölli 3
Timo Poikkimäki 3
Jarkko Turunen 2
Janina Närhi 2
Tuulia Ahola 2
Juha Jokikuona 2
Jarmo Pylkkö 2
Jyrki Leskelä 2
Pertti Poikkimäki 2
Heikki Hautala 2
Pasi Koskinen 2
Erkki Vähäsöyrinki 2
Hilkka Kopola 1
Arto Kopola 1
Tapio Paavola 1
Ari Timonen 1
Kalevi Laitinen 1
Satu Sarja 1
Miika Tenhunen 1
Aake Raudaskoski 1
Päivikki Turunen 1
Oliver Vähäaho 1
Oskari Vähäaho 1
Jasmin Vähäaho 1
Eetu Palola 1
Elina Pääkkö 1
Jani Ranta 1
Tarmo Kukkonen 1
Markus Niemi-Korpi 1
Joni Heiskanen 1
Kaisa Saarimaa 1
Jarmo Kivioja 1
Maarit Kivioja 1
Ossi Vähäaho 1
Erkki Kautto 1
Osmo Vähäaho 1
Teemu Korpela 1
Teppo Isokoski 1
Petri Nietula 1
Harri Jokela 1
Pirkko Ekdahl 1
Pirjo Knuuti 1
Markku J. Kumpula 1
Tapani Saukko 1
Anna-Kaisa Järviluoma 1
Anne Haikara 1


Ylivoimaisesti ahkerin yhteislenkki osallistuja on ollut Jani "Pumppi" Jyrkkä, 140 kertaa!



Alla video puolestaan viime kesän tunnelmia muistellen pepistä. 


Onni Vähäaho, Nivalassa 24.11.2015

perjantai 13. marraskuuta 2015

JOENSUU NIGHT RUN 2015 - 12h HALLIJUOKSU

                 ALKUSANAT


Käyn läpi huomenna käynnistyvän kisan kolmessa eri osassa. a) Ennen kisaa, b) Kisa ja c) Kisan jälkeen.



               ENNEN KISAA


Blogin lukijoista osa ei tunne minua ollenkaan, osa on minut nähnyt, osa tuntee pintapuolisesti, jotkut vähän paremmin ja ehkä muutama ihminen oikein hyvin. Olen lisäksi motivoituneena kestävyysurheiluharrastajana erittäin vaikeaselkoinen ihminen. Olen lisäksi erittäin pedantti kisaan valmistautuja, vaikka en aina sitä tuo esille. Toki se humoristinen ja rento ote - jota usein viljelen - on osa valmistautumismantraa. Sekin itsetuntemusta.

Itsetuntemus. Se on ehdottomasti tärkein seikka mietittäessä kisasuunnitelmaa. Olen harrastanut juoksemista nyt (vasta) 7 vuotta. Minulla ei ole omasta mielestäni mitään fyysisiä lahjoja lajiin, mutta minulla on mm. oppimisen lahjat. Olen oppinut 7 vuodesssa tuntemaan itseni, omat rajani, kuntoni, lihaksiston ja elimistön reagoinnin mielestäni verrattain hyvin. Toisena lahjana pidän harjoittelemisen. Teen sen ajatuksen kanssa - en vain harjoittele.

Olen huomannut jo useana kisana, että olen tiennyt suorituksen tulevat raamit etukäteen - samoin heikot kohdat, etukäteisuhat. Ennakko-ajatukset ovat kohdanneet hämmästyttävän hyvin toteutusta. Se on antanut luottoa omaan tekemiseen.

Olen nyt sellaisessa diesel-tilassa. Se mitä lihaksistoni ja kehoni eniten kaipaisi, olisi rakentava perusharjoittelu. Kunto on kuitenkin kaikessa dieselmäisyydessään sen verran vahva, että kahdesta etukäteisuhasta huolimatta minulla on niin hyvä sauma tehdä minun tasoiselle hölkkäharrastajalle upea tulos, etten malta olla käyttämättä tilaisuutta yrittää. Huipputerästä olen noin 10-15sek/km perässä, mutta suoritusvarmuudella voin kompensoida johonkin saakka tuota alemmustilaani.

Etukäteisuhkina pidän etureisien lihaksiston ylirasitustilaa ja niin ollen kramppejen loitolla pitämistä. Asiaan olen pyrkinyt vaikuttamaan etukäteen edistävillä toimilla. mm. hyvä neste -ja suolatasapaino ja magnesiumin reilu nauttiminen. Toiseksi uhaksi on pakko laskea 3-vuoden takaisen, saman kisan, vatsan imeytymishäiriömahdollisuudet. Iltakisa ja kisajännitys. Siihen olen varautunut ottamalla matkalle normistikin ennen lenkkiä nauttimiani eväitä ja ottamalla kisan alussa vain omia, hyväksi koettuja juomia/energiaa. 15-20min välein juomaa/energiaa tasaisesti alusta asti.

Tulen etenemään alusta asti noin 9minuuttia juoksua + 1min kävelyä -rytmillä siten, että kävelypätkät osutan huoltosuoralle. Juoksuvauhtini tulee olemaan alussa noin 4:55-5:10min/km. Eli kierrosaikani ovat noin 1:35-1:45 välissä ja vähän hitaampia kävelyosuuden osuessa kierrokselle. Tavoitteena on pysyä mahdollisimman pitkään noin n.11km/h tuotannossa. Etukäteislaskelman ollessa 3h seteissä seuraavanlaisen: 0-3h: 33km... 3-6h: 32km... 6-9h: 31km... 9-12h: 30km... joka tekee siis yhteensä 126km. Alla on rehellinen tuntemus minkäsuuntaista tulosta sitten todellisuudessa itseltäni odotan - ja kuvittelen pystyväni. 

Olen selkeästi paremmassa kunnossa kuin 3-vuotta sitten (silloin 116,099km), joten näen tulosodotukseni seuraavanlaisesti:

alle 116km     5% todennäköisyys 
D-tavoite = kävellään kisa loppuun

116-120km    25% todennäköisyys 
C-tavoite = osittain vaikeuksiin joutuessani

120-125km    50% todennäköisyys
B-tavoite = perusjunttaus, todennäköisin vaihtoehto

125-127km    20% todennäköisyys
A-tavoite =KAIKEN mennessä putkeen (epätodennäköistä)


Tämä kaikki on opittua itsetuntemusta. Kuten vedonlyönnissäkin - ja muussa elämässäkin - kaikki on mahdollista, mutta jokaisella toteumalla on oma odotusarvonsa.



KISA


Kisasivut TÄSSÄ.   Jonne on ilmaantunut jo videoita kisasta ja varmaan lähiaikoina kuviakin.


Sain nukuttua kisaa edeltävän yön aika hyvin. Minulle ja Jussi "SievinAshtonEaton"(S.A.E) Mökköselle lähti huoltajaksi/kuskiksi Keijo "Hietapuolen Bekele(HpB)" Nivala. Pysähdyimme jalkajumeja välttääksemme noin 60km välein jalotteleen. Silti jokaisella pysähdyspaikalla oli jotain pientä kramppia reisissä niitä vähän venyttäessä/verrytellessä.

Kisapaikalla olimme sopivan paljon ennen kisaa. Kaikki oli sillä tavalla optimisti. Oli ilo tavata vanhoja ja uusia tuttavuuksia. Paljon samanhenkistä porukkaa ja hyvä tunnelma. Lisäksi Joensuu Night Runin järjestäjät osaavat asiansa. Kiitos Team Soikkelille, eli Sisulle tästä!

Testasin vielä kahden kenkäparin välillä puoli tuntia ennen kisaa, kummat tuntuu paremmalta. Päädyin NewBalancien sijaan peruslenkkikenkiin, eli Nike Air Pegasus +30 malliin. Kenkävalinta oli hyvä.

Olin piirtänyt käteen kierrosaikoja, jotta voisin välillä tarkistaa, mitä vauhtia menen kulloinkin. Lisäksi olin laskenut, että kestän hyvin 12h juoksun 130-135 keskisykkeillä.

Startti. Juoksu lähti helpontuntuisesti liikkeelle. Pidättäydyin aluksi aivan 130 sykkeissä, jopa alle. Halusin saada homman mahdollisimman suotuisasti liikkeelle ja sitten lämmetessä voisin vähän nostaa tehoja. Tulospalvelu ei aluksi toiminut 90-100minuuttiin, joten oltiin satunnaisesti itse mitattujen kierrosaikojen varassa. Oikeastaan sillä ei tuntunut olevan merkitystä, kunhan saa helpon alun. Kertymää olisi kyllä tarpeeksi.

2h kohdalla oli jo tilannpäivitys täydessä toiminnassa. Taisi olla 2h/21,5-21,6km kasassa. Eli vain reilu puoli kilsaa ajateltua vähemmän. Aloitus tuntui helpolta, joten tilanne oli pienen pureskelun jälkeen ihan hyvä, vaikka odotin kertymän olevan tuossa vaiheessa noin 22-22,2km. Juomat ja energiat oli uponneet kohtuudella, lukuunottamatta 1:30-1:40h välistä kohtaa, jolloin juomat kertyi mahaan, mutta lähtivät eteneen suolatabletin avulla. Juomaa tuntui muutenkin menevän ulkoilmaa enemmän, sillä hallissa oli kuuma ja kuiva ilma. Aika moni koki samoin.

2:30h kohdalta eteenpäin reidet alkoi jäykistyä kovaa kyytiä. Otin magnesiumia ja suolatabletteja. Juoksuvauhti oli edelleen noin 5:25-5:35min/km tasolla. Kävely-huolto-pätkät sitten hieman laski keskaria. Reisien jäykistyminen lisääntyi kuitenkin kaikista toimista huolimatta nopeasti. 3h kertymä taisi olla jotain noin 31,7-31,8km. Toivoin 3h kohdalla olevan suunnanvaihdon helpottavan reisien hankaloitunutta tilaa. Buranaan en halunut koskea sillä kisa oli niin alussa, enkä halunut jo ennalta lihasarkojen reisien vuoksi alkaa vetää ns.Buranan voimalla. Sen verran täytyy terveys (järki) edellä mennä.

3,5h kohdalla tuli isompi hätä, jonka positiivisena puolena toivoin pienen paussin ja uuden suola-magnesium-neste-energia latauserän helpottavan reisien tilaa. No eihän se helpottanut. Hallin mondo puri askeleen hyvin kiinni, kuten kolleegojen kanssa kisan jälkeen tuumattiin. Se varmasti nopeutti valmiiksi rasittuneiden ja arkojen reisilihasten kaaostilaan menemistä. 4h kohdalla homma oli perin hankalaa. En voinut juosta enää normaalilla tekniikalla vaan minun piti mennä "tönköllä jalalla". Jalkaa ei kärsinyt saattaa normaalisti taakse ja jokainen askel alkoi tekemään tuskaa.

Jossain 4,5h kohdalla koitin pitää jalkoja ylhäällä ja vaihtaa Hoka One One Cliftonit. Ei vaikutusta. Tuossa vaiheessa kävelykin oli hankalaa. Alkoi tulla voimakkaita kramppeja. Forselin Markon johtamassa Kokkolan huoltotiimissä oli jokin lihaksiston käsittelyyn perehtynyt huoltaja, joka koitti painaa jalkojen hermopisteistä jalkaa rennommaksi, mutta hänkin totesi tehtävän mahdottomaksi. Siinä vaiheessa sain magnesiumia myös suihkeena iholle (olin laittanut sitä myös voiteena reisille ennen kisaa) ja yhden Buranan. Ei vaikutusta. Yhden tuskaisen kinkkauskierroksen jäkeen totesin homman olevan siinä. 7h ei ole järkeä kinkata kramppitilassa olevilla jaloilla. Terveys edellä.

Kisaa ennakoivassa osiossa kerrottu etukäteisuhka konkretisoitui raa´immalla tavalla. Ajattelin heti kisan jälkeen - ja edelleen, että olin ollut oikeastaan perin onnekas jo aikaisemmissa kisoissa/pitkillä lenkeillä, joissa olin tehnyt kohtuu hyviä tuloksia. Oli vain ajan kysymys, milloin jää romahtaisi alta, ja vajoaisin kylmiin vesiin. Nyt sen hetki oli Joensuussa, 12h hallijuoksussa. Kuten muidenkin holistien ja narkomanistien kanssa myös tässä, oli hyvä että kierre katkesi. Näen siis pakollisen tulevan, pienen tauon vain hyvänä asiana. Minulla on kuitenkin "vain" syvät lihasjumit, ei kuitenkaan mitään vammaa. Nyt "vain" lihaksisto normitilaan ja sitten uusien perustuksien rakentamiseen ensi toukokuuta kohden. "Vain" siksi sitaatteihin, että se voi olla "helppo" viikon-parin kevennys ja huoltava jakso, mutta se voi olla myös pidempi. Aika näyttää. Mennään tilanteen mukaan.

Positiivista on A) että puukkomaiset pistokset ovat hiljalleen väistyneet ja kävely muistuttaa jo normaalia kisan jälkeistä. Ehkei tullut mitään hakalampaa vauriota tästä runttauksesta. B) Seurueemme toinen juoksija (S.A.E) veti hyvän debyytiin 105,555km. Onnea Jussi! Ja kiitos Keijolle huoltotehtävän ja kaikkeen siihen liittyvästä isosta avusta!

Oman kisan mentyä pieleen liityin suihkussa käynnin ja pienen keräilyn jälkeen kannustamaan kaikkia kisailijoita. Tunsin olevani sillä tavalla hyödyksi kolleegoille. Ja tuli kiva fiilis, kun sai tsempata kamuja.

Yksi kaveri, joka ei harrasta juoksua, laittoi kisan jälkeen viestin, että hän ei jaksaisi juosta edes vuorokaudessa 47kilometriä. Tuo lukema (47km) siksi, että siihen päättyi tällä kertaa minun taival. Minulla oli tietysti kisaajana sellainen tunne, että olin vasta lämmennyt kisaan ja se oli jo ohi. Tässä ultraharrastuksessa katoaa herkästi suhteellisuus. Onhan 47km monelle tavan hölkkääjälle tekemätön paikka. Samalla tavalla sitä sokeutuu onnistumisien seuratessa toisiaan. Sitä jatkaa ja jatkaa vain, kunnes tipahtaa - aivan kuten alkoholisti ja narkomaani. Eli terve pysäytys on pelkästään hyvä asia, joten näihin positiivisiin tunnelmiin päätän tämän kisablogin. Kisan jälkeisiin tuntemuksiin palaan sitten, kun niitä alkaa kertymään.

KISADATA

Kiitos kaikille mukana eläneille ja kannustaneille! Arvostan panostanne.

Mainio Teija Honkosen haastattelu ennen kisaa.

 

 

KISAN JÄLKEEN


On 8 päivää kisan päättymisestä. Kisan jälkeiset kolme viikkoa aioin ottaa lepäilyn ja huoltavan lenkkeilyn kannalta. Jokunen on tulkinnut, ettenpä malttanutkaan, kun juoksukilsoja tuli viime viikolle 85 kipaletta. Olen eri mieltä. Viime viikolla oli kolme lepopäivää ja vain neljä noin 110 keskisykkeellä tehtyä retkeilyhenkistä hölkkälenkkiä. Ei sitä nyt voi malttamattomuudeksi kutsua?

Junttasin ennen Joensuuta noin 2kk lihasaroilla reisillä reeniä ja kisoja miehekkäin lukemin. Olihan se "hieman" hullu ihmiskoe. Ihmetyksekseni lihakset tuntuvat varsin normaaleilta ja hyviltä nyt 8 päivän huoltavan ajan jälkeen. Olisin odottanut, että menee pidempään.

Jatkan mielihyvin huoltavalla/kevyellä otteella myös vielä tämän ja ensi viikon - suunnitelman mukaisesti. Se että jalat tuntuvat nyt normaaleilta - ja pitkään aikaan mukavan keveiltä - ei se välttämättä ole ollenkaan niin kun aletaan syöttään kunnon reeniä tuuttiin. Eli varmastikaan kaksi tulevaa kevythenkistä viikkoa ei ole mielestäni huono idea. Viikkokilsat tulevilla kahdella viikolla liikkuvat vielä alle 100km:ssa ja tehot lähes 100%:sti alle 120 - ja pääosin 110 sykkeen kantissa.

Tämä on laillansa voimaannuttavaa aikaa. Tässä samalla palautuu, lihaksisto tulee huolletuksi ja rakentuuhan tässä koko ajan alas hakattua pohjaa uuden, paremman kunnon rakentamiselle entisen, jo risaisen kunnon, vuosimallia 2015 päälle.

Juoksin vuonna 2009 maratonin 4.04 -alkuiseen aikaan. Sen jälkeen meni kolme pitkää vuotta ennen kuin v.2012 sain parannettua tuloksiani - mm.maraton tulosta - kunnolla. Taas on menny kolme vuotta hieman verkkaisemmassa kehityksessä. Toki tiedostan, että yli 40 vuoden ja lähes kahdeksan harrastusvuoden jälkeen alkaa tietysti lähestymään ne vuodet, jolloin saattaa omat rajat tulla vastaan. Mutta samalla tiedostan myös jääneeni tiettyyn tyytyväisyys kuplaan tässä parina viime vuonna - osin keskittyessäni/kokeillessani 6vrk juoksumaailmaa.

Eipä siinä sinällänsä ole mitään väärää, vaikka sitä jäisikin mukavuusalueelle, ja nauttisi vain leppoisasti lenkeistä ja haistelis ilmaa kaikin sieraimin. Nyt on kuitenkin jostain, jo hetkittäin sivummalle liukunut tavoitteellisuus nostanut uudestaan päätään. Olen päättänyt nostaa tasoa. Nautin suunnattomasti siitä, että ensi vuoden pääkisa, 24h juoksu, on vasta 6kk päässä. Ehdin oikeasti NOSTAA kuntoa, en vain "päästä kuntoon nopeasti", johon on tullu liiankin höylisti viime vuosina tyydyttyä. On riittänyt sellainen entinen kunto jollain pikku mausteella. Nyt ei riitä. Nyt aletaan etsimään uusia numeroita tauluun.

Täytyy toivoa, että olisi myös onnea matkassa - eli pysyisin terveenä. Eikä ole vieläkään mikään tae, että kestän 7.12.2015 alkavan kovemman harjoittelun. Tuolla tarkoitan mahdollista palautumattomuutta. Sehän paljastuu sitten vasta, kun aletaan aikusten oikeasti harjoitteleen. Mutta urheilija joka päättää muuttaa numerot kellossa, uskoo siihen mitä tekee. Nyt on jo vähän kokemusta ja pientä pohjaakin - ja sopivasti myös kantapään kautta opittua, että uskon yhä vakaammin aitoon kilpailukykyhyppyyn!

7.12.2015 - 3.1.2016 on ensimmäinen 4 viikon jakso reenirytmiin ajamista. Tuollaisia noin 100-140km viikkoja muuhun elämään nidottuna. Pääasiassa aerobisen pohjan rakentamista, mutta myös säännöllistä nopeusharjoittelua, sekä helppoja reippaita kestojuoksuja. Alhaalta ylös periaate on vahvasti läsnä. Joulukuussa rakennetaan. On hienoa, jos saan rakentaa. Terveys.

Ensi vuoden tavoitteet ovat selvät.


Aika järjestyksessään:

a) 5km alle 20min.
b) 10km alle 41min.
c) Puolimaraton alle 1.30
d) 24h juoksu +220km
e) PEP2016 alle 7:15h
f) maraton alle 3:15h
g) harjoittelua yli 650h
h) juoksukilometrejä yli 5500km


 Onni Vähäaho, Nivalassa 23.11.2015

torstai 12. marraskuuta 2015

ENSIMMÄINEN KERTA

                     Puhutaan ajasta 32 ikävuoden jälkeen... 

                     Ensimmäistä kertaa liikunta kävi mielessä 7.5.2007,
                    kun tyttö syntyi. Olin silloin 107kg.

                     11.5.2007 kävin ensimmäistä kertaa kävelyllä.

                     25.5.2007 painoin ensimmäistä kertaa alle 100kg,
                     jonka jälkeen olen rajan oikealla puolella ollutkin

                    10.6.2007 kävelin ensimmäistä kertaa yli 20km
                    lenkin (20,7km)

                    17.6.2007 kävelin ensimmäisen maratonin 6h53min
                   (yli 10 rakkoa)

                    21.7.2007 ensimmäinen juoksulenkki kokeilu 3km
                    (Paino 97,5kg)

                    26.9.2007 painoin ensimmäistä kertaa alle 90kg.

                    15.8.2008 ostan ensimmäiset lenkkarit.
                    Jotkut Niken Air Zoomit (punaiset)

                    16.8.2008 aloitan harrastamaan juoksua. Juoksen
                    eka viikolla 13,6km.

                    28.8.2008 juoksen eka kertaa yli 10km. 10,5km
                    (66:44min)

                    8.9.2008 juoksen harjoituslenkillä eka puolimaratonin
                    21,1km (2:17:23)

                    Syyskuu 2008 = ensimmäinen yli 100km kuukausi
                   126,9km

                   4.10.2008 ensimmäinen puolimaraton kilpailu, Haapajärvi,
                   2:07:21 (keskisyke 160).

                   vko20/2009 ensimmäinen yli 40km juoksuviikko

                   13.6.2009 ensimmäinen maraton, Piippolan ravirata
                   4:18:28 (puolimaratonin väliaika 2:03:36)

                  20.9.2009 ensimmäistä kertaa puolimaraton alle 2h
                   Espoon Rantamaratonin virallinen väliaika
                   1:54:51

                  Vuosi 2009 ensimmäinen yli 1000km vuosi
                  (1187,8km)

                  Toukokuu 2010 ensimmäinen yli 200km kuukausi
                   (235km)

                  31.7.-1.8.2010 ensimmäinen 24h juoksukilpailu,
                  Kaustinen 100,84km

                 vko 30/2010 ensimmäinen yli 100km viikko

                 Vuosi 2011 ensimmäinen yli 2000km vuosi
                 (2043,4km)

                 Tammikuu 2012 ensimmäinen yli 300km kuukausi
                 (325km)

                31.3.2012 ensimmäistä kertaa maraton alle 4h
                Toholampi 3:51:59

                11.8.2012 ensimmäistä kertaa puolimaraton alle 1:40h
                Kempele 1:39:58

                17-18.2012 ensimmäistä kertaa 12h juoksussa yli 110km
                116,099km (Joensuu) Samalla ensimmäinen
                100km juoksu (10:06:39h)

                 Joulukuu 2012 ensimmäinen yli 400km kuukausi

                 Vuosi 2012 ensimmäinen yli 3000km vuosi
                 (3973,3km)

                Tammikuu 2013 ensimmäinen yli 500km kuukausi

                25.5.2013 ensimmäistä kertaa maraton alle 3:30h
                Oulu 3:29:37

                15.6.2013 ensimmäinen "omatoimi" 100km
                 Nivalan ympärijuoksu 9:55:16

                vko28/2013 ensimmäinen yli 150km viikko
                (162,2km)

                 Vuosi 2013 ensimmäinen yli 4000km vuosi
                 (4554,9km)

                vko8/2014 ensimmäinen yli 200km viikko
                (221,7km)

                14.-20.6.2014 ensimmäinen "omatoimi" 6vrk
                 Nivala 322,3km

                16.-20.9.2014 ensimmäinen "omatoimi"100h
                 Nivala 427,3km
                vko38/2014 ensimmäinen yli 400km viikko
                (431,7km)

                 Vuosi 2014 ensimmäinen yli 5000km vuosi
                 (5060km)

                 23-24.1.2015 ensimmäinen "omatoimi" 24h
                 talvella (I-SR2014 perhereitti) vaellusreitillä 144km


                6-12.5.2015 ensimmäinen virallinen 6vrk juoksu
                6d MM-kisan Balatonfured, Unkari
                 524,024km

                Toukokuu 2015 ensimmäinen yli 600km kuukausi


                22.8.2015 ensimmäinen ultrapolkujuoksukisa,
                Pyssymäki Extreme Polkujuoksu 2015
                56km 7:47:50h
 
                 JA SALETISTI NATSAA !!!!
   Onni Vähäaho, Nivalassa 12.11.2015

lauantai 7. marraskuuta 2015

EI SE AINA KULE

                     Julmetun hehkun vastapainoksi täräytetään nyt kuuluville myös ne tunnelmat, kun ei kule mihinkään! Niin auvoinen kuin tämä juoksuharrastus onkin, ei tässäkään hommassa ole nousukiitoa kerrallaan ikuisesti. Välillä tulee tilanteita, jolloin sitä luikkii sisälle pakaroitaan pidellen - ja saattaa ehtiä - tai sitten ei.

                    Tänään oli ohjelmassa viimeinen avainharjoitus ennen Joensuun 12h hallikisaa, jonka startti on viikon päästä lauantaina klo.20. Käytiin SievinAshtonEatonin kanssa lykkäämässä 25km lenkki järven ympäri pikku esisakkokiekalla. 5km verryttely-osassa oli helppoa tuollainen 5:15 hiippailu 123keskisykkeellä. Se toi mieleen mukavan esitunteen, miten on mukava päästä pukkaamaan sen jatkoksi 15km helppoa reipasta 140-150 sykkeillä.

                    Vihdoin olimme jätepuhistamon lähistöllä ja kello piippas 5km verryttelyosion loppuneeksi. Siitä oli ilo lähteä latomaan helppoa reipasta. Samalla huomattiin, että ompa sitkas vastatuuli, joka ei pitänyt taukoa ollenkaan. Kilsa-ajat jäikin kovin vaisuiksi ja jalat kangistui. Oikeastaan ei tapahtunu muuta kuin että syke nousi. Töttöröö!

                    Ja niitä noin 4:50min kilsoja tuli liukuhihnalta. Sykkeetkin alkoi huidella 150 huitteilla. Tätä samaa vauhtia olin menny viime aikoina noin 130 sykkeillä. Jopas-nyt-jotakin... Tuli nakkauksen notko, jossa yks kilsa rullaantui jo hieman toiveita herättävästi 4:37 kantimiin, mutta ei se herättänyt hommaa henkiin. Jussilla oli alku myös nihkeetä edellispäivän istumisen vuoksi. Härrekuud! Ois tehhy mieli nipistää ihtiään, eihän tää ny oo tojellista. Mullahan on viime aikoina ollu omalle tasolle muikee meininki. Taannoin mm. 16km@4:31 -tahilla näillä samoilla sykkeillä.

                  Ei auttanut muuta kuin ostaa ajatus: Ei se aina kule! Sehä tässä harrastuksessa on se suola - haasteellisuus... Onneksi sentään Jussilla alkoi reippaan viimeisellä vittosella koivet sulaa ja SievinAshtonEaton vetikin meidät reippaan osion finaaliin, Sapuskan mäelle (ex-kotilanmäki). 15km@4:50(avg.152). Joskus pari kuukautta sitten tämä ois ollu ihan jees, mutta viime viikkojen kulkuun verraten kovin heikko otos.

                  Nyt on tullu kuus +100km viikkoa. Viimeiseen 46päivään noin 746km hölkkää hiljaa ja ommaa kovaa... Tiistaista perjantaihin tuli taputeltua aamua-iltaa lenkuraa, vaikka pääosin kyllä lyhyttä. Kai se sitten on lupa juoksujumalien välillä koitella... Oikeastihan tämä on aivan normaalia tilan vaihtelua. Halusin tällä kirjoituksella vain kannustaa muitakin harrastelijoita, ettei kellään aina kule - ei ees jäätelöpäivänä.

                 Luotto Joensuun kisaa kohti mentäessä on kova. Mulla on pahat mielessä. Katsotaan miten käy. Kisan seurantaa suunnittelevat voivat olla ens La-illasta lähtien TÄLLÄ saitilla. Siellä varmaan selviää, miten kisaa voi seurata. Perinteisesti ainakin tunnin välein tulee tilannetta ja YouTube -pätkiäkin on ruukannu tulla.

                 Muistakaahan ulukoilla, äläkääkä antako vanteen kiristää ohimolla!!! 


                 KAIKKIEN IDOLI - HYMYILEVÄ MESTARI

Onni Vähäaho, Nivalassa 7.11.2015        

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

JUOKSEE - JUOKSEE - JUOKSEE VAAN...

                   ...Yhdessä suosikki lataus biiseistä tunkataan hokemaa "pumppaa-pumppaa-pumppaa-pumppaa-pumppaa-pumppaa-vaan". Mulla on taasen kääntynyt pikku hiljaa nätistä pikku-kivasta 350km kuukausi menosta yli 500km/kk tahtiin. Eli on alettu reenaan ylläpidon tai herkistelyn sijaan.

                    Ooha tämä taasen aivan eri meininkiä. Äkkiä sitä tottuu helpompaan. Ja määrän nosto - tai paluu Unkarin kisavuotta edeltäneeseen - on tuntunut. Lisäksi oon reenannu, enkä vaan nylykyttänyt erittäin kevyttä peekoota. Mukana on ollu ihan normi reippaat ja tehoreenit. Olin väliin lokakuussa tiukilla, enkä ollu väliin varma, olinko vielä tähän valmis. Oli lokakuussa muutama reeni-yhdistelmä joka oli aika raju reisiosastolle ja olen vielä näinä päivinäkin keräillyt itseäni.

                   Lokakuussa juoksin 523km. Niistä paljon myös tuolla vaativalla vaellus polullamme. mm. kaksi kertaa koko kiepautuksen, jälkimmäisellä jopa ennätyksen.

                   Tuhdin reenitahdin positiivinen puoli on ollut selkeä kunnon nousu, joka on vähentänyt ajatusta tästä tahdista hellittämisestä. Olen paremmassa kunnossa kuin koskaan. Kunto on noussut jopa 4 viikkoa sitten jumisilla jaloilla juostusta maratonennätyksestä. Silti väliin hirvittää. Ei se, että oon jumissa väliin tuhdistikin vaan se, että 13 päivän päästä kajahtaa 12h hallikisan lähtölaukaus.

                  Tänään alkoi marraskuu. Olin jo aiemmin päättänyt ottaa ohjelmaan Nivalan Suunnistajien upeasti järjestämän 12,0km polkujuoksukisan reippaana harjoituksena. Ennen kisaa verryttelin yhteensä noin 6km. Kisa oli kerännyt mukavan määrän juoksijoita. Pelkästään kilpasarjoihin yhteensä 33 osallistujaa ja kuntosarjat päälle.

                   Lähtöä edeltävä tunnelma oli hyvä ja oma mieli tavanomaista rennompi, kun tiesi ettei tänään olisi tarkoitus puristaa sitruunaa kuivaksi. Lähtövaatteen alla olikin hauskaa ja vitsejä taottiin vielä 20sekuntia ennen lähtöä.

    OLI PAKKO KIUSATA MARTTI "NÄKKI" AHISTUSTA LÄHTÖVIIVALLA ;=)
kuvat saa isommiksi klikkaamalla...
                         @PäivikkiTurunen/JarkkoTurunen


                   KISA:

                   Ajaudun lähtöryhmityksessä Tuomas "Gebre-Bolt" Aholan viereen. Vihdoin tulee vapauttava lupa alkaa liikkumaan. Hieman kädet kolisee yhteen kuin maaottelu kasisatasella. Se pienesti huvittaa...

 @PäivikkiTurunen/JarkkoTurunen

                  Jo verryttelyssä kotona jalka oli kepeä, vaikka takana oli jo uuden treenikauden viides peräkkäinen yli 100km viikko (ja lisää tuloo). Lähtökiihdytys on upea tunne - paljon vapauttavaa tunnelmaa ja jalan raikasta sointua. Niin nytkin. Eka kerran vilkaisin kelloa ennen eka mutkaa - ihan huviksi (tavakseni). Vauhti oli kohtuu naseva noin @3:30min/km. Piisaa, heh,heh...

                  Eka 900m oli hyvää polkua kahdella kostealla kohdalla. Vastamaa voittoista. Eka kilsa 4:21min. Olin neljäntenä. Gebre oli jo karannut. Erkki ja Robert (16.v suunnistaja lahjakkuus) oli vielä pihdeissä. Erkki alkoi tosin loitota.

                Seuraavat 2,7km lasetettiin myötämaata hiekkatietä pitkin. Koitin pitää sykkeet 160 kantimissa. Olipa lepposta reipasta - tuntui sykkeitä helpommalta. 3,6km kohdalla hyökättiin kyntöpellon nurkkaa kohden. Keskivauhti oli siinä kohtaa @4:18min/km siihen asti. Kyllähän tässä reenijumissa reenejen keskellä tuo vauhti on arviolta 10-15sek/km hitaampi kuin mitä sen ajattelen voivan olla tällä kunnolla.

                                       @PäivikkiTurunen/JarkkoTurunen

            Voittaja; Tuomas "Gebre-Bolt" Ahola 12,0km 46:36min @3:53min/km!!!



                                   @PäivikkiTurunen/JarkkoTurunen
                          Kisan kakkonen; Erkki Vähäsöyrinki

                                      @PäivikkiTurunen/JarkkoTurunen
                           Asianomainen.

                                     @PäivikkiTurunen/JarkkoTurunen
 
                     Tuoreehko aviopari (Heikki "Lintu" Uusivirta pep56km voittaja!!!)
Huomion vie kuitenkin paremman puoliskon upea Himangan Urheilijoiden pusakka. :)

                                     @PäivikkiTurunen/JarkkoTurunen
                             Kisan yksi iso puuhamies, Lasse "alle 2minuutin" Palola ;)

                                 @PäivikkiTurunen/JarkkoTurunen


                             Naisten sarjan voittajan (nro.14) tyylinäyte, Päivi Lassila.

                                   @PäivikkiTurunen/JarkkoTurunen


                                Synttärisankari, Jonte-Konde!!!

                                 @PäivikkiTurunen/JarkkoTurunen


                           Miesten sarjan viimeiselläkin oli näin komea askel! Hyvä, Teemu!!!

                Olin tuossa kohtaa noussut kolmanneksi kisassa. Gebre ja Erkki olivat kadonneet näkymättömiin. Haapajärven nuori suunnistaja poika oli 100m perässä ja "Näkki" n.200m. Jossain kauempana oli isompi joukko, johon asti en nähhy kunnolla. Näin siis 3,6km kohdalla. Näkki juoksi kyllä minusta yllättävän vahvasti ja kovaa. Hienoa! Hyvä, Martti!!!


                Sitten oli edessä pikku kyntöpellon ylitys, jonka jälkeen enimmäkseen kärrypolkua, pienellä kivikkopätkällä maustettuna. Siitä jatkettiin haittakujaa pitkin 5km kohdalle, jossa Keijo "Hietapuolen Bekele" Nivala oli vaikuttavana hahmona ohjaamassa juoksijoita oikeaan suuntaaan.

               5km noin väliajat: Gebre 19min, Erkki 21min, minä 22min. Sitä seurasi peräti 3,4km väliin tekninenkin polku-osuus, jossa nuori suunnistaja näytti mitä merkkaa 16.v vs. 41.v. No, jos olis tosissaan juossu niin oisha... mukavaa oli polulla vetää, kun 160 sykkeet tuntui lepposilta eikä maitohappoja kertynyt ollenkaan. Välillä, selvemmillä pätkillä vilkaisin, milloin "Näkki" tulee huivin kera takaa. Aina huokasin, kun ei tullu, sillä sillon ois menny KILPAJUOKSUKSI!

             Lähestyessäni 3,4km polku-osuuden loppua, huomasinkin yllätyksekseni, ettei poika ollutkaan kuin noin 80-100m edellä. Nakkauksentielle tuli makaa n.8,4km. Tässä pari kuvaa noin 8,2km kohdalta.

                                    @PäivikkiTurunen/JarkkoTurunen
          Kiva nähdä, että "Robbekin" on joutunu irvistään pitääkseen minut takana. ;)

                                  @PäivikkiTurunen/JarkkoTurunen
                      Lepposen tuntusta ja näköstä. Raiskataanko tässä numerolappua???

            Edessä oli n.1,4km. Rytmi löytyi aika nopeasti, vaikka tuoreus oli näilläkin tehoilla jo hieman poissa. Silti pystyin polkeen 160 sykkeillä 4:34min kilsan hiekkatiellä. Poika oli 100-150m päässä edessä, ketään ei näkynyt takana mailla halmeilla.

            Loppu oli enemmän tai vähemmän fiilistelyä. Nautin treenin onnistumisesta. Toisaalta kutkutti ottaa loppakiri, mutta silloin ois(?) ollu vaikaea selittää, että matkalla otin kyllä rennosti.
Oma loppuaika oli 57:06@4:46 ja neljäs sija miesten sarjassa.

kisan matka 12,0km
             KISAN TULOKSET

                    Jonte-Konden maaliin tulon yhteydessä juhlittiin vähän Nivala GarminTeam ystävämme syntymäpäiviä (oikia päivä keskiviikkona). Viime vuonnahan juhlittiin vähä isommasti.

            

             Täytyy vähän hehkuttaa tuota "Gebre-Boltin" aikaa. Ajatelkaa 3:53min/km vauhtia reittiä, josta 5,6km oli osin teknistä polkua ja 2km helpompaa polkua ja 4,4km tietä. Nousumetrejäkin löytyy tuosta reitiltä 68 kappaletta. Se tekee kuulkaas tuolle reitille neljä yli kolmen tonnin Cooperia peräjälkeen!

             Lisäksi sulakeli toi esiin reitin kaikki mutakohdat. Toki reitti oli ns. nopea reitti, jos vertaa esim. isr2014-vaellusreittiin.

              Tästä on mukava jatkaa kohti Joensuun 12h hallipiirinennätyksen kimppuun käymistä! Jalat jotenkin hieman aukesi tästä reippaammasta lenkistä. Hyvä niin. Sitä tässä odotellaankin.

Koittakaa pysyä järissään ja reenata paljon!!!

KIITOS NIVALAN SUUNNISTAJAT!!!!

 ELOKUU ON HYVÄ?


Onni Vähäaho, Nivalassa 1.11.2015

maanantai 26. lokakuuta 2015

HAASTE JA TAULUKKO

                    Nivalan suunnistajat järjestää tulevana Sunnuntaina Pyssymäen helpoimmilla poluilla mukavan 12km polkujuoksukisan. On hienoa, kun suunnistajat ovat niin aktiivisia sekä osallistumaan että järjestämään, puuhaamaan juoksukulttuuria tuonne meidän upeisiin metsiin. Osallistumismaksuna on hyvin vaatimaton 5 euroa. Aion omalta osaltani maksaa osallistumisestani 20 euroa ja tehdä tällä tavoin kannustavan eleen järjestäjiä kohtaan. Haastan kaikki muutkin osallistujat hyväntahdon eleeseen. Olen niin innoissani, että paikallinen suunnistusseura on ollut kaiken aikaa niin aktiivinen polkujuoksutapahtumien tiimoilla.

                    Myös oma kuntoviisari näyttää aika upeita parametrejä. Huolimatta selkeän harjoittelunosteen tuomasta jumista ja tukkoisuudesta juoksin tänään järven ympäri suhteellisesti selkeästi kovempaa vauhtia kuin koskaan enemmin. Aluksi jopa alle 5min/km alle 130 sykkeillä.



JÄRVENKIERTO VERTAILUT













HEINÄKUU PIDISJÄRVI  KESÄKUU

TÄNÄÄN 14.PÄIVÄ PIIKKI 2014






5:19min/km 5:47min/km 5:39min/km 5:29min/km





Keskisyke 132 129 131 130






juoksu/ juoksu/ Juoksu Juoksu

kävely kävely



                Hyvältä näyttää Joensuun 12h hallikisaa silmällä pitäen. Lähden hakemaan sieltä minulle kovaa 125km tulosta. Tietysti ennätykseni on "vain" 116,099km, joten sieltä kehdannee tulla pienemmälläkin ennätysparannuksella, mutta isoa kalaahan sitä aina lähdetään hakemaan!?

                  PUTOUS SKETSI MINUN MIELEEN
 

Onni Vähäaho, Nivalassa 26.10.2015

perjantai 23. lokakuuta 2015

YHTEISLENKIT Vol.6

                        LENKKILISTA



                        Tämä lenkkilista kannattaa tarkistaa aina illalla klo.20, johon mennessä pyrin tekemään mahdolliset muutokset esim. seuraavan päivän lenkkeihin.

                        Kaikille tervetuloa mukaan yhteislenkeille! Tähän mennessä aamu -ja yhteislenkkejä on ollut yhteensä 200kpl. Yhteis aamulenkit alkoivat 26.11.2012.


UUTTA!!! NYT SINULLA ON MAHDOLLISUUS LIITTYÄ YHTEISLENKKEJEN WATSAPP-RYHMÄÄN (ilmaissovellus ns.kosketus/älypuhelimissa)...

MUISTA!!!
ILMOITA VAIKKA VIESTILLÄ VIIMEISTÄÄN 2h ENNEN LENKIN ALKUA, JOS OLET LÄHDÖSSÄ MUKAAN. MIKÄLI EI KUKAAN ILMOITA TULEVANSA - SAATAN TEHDÄ LENKIN ERI AIKAANKIN...


VAKKARI!!! JOKA LAUANTAI KLO.9.00 PYSSYMÄKI I-SR2014 Perhereitti. Pyssymäen parkkipaikalta talvella 11,8km ja kesällä 11km. Ketkä pääsee, joutaa ja vihtii tyylillä. Monta innokasta jo tykkää ajatuksesta. Itsekin tulen paikalle aina kun pääsen.



Ma 30.5.2016... Klo.18.00-klo.19.00... Pyssymäki, I-SR2014 vaellusreitin lähtöpaikka (pulpetti)... 1h sauvakävelyä. Polutetaan Pyssymäeltä tulevaa heinikko-osuutta sauvakävelten reitin heinikko-osuutta edes takaisin. Heinikko-osuutta noin 300-400m.
ILMOITTAUTUNEET: . ...

Ke 1.6.2016... Klo.7.00. Pyssymäki. I-SR2014 koko reitin hölkkä/kävely/kuvaus -vaellus. Matka noin 58km. Kesto noin 10-11h. ns. pep2016 57,5km kisareitti. Vähintään 20min välein reilu kävelypätkä ja kosteat paikat kävellään lisäksi.
ILMOITTAUTUNEET: .Keijo Nivala ...

Su 19.6.2016 Karhunkierros 82km Hautajärvi - Ruka. Lähtö Nivala/Sievi La 18.6.2016 n.klo.14-15 ja yöpyminen Rukalla. Aamulla aikaisin Rukalta Hautajärvelle kimppataksilla. Hautajärveltä (karhunkierroksen pohjoinen lähtöpiste) hölkäten 82km Rukalle karhunkierrosta pitkin ja pesu/syöntihommat jossain ja yötä vasten ajo kotiin.
ILMOITTAUTUNEET: . ...Jussi Mökkönen, Onni Vähäaho ...



La 25.6.2016 klo.12.00   *** 2.JUHANNUSPOLKUJUOKSUT ***

Yhteislähtö klo.12.00  Matkat:  10,5km ja Puolimaraton 21km.   
Sarjat:   Tytöt ja Pojat,  Osallistumaksu:  0e  Palkinto:  Pillimehu

ILMOTTAUTUNEET:  
Tytöt 10,5km
Pojat 10,5km  Lasse Palola, NiS
Tytöt 21,0km
Pojat 21,0km

Reitti I-SR2014 Perhereitti pulpetilta lähtö. Puolimaratonilla kaksi kierrosta.


31.12.2016: Uuden Vuoden rakettejen katselulenkki n.23,5km. Olkkosentie 5, klo.17.30... inJärvenkierto Haapaperän kautta. 15-20min välein pieni kävelypätkä. Tasainen vauhti tasan 6min/km keskimäärin.

ILMOITTAUTUNEET: ... Virve Närhi, Tuomas Ahola...



MUISTA ILIMOTTAA, JOS OOT LÄHÖSSÄ JOLLEKKI LENKILLE. :=)



HISTORIA:


Toteutuneiden lista:


#239... Ke 11.5.2016 klo.17-20... Mukana 21kpl (Pertti Poikkimäki, Pirjo Poikkimäki, Asko Ypyä, Hanna Ylikotila, Samuli Ylikotila, Jarmo Kivioja, Marko Kivioja, Lasse Palola, Heikki Hautala, Sauli Päivärinta, Johanna Eerikkilä, Annukka Kuhajärvi, Johanna Uusivirta, Teemu Korpela, Henri Kuki, Jarkko Turunen, Pasi Hautamäki, Markku Mehtälä, Heikki Kumpula, Janne Toivoniemi, Onni Vähäaho)...


#238... Ma 9.5.2016 klo.17.30, Paikka. Sievin polkujuoksureitin alkupiste (urheilukentän läheisyydessä). Mukana 6kpl 17,1km@6:37  (Mukana: Onni.V, Pertti.P, Pirjo.P, Sauli.P, Satu.T ja Jussi.M).

#237... Pe 6.5.2016 klo.10.00, Olkkosentie 5... Pitkä järvenkierto 27km. Noin 100m kävelypätkä 1,7km välein. Mukana 2kpl 27,0km@5:37  (Mukana: Onni.V ja Jussi.M).

#236... Ma 2.5.2016 klo.18.00 Pyssymäki, reitin lähtöpiste(pulpetti)... I-SR2014 Etulenkki (25km). Mukana 2kpl 25,1km@8:30  (Mukana: Onni.V ja Joni.L).

#235... Su 1.5.2016 klo.14.00, Uikko-Amisristeys VAPPUJUOKSUT 5KM... Mukana 6kpl  (Mukana: Onni.V, Teemu.K, Jussi.M, Heta.J, Joonas.I ja Teemu.I).

#234... Su 24.4.2016 klo.18.00, Olkkosentie 5... Alilankuja 16,5km. Rytmi juoksua 10min + kävelyä 1min... Mukana 5kpl 17,0km verran @5:41  (Mukana: Onni.V, Erkki.V, Lasse.P, Jussi.M ja Tuomas.A).

#233... La 23.4.2016 klo.17.00, Olkkosentie 5... Alilankuja 16km. Mukana 2kpl 16,0km@5:21 (Mukana: Onni.V ja Lasse.P).

#232... Ke 20.4.2016 klo.8.00, Pyssymäki, reitin lähtöpiste(pulpetti)... I-SR2014 Etulenkki (25km). Mukana 2kpl 25,3km@5:55  (Mukana: Onni.V ja Keijo.N).

#231... La 16.4.2016 klo.10.00, Olkkosentie 5... 37,4km@5:50 tielenkki. Etenemisrytmi J10min + K1min. Mukana 2kpl 17,0km verran @5:41  (Mukana: Onni.V ja Lasse.P).

*********** 230 ****************

#230... La 2.4.2016 klo.9.02... I-SR2014 Etulenkki (25km). Juoksu 6min + Kävely 1min -rytmillä. ... Mukana 2kpl 25,0km@7:29  (Mukana: Onni.V ja Jussi.M).

#229... Ke 6.4.2016 klo.16.00, Olkkosentie 5... Alilankuja 16km. Mukana 2kpl 16,0km@5:03 (10km@4:41)  (Mukana: Onni.V ja Jussi.M).

#228...  Ma 5.4.2016, klo.17.15, I-SR2014 Perhereitti, 10,6km, 2-4kpl mukana (Onni.V, Joni.L, Pertti.P ja Pirjo.P) 

#227... La 2.4.2016 klo.16.30... I-SR2014 Etulenkki (25km). Juoksu 6min + Kävely 1min -rytmillä. ... Mukana 2kpl 25,1km@7:11  (Mukana: Onni.V ja Jussi.M).

#226... Ke 30.3.2016 n.klo.5.20-11.20... 6h mittainen Ultrajuoksuharjoitus 59km... Mukana 2kpl noin 7km  matkan  (Mukana: Onni.V ja Keijo.N).

#225... Su 27.3.2016... PÄÄSIÄISEN 5km TESTIJUOKSU Uikko-Amisristeys klo.14.00... Mukana 6kpl  (Mukana: Onni.V, Teemu.K, Jussi.M, Juha.K, Lasse.R ja Tuomas.A).

#224... La 26.3.2016, klo.9.00, I-SR2014 Perhereitti, n.11km, 2-4kpl mukana (Päivi.U, Onni.V, Pirjo.P ja Kaisa.S) 

#223... La 19.3.2016, klo.9.00, I-SR2014 Perhereitti, n.12km, 3-6kpl mukana (Juha.U, Keijo.N, Onni.V, Joni.L, Pirjo.P ja Pertti.P) 

#222... Su 13.3.2016, klo.7.52, I-SR2014 talvi Etulenkki (n.26km)... Mukana 2kpl 26km Lasse lähti vajaa 33min aikaisemmin. Loppu 11,5km yhtämatkaa nauraa retkatettiin. (Mukana: Onni.V ja Lasse.Y).

#221... Ma 22.2.2016 alkaen noin klo.10.00:  I-SR2014 talvi Etulenkki (n.26km)... Mukana 2kpl 26,6km@8:18  (Mukana: Onni.V ja Keijo.N).

*********** 220 ****************

#220...  Su 21.2.2016: Pyssymäki klo.9.30. I-SR2014 Perhereitti 11,9km. Mukana 2kpl 11,9km@5:22  (Mukana: Onni.V ja Keijo.N).


#219... La 13.2.2016 klo.16.00 I-SR2014 Perhereitti Vinnurvasta 7,2km. Mukana 2kpl 7,2km@5:04  (Mukana: Onni.V ja Lasse.P).

#218... 7.2.2016: LASKIAS SUNNUNTAIN 10KM TESTIJUOKSU, Uikko-Amisristeys klo.14.00... Mukana 4kpl  (Mukana: Onni.V, Mervi.V, Virve.N ja Teemu.K).

#217... Ke 27.1.2016 klo.8.15: I-SR2014 talvi Etulenkki (n.26km)... Mukana 2kpl 26,2km@8:29  (Mukana: Onni.V ja Keijo.N).

#216... La 16.1.2016 klo.9.00 - Su 17.1.2016 klo.9.00... Mukana 27kpl 12,0-84,0km... Nimilista

#215... Ti 12.1.2016: Lähtö: Pyssymäki laavu, klo.17.00... Mukana 2kpl 12,0km@7:41  (Mukana: Onni.V ja Teemu.K).

#214... Pe 1.1.2016: Olkkosentie 5, klo.9.00... 44km (Järven kierto x2) rytmillä Juoksu 8:30min + Kävely 1:30min... Mukana eka kiekalla 3kpl 22,0km@6:18  (Mukana: Onni.V, Virve.N ja Tuomas.A).

#213... To 31.12.2015: Uikko-Amisristeys klo.14.00... 10km testijuoksu Mukana 6kpl 10,0km (Mukana: Jussi.M, Lasse.Y, Jarkko.T, Markku,M, Teemu.K ja Jani.J).

#212... La 26.12.2015: Pyöräilijöiden polku n.12,7km x2, klo.9.00, lähtö Pyssymäen parkkikselta... Rytmillä Juoksu 18:30min + Kävely 1:30min... Mukana 6kpl 25,4km@6:44  (Mukana: Onni.V, Kaisa.S, Petri.N, Timo.P, Keijo.N ja Lauri.G).

#211... Ti 22.12.2015: Tokmanni-SuperMarket -risteys klo.8.00...  Mukana 2kpl 11,0km@6:53  (Mukana: Onni.V ja Jani.J).


*********** 210 ****************


#210... Su 20.12.2015, klo.7.00, I-SR2014 Etulenkki 25km, Lähtö pulpetilta (reitin lähtöpiste): Etenemisrytmi Juoksu8:30min + Kävely1:30min -rytmillä... Mukana 4kpl 25,10km@8:35  (Mukana: Onni.V, Keijo.N, Lasse.Y ja Erkki..

#209... Ma 7.12.2015, Klo.4.50...  6,0km aamulenkki, Lähtö Uikko-Amisristeys. Mukana 3kpl 6,50km@7:02  (Mukana: Onni.V, Jani.J ja Teemu.K.

#208... Ke 2.12.2015, Klo.9.00... 25km (Järvi 3km lisälenkillä), Lähtö Olkkosentie 5. Juoksu 19min + K1min -rytmillä. Mukana 2kpl 25,0km@5:57  (Mukana: Onni.V ja Keijo Nivala).

#207... To 26.11.2015, Klo.5.30... 5,5km aamulenkki, Lähtö Uikko-Amisristeys. Mukana 3kpl 5,5km@7:54  (Mukana: Onni.V, Jani.J ja Teemu.K).  Yhteislenkkejen 3-vuotisjuhlalenkki!

#206... Ma 23.11.2015, Klo.6.30... Lystipolkua 5km. Mukana 2kpl 5,0km@6:47  (Mukana: Onni.V ja Lasse.Y).

#205... La 7.11.2015: Järvenkierto (25km), Lähtö klo.10.00. Olkkosentie 5. Sisältö: Vr5km + reipasta 15km@4:50 + Vr5km... Mukana 2kpl 25,0km@5:07  (Mukana: Onni.V ja Jussi.M).

#204... Pe 6.11.2015: Varhaisaamun lenkki Uikko-Amisristeys klo.5.30. Mukana 2kpl 5,5km@6:43  (Mukana: Onni.V ja Jani.J).

#203... Ke 4.11.2015: Pikku pitkä 25km, Klo.8.55 alkaen, lähtö Olkkosentie 5... Reitti: Olkkosentie 5 - Pyssymäki - Vinnurvatien pää - ja sama takaisin... Rytmi: Hölkkä 18:30min + Kävely 1:30min... Mukana 2kpl 25,0km@5:38  (Mukana: Onni.V ja Tuomas.A)

#202... Ti 3.11.2015: Varhaisaamun lenkki Uikko-Amisristeys klo.5.30. Mukana 2kpl 5,5km@6:53  (Mukana: Onni.V ja Jani.J).

#201... Ke 28.10.2015: Asfalttikymppi (10km), Lähtö klo.18.05. Olkkosentie 5. Juoksu 9min + Kävely 1min -rytmillä. Mukana 2kpl 10,0km@5:33  (Mukana: Onni.V ja Lasse.Y).

*********** 200 ****************

#200... Pe 23.10.2015: Varhaisaamun lenkki, Lähtö Klo.4.30. Olkkosentie 5. 
200 YHTEISLENKKI!!! Mukana 3kpl 8,5km@6:30  (Mukana: Onni.V, Lasse.Y ja Jarmo.H).




Yhteislenkit Vol.5 (Nimi vaihtui yhteislenkeiksi, kun niitä aamulenkkejä enemmän)
Aamulenkit Vol.4
Aamulenkit Vol.3
Aamulenkit Vol.2
 Aamulenkit Vol.1

Onni Vähäaho, Nivalassa 23.10.2015